Mihail R. Sturdza
| Mihail R. Sturdza | |
|---|---|
 |
|
| Romanian ulkoministeri | |
| Edeltäjä | Mihail Manoilescu |
| Seuraaja | Ion Antonescu (väliaik.) |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. elokuuta 1886 Târgu Ocna, Romanian kuningaskunta |
| Kuollut | 5. helmikuuta 1980 (93 vuotta) Madrid, Espanja |
| Ammatti |
diplomaatti poliitikko |
| Arvonimi | prinssi |
| Tiedot | |
| Uskonto | ortodoksi |
Mihail R. Sturdza (14. syyskuuta 1886 Târgu Ocna – 5. helmikuuta 1980 Madrid) oli romanialainen ruhtinas, poliitikko ja diplomaatti, joka toimi Romanian ulkoministerinä neljän kuukauden ajan syyskuusta 1940 tammikuuhun 1941 niin sanotussa kansallisessa legioonalaishallituksessa Rautakaartin edustajana. Hän kuului vaikutusvaltaiseen ylhäisaateliseen Sturdzan sukuun.
Diplomaattina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sturdza opiskeli Iasin yliopistossa lakia ja suoritti lakitieteen tohtorin tutkinnon aihealueena kansainvälinen oikeus. Vuonna 1913 hän aloitti diplomaattina Bernissä. Romanian liityttyä syksyllä 1916 ensimmäiseen maailmansotaan hän palveli armeijassa tykistöupseerina. Siihen liittyen hän oli marraskuussa 1917 Venäjällä Pietariissa, jossa puhkesi vallankumous.
Diplomaatinuran jatkuessa Sturdza toimi lähettiläänä Wienissä, Budapestissä ja Washingtonissa. Vuonna 1929 hänet nimitetään lähettilääksi Baltian maihin Liettuaan, Latviaan ja Viroon sekä vuodesta 1932 myös Suomeen asemapaikkanaan Riika. Hänen lähettiläsaikansa päättyi keväällä 1934.[1] Suomessa hänelle myönnettiin lähettiläsajastaan Suomen Valkoisen Ruusun suurristi.[2] Vuonna 1932 hän on mukana Romanian ja Neuvostoliiton välisissä hyökkäämättömyyssopimusneuvotteluissa, jotka ajautuivat kuitenkin umpikujaan Bessarabian kysymyksen vuoksi.[3]
Sturdza siirtyi 1938 lähettilääksi Tanskaan. Tähän ajanjaksoon liittyi fasistisen Rautakaarti-liikkeen tekemä Romanian silloisen pääministerin Armand Călinescun murha syyskuussa 1939.[4] Sturdzalla epäiltiin tällöin olleen yhteyksiä murhan tekijöihin. Sturdzan lähettiläskausi Kööpenhaminassa päättyi pian Călinescun murhan jälkeen lokakuussa 1939.[2]
Romanian lyhytaikaisena ulkoministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sturdzan ja Rautakaartin asema muuttui syyskuussa 1940 Romanian kuningas Kaarle II:n menetettyä asemansa ja kenraali Ion Antonescun noustua valtaan. Antonescun ja Rautakaartin johtajan Horia Siman johdolla muodostettiin fasistinen niin sanottu Kansallinen legioonalaishallitus. Sima halusi Sturdzan hallituksen ulkoministeriksi.[5]
Kansallisen legioonalaishallituksen aikana Romanian ulkopoliittinen suuntaus kääntyi akselivaltojen suuntaan.[6] Maahan tuli saksalaisjoukkoja lokakuussa 1940, ja marraskuun lopulla Romania liittyi saksalais-italialaisjohtoiseen Kolmen vallan sopimukseen.[7] Sturdza allekirjoitti sopimuksen Berliinissä Romanian edustajana.[8]
Legioonalaishallituksen pääministeri Antonescu halusi vuoden 1940 lopulla keskittää itselleen enemmän valtaa hallituksessa.[9] Sturdzan itsenäisen toiminnan vuoksi Antonescu erotti hänet nimittämättä ketään muuta rautakaartilaista tilalle. Ulkoministeritehtävät siirtyivät tässä vaiheessa Antonesculle. Pian sen jälkeen tammikuun lopulla 1941 puhkesi Antonescun johtaman valtion ja Rautakaartin edustajien välillä aseellinen välienselvittely, joka päättyi Rautakaartin tappioon. Useita Rautakaartin jäseniä surmattiin. Sturdza pidätettiin ja tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen.[10]
Maanpakolaisena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kesällä 1941 käynnistyneen akselivaltojen Neuvostoliittoon suuntautuneen hyökkäyksen alkuvaiheessa, johon myös Antonescun johtama Romania osallistui, vangitut rautakaartilaiset pääsivät ehdonalaiseen vapauteen. Tällöin Sturdza pakeni Saksan kautta Tanskaan ja yritti sieltä käsin päästä Suomen armeijaan, joka oli myös mukana Neuvostoliiton vastaisessa sodassa. Hän olisi ollut valmis muodostamaan Romaniasta paenneista rautakaartilaisista eli legioonalaisista joukko-osaston Suomen armeijaan, mutta Suomen sodanjohto ei halunnut päästää romanialaisia Suomeen.[11][2]
Toisen maailmansodan loppuvaiheessa syyskuussa 1944 kuningas Mikael I syöksi luotetun lähipiirinsä kanssa Antonescun vallasta, teki rauhan liittoutuneiden kanssa ja käänsi aseensa akselivaltoja vastaan. Siihen liittyen Saksassa oleskelleet rautakaartilaismaanpakolaiset muodostivat Wienissä 10. joulukuuta 1944 rautakaartijohtaja Horia Siman johdolla pakolaishallituksen, jossa Sturza oli ulko- ja opetusministerinä.[12]
Toisen maailmansodan päätyttyä Sturdza pakeni vuonna 1946 Tanskaan ja pian sen jälkeen Espanjaan ja edelleen Yhdysvaltoihin. Pakolaisaikanaan Sturdza piti aktiivisia yhteyksiä romanialaisiin pakolaisyhteisöihin. Seuraavina vuosina hän oleskeli myös Argentiinassa, Ranskassa ja Espanjassa. Vuonna 1968 hän julkaisi muistelmansa. Sturdza kuoli Madridissa 5. helmikuuta 1980 93-vuotiaana.lähde?
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mihail R. Sturdza: 'The Suicide of Europe', memoirs of Prince Michel Sturdza, former Foreign Minister of Rumani. Boston: Palgrave MacmillaWestern Islands Publishern, 1968. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet - Suomi ja muut Saksan rinnalla taistelleet aseveljet 1939–1944. Jyväskylä: Docendo, 2015. ISBN 978-952-29-170-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Romanian lähettiläs, ruhtinas M. Sturdza. Helsingin Sanomat, 4.3.1934, s. 13. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.1.2022.
- ↑ a b c Uola 2015, s. 183.
- ↑ Sturdza 1968, s. 40–51.
- ↑ Sturdza 1968, s. 148.
- ↑ Sturdza 1968, s. 164, 169.
- ↑ Poliittisia siteitä vain Saksaan ja Italiaan. Helsingin Sanomat, 30.9.1940, s. 1. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.1.2022.
- ↑ Romania yhtynyt kolmiliittoon. Helsingin Sanomat, 24.11.1940, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.1.2022.
- ↑ Uola 2015, s. 139–140, 174–175.
- ↑ Sturdza 1968, s. 185, 207–224.
- ↑ Uola 2015, s. 177–178.
- ↑ Sturdza 1968, s. 240.
- ↑ Uola 2015, s. 472.
| ||||||||||
