Yrttitee

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valmiita yrttiteesekoituksia teehuoneessa.

Yrttitee-nimellä kutsutaan teen tavoin valmistettavaa ja nautittavaa juomaa, joka on valmistettu yrteistä, mausteista tai muista kasviraaka-aineista (kukat, nuput, lehdet, siemenet, kuori) kuumassa vedessä keittämällä tai hauduttamalla, mutta joka ei yleensä sisällä kofeiinia.[1] Yrttitee-nimitystä on tapana käyttää yleiskielessä, vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti tee vaan ennemminkin hauduke. Yrttitee ei aina ole valmistettu sellaisesta kasviraaka-aineesta, jota kutsutaan yrtiksi. Yrttitee eroaa todellisesta teestä (musta, punainen, vihreä, valkoinen tai oolong) nimenomaan siten, että siinä ei ole käytetty teepensaan (Camellia sinensis) lehtiä. Kuten oikeaa teetä, myös yrttiteetä juodaan sekä kuumana että kylmänä. Yrttiteetä voi juoda virkistyksen, nautinnon tai jonkin halutun vaikutuksen vuoksi. Kasvien osia käytetään joko tuoreeltaan tai kuivattuina.[2]

Yrttiteen valmistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrttiteepussi hautumassa.

Yrttiteetä voi tehdä joko tuoreista tai kuivatuista kukista, lehdistä, siemenistä, juurista tai kaarnasta. Yleensä kiehuvaa vettä kaadetaan kasvinosien päälle ja annetaan hautua joitakin minuutteja (haude eli infuusio). Tämän jälkeen tee siivilöidään, haluttaessa makeutetaan ja tarjoillaan. Tavallisen yrttiteen valmistukseen käytetään yleensä kasvien kukkia, lehtiä, latvoja tai hedelmiä. Yrttiteetä voidaan myös valmistaa kiehauttamalla yrttejä vedessä, annetaan kiehua joitakin minuutteja ja otetaan pois lämmöltä; seoksen annetaan hautua, jonka jälkeen se siivilöidään ja juodaan (keite eli dekokta). Keitteeseen käytetään kasvien kovempia osia.[3]

Yrttiteetä voi ostaa valmiina sekoituksena tai tiettyä yrttiä sellaisenaan valmiissa teepusseissa. Teehuoneiden valikoimiin usein kuuluvat paitsi varsinaiset teet, myös yrttihaudukkeet. Yrttiteetä tai käytännön lääkekasveja käsittelevästä kirjallisuudesta löytyy tarkkoja ohjeita yrttiteen ja keitteen valmistamiseksi. Kirjoissa saattaa olla tiettyjä kasveja koskevia varoituksia tai huomautuksia, joihin tulee suhtautua vakavasti. Tavallinen yrttitee valmistetaan 2 tl:sta kuivattua, murskattua yrttiä, jonka päälle kaadetaan 2,5 dl kiehuvaa vettä. Jos yrtti on tuoretta, sitä annostellaan kaksinkertainen määrä. Teen annetaan hautua kannen alla 5–10 minuuttia: ohuiden lehden viisi minuuttia ja paksumpien kauemmin. Valmis tee siivilöidään. Noudata tätä ohjetta, ellei kasvikohtaisesti neuvota toisin.[4]

Teehen saa enemmän makua, jos kasvinosien annetaan ensin nahistua ja sitten ne hiostetaan. Tämä käsittely sopii esim. vadelman, mansikan, maitohorsman, mesiangervon, koivun, pihlajan ja omanapuun lehdille.[5]

Seurustelujuomaksi suositellaan tiettyjä kasveja sen vuoksi, että hyvänmakuisellakin lääkitsevällä yrttiteellä voi olla pitkäaikaisessa käytössä sivuvaikutuksia. Niiden nauttimisessa on hyvä pitää välillä taukoja. Seurustelujuomaksi sopivat mustaherukan ja vadelman lehdet sekä omenan, päärynän ja kirsikan kukat ja lehdet sekä näiden sekoitukset.[4] Yleisteen pohjaksi käyvät myös hyvin myös mintut, sitruunamelissa, nokkonen ja lisäaromeiksi mesiangervo, timjami ja koivun lehdet[6].

Kasvien kerääminen ja käsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrttiteenä voi väljän määrittelyn mukaan käyttää minkä tahansa kasvin sellaista osaa, jossa on jokin hyödyllinen ominaisuus. Kasvi voi olla joko luonnosta kerätty tai puutarhassa kasvatettu. Kasvien maanpäälliset osat on hyvä kerätä aurinkoisina keskipäivän tunteina. Puhtaat, ehjät lehdet kerätään ennen kasvin kukkimista tai marjojen kypsymistä. Kukat kerätään niiden puhjetessa tai täydessä kukassaan. Lehtiä tai kukkia ei pestä. Myöhään iltapäivällä tai illalla voi kerätä siemeniä tai hedelmiä ennen kuin ne ovat täysin kypsiä. Juuret kerätään maan sulettua tai myöhään syksyllä ja ne pestään.[2]

Kasveja ei pidä kuivattaa suoraan auringonpaisteessa, vaan vaikkapa ilmavassa paikassa esimerkiksi kimppuina tai puulieden lämmössä. Hyötykasvikuivuri sopii yrttien kuivaamiseen. Mietoja lajeja voi kuivata yhdessä, voimakkaita erikseen. Tasokuivaus onnistuu sanomalehtien ja lakanan avulla. Lakanan voi myös levittää saunan lauteille silloin, kun siellä ei saunota. Kuivatut kasvit (rutikuivat) säilytetään valolta suojattuina tiiviissä lasiastiassa, huoneenlämpö riittää. Kuivatut vihreät osat tulisi käyttää vuoden kuluessa. Tuoreita kasveja voi pakastaa.[3]

Terveydelliset hyödyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuoreista piparmintun lehdistä haudutettavaa yrttiteetä.

Yrttiteetä juomalla voi tavoitella piristävää, virkistävää, rauhoittavaa tai rentouttavaa vaikutusta. Yrttiteen nauttimisella saatetaan myös pyrkiä vaikuttamaan kehon toimintaan, esimerkiksi nauttimalla ruuansulatusta edistävästä kasvista valmistettua juomaa. Lääkinnällisiä vaikutuksia käsittelee artikkeli lääkekasveista. Jos yrttiteen juonnilla tavoitellaan lääkinnällisiä vaikutuksia, on syytä muistaa, ettei mitään lääkärin määräämiä lääkkeitä tule omin päin korvata kasvien nauttimisella.[7] Usein lääkinnällisen vaikutuksen teho tai olemassaolo voi olla kiistanalainen tai perustua uskomukseen. Oletettu vaikutus voi olla oikeasti haitallinen. Rohdoksena eli lääkkeenomaisesti käytettynä yrttiteetä käytetään yleensä kuuriluontoisesti, korkeintaan muutaman viikon ajan. Rohdos ei välttämättä ole hyvän makuista. Rohdosteen annostelu on tarkkaa. Kaiken teen ja yrttiteen käytössä on hyvä noudattaa kohtuullisuutta ja ottaa hyvin selvää kasvin käytöstä ja ominaisuuksista.[2]

Yrttiteen valmistajan tai yrttikauppiaan ei ehkä ole sallittua esittää yrtteihin liittyviä terveysväittämiä, riippuen kunkin maan lainsäädännöstä, ellei väitteitä ole voitu osoittaa toteen.

Tietystä yrtistä tai yrttien sekoituksesta valmistetut yrttiteet ovat suosittuja tuoksunsa ja arominsa vuoksi tai koska niillä on jokin hoitava vaikutus. Tällainen toivottu vaikutus voi olla vaikkapa helpotus päänsärkyyn, kuukautiskipuihin tai ummetukseen. Esimerkkejä tavallisista yrttiteenä käytettävistä aromikkaista kasveista ovat kamomillasaunio (Matricaria chamomilla) ja mintut (Mentha). Kamomillateetä nautitaan usein iltateenä rauhoittamaan ja edistämään unentuloa. Sitä voi käyttää myös suun tulehdusten kuten punajäkälän rauhoittamaiseen. Minttuhin kuuluvia lajeja on yli tuhat. Piparminttuteetä (Mentha × piperita) voi juoda teesekoituksena (vihreän teen mausteena) tai sinällään aromin vuoksi tai esimerkiksi hengitystie- ja ruuansulatusvaivoihin. Rantaminttua (Mentha arvensis) voi käyttää virkistävänä aamuteenä.

Maitohorsmaa (Chamerion angustifolium) on käytetty varsinaisen teen (Camellia sinensis) korvikkeena. Sen kapeat lehdet riivitään ennen kukintaa. Lehtiä voidaan käyttää yhdessä tuoksuvien vadelmanlehtien kanssa. Metsälehmuksesta (Tilia cordata) kerätään kukat ja lenninsiivet, lehmuksenkukkateellä on rauhoittava vaikutus.[2]

Yrttiteehen sopivia kasveja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joitakin kasveja käytetään haudukkeisiin yksistään tai sekoituksena, joitakin enimmäkseen vain sekoituksena. Jotkut ovat tuttuja myös tavallisen teen aromatisoinnissa. Teen maustamiseen ja yrttiteehen sopivia kasveja riittää, alla vain joitakin näistä.

Yrttiteen raaka-aineita, kuten kehäkukkaa ja kamomillaa.
  • ahomansikka (lehdet) – (Fragaria vesca). Lehtiä kerätään teeksi ennen kukintaa tai sen aikana, kukinnan jälkeen vain uusia lehtiä.
  • anisruoho (siemenet, lehdet) – (Pimpinella anisum)
  • artisokka – (Cynara scolymus). Kasvi sisältää karvasaineita, polyfenolihappoa ja kaliumsuoloja.
  • fenkoli – (Foeniculum vulgare)
  • honeybush – (Cyclopia). Rooiboksen sukulainen samoilta seuduilta Afrikasta. Hieman rooibosta makeampi maku.
  • inkivääri (juuri) – (Zingiber officinale). Filippineillä juodaan inkivääriteetä, jota kutsutaan nimellä salabat.
  • kahvipensas (lehdet, marjat) – (Coffea). Yrttiteenä käytetään siis kahvipensaan lehtiä tai marjoja, kun taas kahvi keitetään pensaan siemenistä eli kahvipavuista.
  • kamomillasaunio (lehdet, kukat) – (Matricaria chamomilla)
  • kaneli (kuori, kaarna) – (Cinnamomum). Kanelipuun kuivattua kuorta, lämmin mauste. Kaneli sisältää kumariinia, jota kuitenkin on Ceyloninkanelissa (Cinnamomum zeylanicum) huomattavasti vähemmän kuin halvemmassa kassia- eli kiinankanelissa.
  • kanerva (kukat) – (Calluna vulgaris). Kanervankukkia ei suositella jatkuvaan käyttöön.
  • kehäkukka (terälehdet, kukinto) – (Calendula officinalis).
  • ketohanhikki (kukat, lehdet, juuret) – (Potentilla anserina). Lehdissä on paljon C-vitamiinia, noin 116 mg/100 g. Lehdet kerätään kukinnan aikana.
Kuivattuja hibiskuksen eli kiinanruusun kukkia säilytyspurkissa.
  • kiinanruusu eli hibiskus – (Hibiscus rosa-sinensis). Hibiskus usein yhdessä ruusunmarjan kanssa tarjoiltuna on suosittu vaihtoehto teelle Keski-Idässä.
  • koivu (silmut, lehdet) – (Betula alba)
  • krysanteemi (kukat) – (Chrysanthemum). Kuivatuista kukista valmistettu tee on suosittua kiinalaisen Dim sumin kanssa.
Krysanteemin kukkia hautumassa.
  • kultapiisku (kukat, lehdet) – (Solidago virgaurea). Piiskut lisäävät virtsaneritystä, joten ne eivät sovi iltateeksi.
  • kumina (hedelmät eli siemenet) – (Carum carvi). Suomi on yksi maailman johtavista kuminan viejistä.
  • lakritsanjuuri – (Glycyrrhiza glabra). Lakritsia käytetään sekä yksinään että antamaan makua ja makeutta yrttiteeseoksessa.
  • maahumala – (Glechoma hederacea). "Schweizertee" sisältää maahumalaa ja englantilainen "Gill tea" valmistetaan siitä. Ei tule käyttää runsaasti tai raskauden aikana (sisältää pulegonia).
  • maitohorsma (kukat, lehdet) – (Chamerion angustifolium) Hiostetuista horsman lehdistä tehtyä hauduketta on käytetty oikean teen korvikkeena. Horsmaa kasvatettiin tätä tarkoitusta varten Inkerin Kapriossa, mistä tulee nimitys kaporje-tee. Tuoreet lehdet sisältävät paljon C-vitamiinia.
  • mate (lehdet) – (Ilex paraguariensis). Etelä-amerikkalainen kasvi, josta valmistetaan suosittua mate-juomaa. Mate sisältää luontaisesti kofeiinia.
  • mesiangervo (kukat, nuput) – (Filipendula ulmaria). Kasvi sisältää salisylaatteja.
  • mesimarja (lehdet) – (Rubus arcticus). Kuivattu tai hiostettu lehti sopii teeainekseksi.
  • metsälehmus (kukat, lenninsiivet) – (Tilia cordata) – Lehmuksenkukkatee on Keski-Euroopassa suosittua.
  • mintut (lehdet) – (Mentha). Minttuja on useita lajeja. Piparminttu (Mentha × piperita) ja vastaavat minttulajit tunnetaan viileästä ja raikkaasta mausta. Piparminttu on risteymä ja mintut risteytyvät helposti keskenään. Joitakin kasveja kutsutaan mintuksi, vaikka ne eivät kuulu minttujen sukuun, kuten hurtanminttu (Marrubium) ja kissanminttu (Nepeta). Minttuhauduketta juotiin Marokossa aina 1800-luvun puoliväliin saakka, kunnes englantilaiset toivat aidon teen mukanaan ja yhdistivät teen ja mintun.
  • mustaherukka (lehdet) – (Ribes nigrum). Mustaherukka kelpaa niin teen kuin yrttiteenkin mausteeksi.
  • mustaselja (kukat) – (Sambucus nigra). Hyvä aromi. Raakana seljanmarja on lievästi myrkyllinen ja siemenet ovat myrkyllisiä.
  • mustikka (lehdet) – (Vaccinium myrtillus)
  • neempuu (lehdet) – (Azadirachta indica)
  • nokkonen (lehdet) – (Urtica dioica). Raudanlähde, sopii raskauden ja imetyksen aikana. Kerää itseensä nitraattia, joten se tulee poimia vähätyppisestä maasta. Tee voi ärsyttää mahaa. Hunajalla voi parantaa yrttiteen makua.
  • noni – (Morinda citrifolia)
  • pihlaja (kukat, lehdet) – (Sorbus aucuparia). Lehdissä on C-vitamiinia 25–200 mg/100 g. Sekä kukista että lehdistä voi hauduttaa yrttiteetä. Lehtiä ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön.
  • poimulehti (lehdet, koko kasvi) – (Alchemilla). Poimulehteä pidetään naistenkasvina, josta haudutettu tee hoitaa runsaita kuukautisia ja virtsatievaivoja.
  • puna-apila (kukat) – (Trifolium pratense). Apiloista etenkin puna-apila on arvostettu. Tuoreet ja kuivatut kukat ilman vihreitä osia sopivat yrttiteeksi sinällään tai muiden yrttien kera. Vältettävä silloin, jos on ollut estrogeenieritykseen liittyviä rintojen tai sukuelinten kasvaimia.
  • punahattu, auringonhattu (kaikki osat) – (Echinacea purpurea). Kasvista on sekä puna- että valkokukkaisia lajikkeita. Suomessa se luokitellaan lääkekasviksi, josta saa valmistaa kaupallisia tuotteita vain lääketehtaassa. Punahattua on käytettävä varoen, jos sairastaa jotakin autoimmuunisairautta, kuten punahukkaa. Pujoallergikko voi saada oireita punahattujen maanpäällisistä osista.
  • puolukka (lehdet) – (Vaccinium vitis-idaea). Puolukanlehdet desinfioivat virtateitä. Lehtiteetä ei tule käyttää liian usein tai suuria määriä: se sisältää hydrokinonia, joka voi vahingoittaa maksaa. Lehtiteetä ei saa käyttää, jos on raskaana tai imettää.
  • ratamo – (Plantago major). Piharatamon lehdistä, siemenistä ja juurista voi tehdä teetä. Kasvilla on mm. limaa irrottavia ominaisuuksia. Ratamon siemenet (psyllium) sisältävät lima-aineita; ne toimivat ja niitä voi käyttää samaan tapaan kuin chian (Salvia hispanica) siemeniä.
  • verbenat eli rautayrtit – (Verbena). Rautayrtin sietokyky on yksilöllistä, aloita käyttö varoen. Ei tule käyttää lainkaan, jos on raskaana tai imettää.
Yrttiteesekoitus, jossa on rooibosta, mansikkaa ja pippuria.
  • rooibos (pensaan lehdet) – (Aspalathus linearis). Etelä-Afrikan luoteisrannikolta peräisin oleva kasvi, jota käsitellään poiminnan jälkeen samaan tapaan kuin mustaa tai oolong-teetä. Rooibos- eli punapensastee ei sisällä kuitenkaan kofeiinia.
  • rosmariini – (Rosmarinus officinalis). Tuoreen kasvin lehtiä silputaan haudukkeeksi.
  • ruusut (lehdet, terälehdet, kiulukat) – (Rosa). Tuoreista, juuri kypsyneistä ruusunkiulukoista (marja) voi hauduttaa C-vitamiini-pitoista teetä. Tuoksuvat terälehdet sopivat yrttiteehen ja tavallisen teen maustamiseen. Tuoksuttomia ja kukkakaupan ruusuja ei pidä käyttää.
  • salvia, ryytisalvia – (Salvia officinalis). Salvia edistää ruuansulatusta ja ruokahalua. Kylmänä juotuna vähentää hien eritystä, kuumana juotuna lisää. Salvia sisältää mm. tujonia, borneolia ja kamferia. Raskauden ja imetyksen aikana tulee välttää salviaa.
  • siankärsämö (kukat) – (Achillea millefolium). Hengitystievaivoihin, pieniin naistenvaivoihin. Vältä runsasta käyttöä raskauden aikana.
  • sianpuolukka (lehdet) – (Arctostaphylos uva-ursi). Marjat eivät ole syömäkelpoisia, mutta eivät vaarallisia. Kasvia on käytetty virtsatietulehduksissa.
  • sitruunamelissa (lehdet) – (Melissa officinalis). Nimensä mukaisesti sitruunainen aromi. Sanotaan rauhoittavan hermostuneisuutta ja vähentävän jännitystä.
  • sitruunaruoho – (Cymbopogon). Tuoksu ja maku muistuttavat sitruunaa ilman hapokkuutta.
  • sitrushedelmien kuoret (bergamotti, sitruuna, appelsiini)
Timjamihauduketta.
  • timjami eli tarha-ajuruoho – (Thymus vulgaris).
  • valkoapila (lehdet, kukat) – (Trifolium repens). Tuoreet ja kuivatut kukat ilman vihreitä osia sopivat yrttiteeksi sinällään tai muiden yrttien kera. Vältettävä silloin, jos on ollut estrogeenieritykseen liittyviä rintojen tai sukuelinten kasvaimia.
  • valkosipuli – (Allium sativum). Esimerkiksi flunssavaivoihin, paitsi kuivaan yskään. Ei sovi, jos käytössä on verenohennuslääkkeitä.
  • vadelma (lehdet, marjat) – (Rubus idaeus). Kun oikeaa teetä ei ole ollut saatavilla esim. sota-aikana, on vadelman ja omenan lehdistä tehtyä teetä pidetty hyvänä korvikkeena.

Terveydelliset haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin kasvien tai kasvinosien haitallisuuden tai myrkyllisyyden vuoksi on syytä perehtyä huolella kasvintunnistamiseen, käytettäviin kasveihin sekä niiden annosteluun. Kasveja ei tule kerätä sellaisista paikoista, joissa kasvi on voinut altistua torjunta-aineille tai imeä itseensä esimerkiksi raskasmetalleja. On osattava tunnistaa hyödyllinen kasvi samanoloisesta tehottomasta, aromittomasta ja etenkin vahingollisesta näköislajista ja varottava myrkyllisiä matkijalajeja. Älä kerää ja käytä kasveja, joita et täydellä varmuudella tunnista.[3][5]

Jos on allerginen jollekin kasville tai saa yliherkkyysoireita, tulee välttää yleensä myös niitä kasveja, jotka ristireagoivat kyseisen kasvin kanssa. Jos on allerginen pujolle, saattaa saada oireita myös kamomillasauniosta, rusokista tai siankärsämöstä. Kaikille astmaatikoille ei sovi salisyylihappo. Silloin tulee välttä aspiriinia, mutta myös mesiangervoa, joka sisältää salisylaatteja. Kasvin iälläkin on merkitystä: kannattaa kerätä nuoria nokkosia, sillä vanhoihin lehtiin saattaa muodostua kalsiumkarbonaattikiteitä, jotka ärsyttävät munuaisia.[3]

Myrkyllisyys on suhteellista. Myrkyllisyys voi vaihdella kasvin iän, kasvupaikan, kasvuolosuhteiden jne. mukaan. Joillakin kasveilla vain joku osa on myrkyllinen, toisilla kaikki osat ja kaikki lajikkeet. Joistakin kasveista voidaan jalostaa vähemmän myrkyllisiä tai myrkyttömiä lajikkeita. Useimmat kasvien myrkyllisistä yhdisteistä kuuluvat joko alkaloideihin tai glykosideihin. Yhdisteillä voi olla lääkinnällistä merkitystä oikeina määrinä ja oikealla tavalla valmistettuna. Myrkyllisen yhdisteen tehoon vaikuttavat määrä ja käsittely, nauttijan ikä, kunto ja koko.[8] Joillakin kasveilla on haitallisia yhteisvaikutuksia lääkeaineiden kanssa. Lääkkeen vaikutus voi heikentyä tai voimistua. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi mäkikuisma[3] ja greippi.

Raskausaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet tutut ja tavallisetkaan yritit eivät sovellu nautittavaksi yrttiteenä raskausaikana. Kasvit saattavat aiheuttaa kohdun sopistelua, rasittaa munuaisia tai olla ns. abortatiivisia. Raskausaikana tulee välttää mm. seuraavia kasveja suurina määrinä: kataja, kehäkukka, persilja, piparjuuri, rosmariini ja salvia. Kokonaan vältettäviä ovat mm. koiruoho, pietaryrtti ja pujo.[9] Tavallista vadelmanlehtiteetä ei ole hyvä käyttää kolmen ensimmäisen raskauskuukauden aikana[3]. Välttää tulee näitäkin: muskottipähkinä, muskottikukka, rautayrtit (verbena), sahrami, tuoksuruuta, karvaskurkku, puolanminttu (Mentha pulegium) ja rohtokataja (sabiini).

Erittäin voimakkaita tai toksisia kasveja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhteellisen voimakkaita kasveja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhteellisen voimakkaita kasveja voi käyttää vain pieninä annoksina ja yleensä muiden yrttien joukossa, ei yksinään. Raskauden aikana näitä ei saa nauttia pieninäkään annoksina. Myrkytys voi ilmetä polttavana tunteena suussa, vatsakipuna, ripulina tai pahoinvointina, ja tällöin on otettava yhteyttä sairaalan ensiapuun.[2]

  • etelänarnikki – (Arnica montana)
  • humala – (Humulus lupulus). Humalat kuuluvat hamppukasveihin (Cannabaceae).
  • isovesikrassi – (Nasturtium). Saattaa sisältää maksamatoloisen tai vaikuttaa joidenkin lääkkeiden toimintaan.
  • karvaskaunokki eli karvasohdake – (Centaurea benedicta tai Cnicus benedictus)
  • kataja – (Juniperus communis). Katajanmarjaa (marjamainen käpy) ei saa käyttää, jos on munuaisvaivoja tai on raskaana.
  • keltakatkero – (Gentiana lutea)
  • keltamo (kaikki osat, etenkin juuri ja maitiaisneste) – (Chelidonium majus). Vanha lääkekasvi, jonka myrkyllisyys Suomessa on ensimmäisen kerran mainittu vuonna jo 1556.
  • kivikkoalvejuuri – (Dryopteris filix-mas). Alvejuuret, varsinkin lehtiruotien alaosat ja juurakot, sisältävät myrkyllisiä yhdisteitä.
  • koiruoho, myös nimellä mali – (Artemisia absinthium). Koiruoho on absintin päämauste. Koiruohossa on mm. tujonia, jota on vältettävä raskauden aikana.
  • korianteri – (Coriandrum sativum). Korianteri voi aiheuttaa allergisen reaktion.
  • korpipaatsama, paatsama – (Rhamnus frangula). Kuori ja marjat sisältävät antrakinoniglykosideja.
  • misteli – (Viscum album), on puiden loisena elävä kasvi. Kasvi sisältää lektiineihin kuuluvaa, risiiniä muistuttavaa viskumiinia.
  • muratti, varjomuratti – (Hedera helix). Muratissa on falkarinolia, joka voi aiheuttaa joillekin pahan kosketusihottuman.
  • mäkikuisma – (Hypericum perforatum). Mäkikuismavalmisteilla on käyttöä masennuksen hoidossa. Mäkikuismalla voi olla yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Mäkikuismaa ei pidä käyttää omin päin. Käytön aloitus ja lopetus tulee tehdä varovaisesti.
  • pietaryrtti – (Tanacetum vulgare). Versot sisältävät pahan hajuista öljyä, jossa on myrkyllistä tujonia. Raskaana olevan on vältettävä kaikkia tujonia sisältäviä kasveja. Pohjois-Suomen pietaryrttiesiintymissä on tujonin sijaan kamferia, joka sekin on, määrästä riippuen, myrkyllistä.
  • puksipuu (lehdet) – (Buxus sempervirens). Sisältää buksiini-nimistä alkaloidia. Puksipuun lehvästö on joidenkin mielestä tuoksuva, kun taas toiset pitävät hajua vastenmielisenä. Tämä sama ilmiö koskee mm. korianteria.
  • rohtosuopayrtti – (Saponaria officinalis). Kasvin sisältämät saponiinit ovat myrkyllisiä.
  • tatar – (Polygonum vulgare), heimo (Polygonaceae). Raparperi ja tattari ovat heimon ruokakasveja, jotkin lajit ovat myrkyllisiä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dictionary.com (herbal tea) 26.5.2016. Random House, Inc.. Viitattu 26.5.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e Suvilehto, Pirjo: Maistuisiko yrttitee : elinvoimaa luonnosta. Helsinki: Minerva, 2009. ISBN 978-952-492-303-3.
  3. a b c d e f Kress, HenrietteKäytännön lääkekasvit. Helsinki: Yrtit ja yrttiterapia Henriette Kress, 2011. ISBN 978-952-92-7813-8.
  4. a b Holmberg, Pelle; Eklöf, Marie-Louise: Mauste- ja terveyskasvit luonnossa. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23179-0.
  5. a b Piippo, Sinikka: Luonnonyrtit : villivihannekset ja marjat. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28942-6.
  6. Suvilehto, Pirjo: Teehetki. Helsinki: Minerva, 2006. ISBN 952-5591-45-X.
  7. Kress, HenrietteHanhikista kissanminttuun : käytännön lääkekasvit. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3425-0.
  8. Paarlahti, Jouni: Myrkkykasvit. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30079-9.
  9. Yrttitarha (Varoituksen sanat) www.yrttitarha.fi. Viitattu 11.8.2015. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]