Mustaselja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mustaselja
Sambucus nigra-Busch.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Dipsacales
Heimo: Tesmayrttikasvit Adoxaceae
Suku: Seljat Sambucus
Laji: nigra
Kaksiosainen nimi

Sambucus nigra
L.[2]

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Mustaselja Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mustaselja Commonsissa

Mustaselja (Sambucus nigra) on seljoihin kuuluva putkilokasvi, joka kasvaa luonnonvaraisena Luoteis-Afrikassa, Lounais-Aasiassa ja suurimmassa osassa Eurooppaa.[3] Suomessa kasvaa mustaseljaa maahantuotuna koristepensaana tai puutarhakarkulaisena. Mustaselja menestyy jotenkuten Etelä-Suomessa, mutta huonona kesänä sen marjat eivät ehdi kypsyä. Suomea suotuisammassa ilmastossa kasvi on tunnettu esihistoriallisista ajoista saakka.[4] Se kasvaa 4–6 metriseksi, joskus harvoin jopa 10 metriä korkeaksi pensaaksi. Mustaselja lisääntyy siemenistä tai pistokkaista. Se viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, viljavassa ja kosteassa maaperässä.[5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustaseljan kukkien keräysaika on loppukeväällä niiden täyden kukinnan aikaan. Kukat kuivataan, ja niitä käytetään keitteisiin tai yrttiteehen. Marjat poimitaan niiden kypsyessä alkusyksystä, ja niistä valmistetaan siirappia, hilloa, tummanviolettia mehua tai viiniä.[5]

Myös seljankukista tehdään mehua ja esimerkiksi limonadia.[6] Mustaselja on perinteinen eurooppalainen rohdoskasvi, jonka uutetta on käytetty muun muassa vatsavaivoihin ja flunssan hoitoon.[7]

Rohdoskäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkia ja luumarjoja voidaan käyttää alentamaan kuumetta ja hengityselinvaivojen hoitoon, esimerkiksi heinänuhaan, poskiontelotulehdukseen, nuhakuumeeseen ja flunssaan: marjoissa ja kukissa on limaa irrottavia aineita ja ne lisäävät hikoilua. Mustaseljaa voi kokeilla myös reumaattisten kolotusten hoitoon, ja se edistää myös virtsaneritystä. Rohdoksina mustaseljan käyttötavat ovat nesteuute, tabletit, kapselit, yrttitee ja mehu. Mustaseljaa ei tule käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Elimistö menettää virtsan mukana runsaasti kaliumia, jos mustaseljavalmisteita käyttää liiallisesti tai pitkään.[5]

Kemiallinen koostumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustaseljan marjoissa on flavonoideja, antosyaaneja ja foolihappoa. Marjat sisältävät A- ja C-vitamiineja. Marjoissa on myös syanidiiniglykosideja: suurina annoksina ne ovat myrkyllisiä. Kasvin kukissa taas on tanniineja, kaliumia, lima-aineita, fenoleja ja flavonoideja. Mustaseljan juurissa on hyönteisiä tappavia yhdisteitä.[5]

Myrkyllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raaka seljanmarja on lievästi myrkyllinen, mutta kypsä tai kuivattu mustaseljanmarja on syömäkelpoinen. Raakojen marjojen syöminen voi aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua.[5] Kasvin kukat ja kypsät marjat ovat turvallisia nisäkkäille. Kaikki muut kasvinosat – mukaan lukien kypsien marjojen siemenet – ovat nisäkkäille myrkyllisiä. Kasvi sisältää myrkyllistä glykosidia eli syanidiglykosideihin kuuluvaa sambunigriniiniä (C14H17NO6, CAS numero 99-19-4).[8] Syanidiglykosideihin kuuluu myös amygdaliini, jota on muun muassa aprikoosien, persikoiden ja luumujen siemenkivissä, omenoiden siemenissä ja karvasmanteleissa.[9] Sambunigriini on syanogeeninen eli syaanivetyä vapauttava yhdiste. Sekä terttuseljan että mustaseljan raa'at marjat ovat myrkyllisiä, mutta mustaseljasta poiketen terttuseljan kypsienkin marjojen yletön syöminen voi aiheuttaa ripulia ja oksentelua.[4] Mustaseljan kaarnassa on kalsiumoksalattikiteitä.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bilz, M.: Sambucus nigra IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-2. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
  2. ITIS
  3. Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran (myös levinneisyyskartta) 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 15.6.2009. (ruotsiksi)
  4. a b Paarlahti, Jouni: Myrkkykasvit, s. 120–121. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30079-9.
  5. a b c d e Lääkkeitä luonnosta : 170 lääkeyrttiä – ja mitä tiedämme niistä nykyisin, s. 103. Perustuu teokseen Nature's Medicine. Asiantuntijat: John Wilkinson, Middlesexin yliopisto, Lontoo, fytokemia ja farmakognosia; Andrew Dunford, terveyskeskuslääkäri, kasvilääkinnän asiantuntija. | Suom.laitos: proviisori Kaija Elo, lääkäri ja kasvilääkinnän asiantunija Anu Wacklin, lääketieteen toimittaja Timo Elo. Suomentanut Kalliola, Iiris. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, 2014; 2. p.. ISBN 978-951-584-831-4.
  6. Kasvatus- ja käyttötietoa puutarha.net
  7. Rohdoskäytön historiaa: Mustaselja Eliaksen yrttitarha (Internet Archive)
  8. Campa C, Schmitt-Kopplin P, Cataldi TR, Bufo SA, Freitag D, Kettrup A (2000). "Analysis of cyanogenic glycosides by micellar capillary electrophoresis". Journal of Chromatography B. Biomedical Sciences and Applications. Volume 739, Issue 1, 28 February 2000, Pages 95–100. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0378434799003758
  9. Antti Korhonen: Montako omenan siemenkotaa on vaarallinen annos? Tekniikkatalous. Viitattu 8.2.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]