Mihail Speranski

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Mikael Speranski)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mihail Speranski, Alexander Varnekin maalaama muotokuva vuodelta 1824.

Mihail Mihailovitš Speranski (ven. Михаи́л Миха́йлович Спера́нский; 12. tammikuuta (J: 1. tammikuuta) 1772 Tšerkutino, Vladimirin kuvernementti23. helmikuuta (J: 11. helmikuuta) 1839 Pietari[1]) oli venäläinen kreivi ja valtiosihteeri, joka toimi tsaari Aleksanteri I:n uudistusmielisenä neuvonantajana. Hän oli myös muotoilemassa Suomen autonomiaa ja toimi vuosina 1809–1811 Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisenä valtiosihteerinä, mikä tarkoitti, että hän esitteli tsaarille kaikki Suomea koskevat asiat.

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Speranski oli lähtöisin vaatimattomista oloista ja hänen vanhempansa olivat kyläpappi Mihail Vasiljevitš ja Praskovja Feodorovna Speranski. Muista tsaarin neuvonantajista poiketen Speranskilla ei ollut sotilastaustaa, vaan oli itse luonut uransa. Hän oli valistushenkinen teoreetikko ja laajojen suunnitelmien tekijä. Hän pyrki eroon hallinnon mielivallasta kohti preussilaista hallintokoneistoa.[2]. Hän opiskeli Aleksanteri Nevskin seminaarissa ja toimi sen opettajana sekä sen jälkeen ruhtinas Aleksandr Kurakinin yksityissihteerinä. Pian Aleksanteri I:n noustua valtaistuimelle Speranskista tuli hänen tärkeä neuvonantajansa varsinkin hallinnollisissa kysymyksissä.[1]

Venäjän hallinnon modernisointihanke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Speranski nimitettiin 1801 valtiosihteeriksi ja hän sai 1809 todellisen valtioneuvoksen arvonimen.[3] Speranski uskoi valistuneeseen itsevaltiuteen, mutta katsoi, että tehokkaan hallinnon oli perustuttava lakeihin ja säädöksiin. Hänen mielestään virkanimityksissä pätevyyden piti olla tärkein kriteeri syntyperän tai suositusten sijasta.[1] Tässä tehtävässä hän järjesti uudelleen ja samalla modernisoi maan sisäministeriön ja laati vuonna 1809 esityksen koko valtakunnan hallinnon uudistamisesta. Sen mukaan hallinnossa olisi neljä tasoa: 1) volostit, 2) piirit, 3) provinssit ja 4) koko maa. Kullakin tasolla olisi lainsäädäntöelimensä (duuma), 2) oikeusistuimet ja 3) toimeenpanoelimet (ylimpänä ministeriöt). Keisari kuitenkin epäili, että uudistus vähentäisi itsevaltiaan hallitsijan valtaa. Suunnitelmasta toteutettiin vain ylin osa, toimeenpaneva Venäjän valtakunnanneuvosto (1810). [2]

Suomen asioiden järjestäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Venäjä oli valloittanut Suomen Suomen sodassa antoi tsaari Aleksanteri 1. joulukuuta 1808 määräyksen, että Speranskin olisi esiteltävä kaikki Suomea koskevat asiat suoraan hänelle, ohi Venäjän ministerien. Tätä on myöhemmin kutsuttu jopa Suomen autonomian syntyhetkeksi. Lisäksi Speranski osallistui keskeisesti Suomen johtavan hallintoelimen eli keisarillisen hallituskonseljin (myöhempi Suomen senaatti) ohjesäännön laadintaan, mikä myös viitoitti maan autonomian muotoutumista. Hän viimeisteli esityksen lopulliseen muotoonsa. Hänen aloitteestaan perustettiin myös Suomen asiain komitea vuonna 1811. Speranski toimi lisäksi kesästä 1809 alkaen Turun akatemian kanslerina, mutta ei muiden virkojensa vuoksi juuri ehtinyt paneutumaan tähän tehtävään.[1]

Epäsuosio ja suosion palaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Speranski kuului Venäjän johdossa ranskalaismieliseen ryhmään ja vastustajiensa toiminnan seurauksena hän joutui vuonna 1812 Aleksanteri I:n epäsuosioon. Hänet erotettiin maaliskuussa 1812 viroistaan, vangittiin ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi Permin kaupunkiin Siperiaan. Sen jälkeen hän sai oleskella omalla maatilallaan, kunnes hänet vuonna 1818 nimitettiin Penzan kuvernööriksi ja 1820 Siperian kenraalikuvernööriksi. Speranski uudisti myös Siperian hallintoa ja sai pian luvan palata Pietariin. Nikolai I:n aikana hänelle annettiin jälleen merkittäviä tehtäviä ja hänet nimitettiin keisarin kansliaan perustetun uuden kodifikaatio-osaston johtajaksi. Sen tarkoituksena oli koota yhteen kaikki keisarikunnan lait ja samalla yhtenäistää sekä tehostaa hallintoa. Speranskille myönnettiin kreivin arvo vuonna 1838, vuotta ennen hänen kuolemaansa.[1]

Lakien kodifikaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Speranski teki vuodesta 1833 Nikolai I:n kanslian II osastossa lakikodifikaatiota. Tarkoituksena oli koota voimassa olevat lakimääräykset ja yhtenäistää niitä. Ensin syntyi kronologinen kokoelma laeista ja ukaaseista vuosilta 1649–1833. Tätä nimitettiin taannehtivasti julkaistuksi asetuskokoelmaksi. Voimassa oleva oikeus julkaistiin omana kokoelmanaan. Näin pyrittiin pois mielivallasta, vaikka Venäjä olikin yksinvaltaisesti johdettu valtio.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Speranski oli vuodesta 1798 naimisissa Elisabeth Stephenin kanssa ja heillä oli yksi tytär.[1]

Kadunnimi Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Speranskin mukaan nimettiin vuonna 1906 katu Helsingin Eirassa Speranskintieksi. Nimi poistettiin käytöstä useiden muiden venäläisten nimien tavoin vuonna 1928, mutta palautettiin 1998 nimeksi eräälle läheiselle kadunpätkälle, joka erotettiin Hernesaarenkadusta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mihail Speranski.
  1. a b c d e f Kristiina Kalleinen: Speranski, Mihail (1772–1839) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2.10.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c Heikki Kirkinen (päätoim.): Mihail Speranski ja toinen reformikausi. Venäjän ja Neuvostoliiton historia, s. 209–210, 216–217. Otava, 1986. ISBN 951-1-08450-X.
  3. Nordisk familjebok, s. 664-666. 2. painos, osa 26. , 1917. (ruotsiksi)
  4. Antti Manninen: Kenen kadulla asut?, s. 244–245. Helsingin Sanomat, Helsinki 2009.