Kansallinen legioonalaishallitus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kansallisen legioonalaishallituksen johtaja, marsalkka Ion Antonescu ja varapääministeri, Rautakaartin johtaja Horia Sima lokakuussa 1940. Kuvassa Antonescun ja Siman yläpuolella Rautakaartin edesmenneen perustajan Corneliu Zelea Codreanun kuva.

Kansallinen legioonalaishallitus oli Romanian kuningaskunnassa vallassa ollut totalitaristinen fasistihallitus 14. syyskuuta 1940 - 14. helmikuuta 1941. Hallituksen pääministerinä oli kenraali, myöhempi marsalkka Ion Antonescu, varapääministerinä Rautakaartin johtaja Horia Sima ja ulkoministerinä myös Rautakaartin edustaja prinssi Mihail R. Sturdza. Hallituksessa oli lisäksi neljä muuta Rautakaartin edustajaa. Maassa ei ollut tällöin muuta poliittisesti tunnustettua toimijaa kuin kansallinen legioonaliike eli rautakaarti. Tästä tilanteesta pääministeri, kenraali Antonescu antoi julistuksen kansallisen legioonahallituksen syntymisestä kuningas Mikaelin nimissä 14. syyskuuta 1940. Kansallinen legioonalaishallitus oli vallassa vajaa puoli vuotta päättyen pääministeri Antonescun ja Rautakaartin aseellisen välirikkoon. Kansallinen legioonalaishallinto julistettiin lakkautetuksi 14. helmikuuta 1941.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanialainen oikeistopoliitikko Corneliu Zelea Codreanu perusti vuonna 1927 äärioikeistolaisen liikkeen Arkkienkeli Mikaelin legioona ja sille aseellisen siiven Rautakaarti vuonna 1930. Rautakaartilaiset suorittivat maassa terroritekoja. Ensimmäinen merkittävä uhri oli vuoden 1933 lopulla pääministeri Ion Duca, jonka rautakaartilaiset murhasivat.[1] Vuoden 1937 parlamenttivaaleissa Rautakaarti – nyt uudelta nimeltään Kaikki isänmaalle – kohosi Romanian kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Kuningas Kaarle II kielsi puolueet ml. rautakaartilaispuolueen tammikuussa 1938 ja vangitutti Codreanun huhtikuussa. Codreanu surmattiin myöhemmin samana vuonna vankilasiirron yhteydessä yhdessä 13 vankitoverinsa kanssa, virallisen selityksen mukaan heidän yrittäessään paeta.[2] Codreanun seuraajaksi Rautakaartin johtoon nousi romaniankielen professori Horia Sima.

Rautakaarti teki Siman johtamana ensimmäisen kerran yhteistyötä Octavian Gogan hallituksen kanssa vuoden 1938 alussa. Kuningas Kaarlen otettua vallan helmikuussa 1938 poliittiset puolueet kiellettiin ml. Rautakaarti. Ainoa sallittu poliittinen liike oli Kansallinen uudelleensyntymisen rintama, jonka nimissä kuningas hallitsi maata. Tässä vaiheessa useat rautakaartin jäsenet ulkomaille, erityisesti natsi-Saksaan. Kuninkaan diktatuurin aikaisena Rautakaartia tiukasti vastustaneena pääministerinä oli Armand Călinescu, jonka kaartilaiset salamurhasivat syyskuussa 1939. Kuusi salamurhaan osallistunutta kaartilaista teloitettiin vielä samana päivänä murhapaikalla.[3]

Jännittynyt tilanne Rautakaartin ja kuninkaan hallituksen välillä rauhoittui heinäkuussa 1940, kun uuteen Ion Gigurtun hallitukseen otettiin Rautakaartin edustajia.[4] Gigurtun hallitus ei pysynyt kuitenkaan pystyssä kuin kaksi kuukautta, koska Romania joutui luovuttamaan maa-alueettaan niin Neuvostoliitolle, Unkarille kuin Bulgarialle. Tämä hallituksen kaatumisen lisäksi johti myös kuningas Kaarlen aikakauden päättymiseen. Vallan sai kenraali, myöhempi marsalkka Ion Antonescu, joka muodosti yhdessä Rautakaartin johtajan Horia Siman kanssa hallituksen.[5]

Rautakaarti vallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautakaartin mielenosoitus Bukarestissä vuonna 1940.

Kuningas Kaarle II oli pakotettu eroamaan ja lähtemään maasta. Uudeksi kuninkaaksi supistetuilla valtaoikeuksilla nousi Kaarlen nuori poika Mikael. Hän joutui luovuttamaan vallan käytännössä pääministeri Antonesculle.[6] Äärioikeistolaisten voimien valtaannousu johti aiemman hallinnon vainoihin. Entinen pääministeri Nicolae Iorga surmattiin marraskuussa 1940. Lisäksi 60 muuta keskeistä entisen vallan edustajaa myös surmattiin. Myös entiset pääministerit, kuningas Kaarlen kannattajat, Constantin Argetoianu, Gheorghe Tătărescu ja Ion Gigurtu olivat menettää henkensä, mutta heidät saatiin vapautettua legioonalaisten käsistä ja siirrettyä sotilaalliseen suojeluun.[5]

Ulkopoliittisesti Romania suuntautui Antonescun johtaman kansallisen legioonalaishallituksen aikana akselivaltoihin, erityisesti Saksaan. Saksalainen sotilaskomissio otettiin juhlallisesti vastaan 12. lokakuuta 1940. Virallisesti sanottiin olevan kyseessä Romanian armeijan uudelleenjärjestely.[7] Antonescu tapasi Saksan johtajan Adolf Hitlerin marraskuussa 1940 pian Neuvostoliiton ulkoministerin Vjatšeslav Molotovin Berliinin vierailun jälkeen Romanian liittyessä Kolmen vallan sopimukseen.[8] [5] Joulukuussa 1940 Romaniaan alkoi saapua suuret saksalaisjoukot Operaatio Maritasta annetun käskyn mukaisesti.[9]

Jännitteet pääministeri Antonescun ja hallituksen Rautakaartiedustajien välillä lisääntyivät vuoden 1941 alkuun mennessä. Niinpä Antonescu erotti omavaltaisen Rautakaartia edustaneen ulkoministerin Mihail R. Sturdzan nimittämättä seuraajaksi toista rautakaartilaista Sturdzan tilalle.[10] Kieltäytyminen johti välirikkoon hallituksen sisällä, sillä Antonescu halusi keskittää kaiken vallan omin käsiinsä ja kukistaa hallituskumppaninsa. Tähän tarjosi mahdollisuuden erään juutalaisen murhattua Bukarestissa saksalaisen upseerin. Antonescu erotti tämän vuoksi rautakaartilaisen sisäministerin ja useita rautakaartilaisvirkamiehiä. Tämä johti 22. tammikuuta 1941 rautakaartilaisten tekemään vallankaappausyritykseen, jonka Antonescun apuun kutsumat armeijan osastot kukistivat. Kaksipäiväisten taistelujen jälkeen Antonescu sai yliotteen rautakaartilaisista, pidättäen heitä suurin joukoin ja teloituttaen heitä välittömästi. Varapääministeri Sima ja entinen ulkoministeri Sturdza pakenivat maasta.[11]

Vaikka Romaniassa oli merkittävät saksalaisjoukot, ne eivät osallistuneet Romanian sisäisiin taisteluihin. Antonescu ilmoitti kykenevänsä hallitsemaan tilanteen ja toisaalta Hitlerin kanssa käymiensä neuvottelujen perusteella saksalaisilla oli luotto Antonescun johtamaan hallintoon Romaniassa. Antonescun hallinto vangitsi edelleen kevään kuluessa lukuisia rautakaartilaisia. Kansallinen legioonalaishallinto julistettiin lakkautetuksi 14. helmikuuta 1941. Vahvistuksena hallintonsa oikeutukselle Antonescu järjestytti kansanäänestyksen, jossa Antonescun hallinnon toimenpiteille rautakaartilaisia vastaan saatiin kansanäänestyksen hyväksyntä.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haynes, Rebecca: Germany and the Establishment of the Romanian National Legionary State, September 1940. The Slavonic and East European Review, 1999. (englanniksi)
  • Deletant, Dennis: Hitler's Forgotten Ally: Ion Antonescu and his Regime, Romania 1940-1944. New York: Palgrave Macmillan, 2006. ISBN 978-1-349-54401-8. (englanniksi)
  • Uola, Mikko: Eritahtiset aseveljet - Suomi ja muut Saksan rinnalla taistelleet aseveljet 1939-1944. Jyväskylä: Docendo Oy, 2015. ISBN 978-952-29-170-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael Newton: Famous Assassinations in World History: An Encyclopedia, s. 120–121. ABC-CLIO 2014. Google Books
  2. Corneliu Codreanu Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 28.12.2018.
  3. Armand Călinescu (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 29.12.2018.
  4. Deletant 2006, s. 51
  5. a b c Uola 2015, s. 174
  6. Uola 2015, s. 133
  7. Uola 2015, s. 139-141
  8. Haynes 1999, s. 702
  9. Uola 2015, s. 148
  10. Uola 2015, s. 176
  11. Uola 2015, s. 177
  12. Deletant 2006, s. 71