Maria Montessori

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maria Montessori

Maria Montessori (s. 31. elokuuta 1870 Chiaravalle, Italia6. toukokuuta 1952 Noordwijk, Hollanti) oli italialainen pedagogi, joka kehitti montessoripedagogiikan 1900-luvun alussa. Montessori keskittyi erityisesti varhaiskasvatukseen. Hän korosti lapsen omaehtoisuutta ja luontaista uteliaisuutta, ja hän perusti kehittämänsä menetelmät lapsen havainnointiin. Hän määritteli ihmisille neljä kuuden vuoden mittaista herkkyyskautta, joiden aikana heille opetetaan niitä asioita, joita heidän on helpointa omaksua.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Montessori syntyi Chiaravallessa, Anconan maakunnassa Italiassa varakkaaseen keskiluokkaiseen perheeseen. Isä Alessandro oli sotilas ja äiti Renilde paljon kirjallisuutta lukenut, koulutettu ja poliittisesti aktiivinen nainen. Montessorin setä oli runoilija, luonnontieteilijä ja yliopiston geologian professori. Montessorista kasvoi ajatuksiltaan liberaali ja luonnontieteellisesti orientoitunut nainen, joka pyrki löytämään yhteyden uskonnon ja luonnontieteiden välille.[1]

Perheen muutettua isän työn perässä Roomaan Maria meni siellä tekniseen kouluun sen ainoaksi naispuoliseksi oppilaaksi. Sen jälkeen hän aloitti Rooman yliopistossa matematiikan, fysiikan ja luonnontieteiden opiskelun. Hän kiinnostui kuitenkin lääketieteestä ja sai monien vaiheiden jälkeen vastustuksesta huolimatta lääketieteen opiskeluluvan, vaikka se oli silloin naisilta kielletty ala. Montessori väitteli vuonna 1896 Italian historian ensimmäisenä naisena lääketieteen tohtoriksi. Hän työskenteli kahden vuoden ajan useissa Rooman sairaaloissa ja usein mieleltään vaurioituneiden lasten parissa. Järkyttyneenä lasten kohtelusta Montessori päätti omistautua lasten olojen parantamiselle. Montessori näki kehitysongelmaisten lasten kasvatuksen pedagogisena eikä lääketieteellisenä ongelmana ja alkoi työskentelynsä ohessa kehittää uudenlaista pedagogiikkaa.[1]

Montessori valittiin mielenterveysongelmista kärsiville lapsille perustetun instituutin johtajaksi. Vuonna 1904 hänet nimitettiin antropologian ja terveysopin professoriksi. Montessori yhtyi Jean Marc Gaspard Itardin ja Édouard Séguinin näkemykseen lasten aistien harjoittamisen tärkeydestä ja kokeili Seguinin opetusmateriaaleja käytännössä. Hän kehitti myös itse erityislapsille välineistöä, joka stimuloi aisteja oppimisen edistämiseksi. Tätä välineistöä alettiin myöhemmin käyttää normaalienkin lasten opetuksessa. Kirjoituksissaan Montessori siteerasi paljon esimerkiksi Comeniuksen, Rousseaun, Pestalozzin, Ellen Keyn ja John Deweyn filosofisia ja pedagogisia ajatuksia.[1]

Ensimmäinen montessorikoulu Hollannin Haagissa vuonna 1915.

Varsinainen pedagoginen ura Montessorille avautui, kun hän vuonna 1907 avasi Rooman San Lorenzon slummialueella Case dei Bambini -nimisen koulun 3–6-vuotiaille niin sanotusti normaaleille lapsille. Hänestä tuli koulun johtaja, ja hän alkoi soveltaa opetuksessa omia ajatuksiaan kasvatuksesta. Siten hänellä oli myös mahdollisuus saada havaintoihin perustuvaa tietoa menetelmiensä toimimisesta käytännössä.[1]

Montessori julkaisi ensimmäisen pedagogisen teoksensa Il metode della pedagogia scientifica (Tieteellisen kasvatusopin menetelmä) vuonna 1909. Muutamaa vuotta myöhemmin julkaistu The Montessori Method keskittyi varhaiskasvatuksen alueelle, kuten Montessorikin aina 1920-luvulle asti.[1]

Italian lisäksi Montessori asui Englannissa ja Hollannissa, joka oli vapaamielisempi ja koulun uudistamiselle suopeampi kuin fasistinen Italia, joka näki Montessorin ideologian poliittisena kasvatuskeinona. Kun montessorilaiset eivät suostuneet fasistisen propagandan levittäjiksi, diktaattori Mussolini lakkautti montessorikoulut ja Montessori joutui maanpakoon. Toisen maailmansodan ajan Montessori asui Intiassa. Sodan jälkeen hän matkusteli eri puolilla maailmaa ja osallistui kansainvälisiin kongresseihin.[1]

Montessori kuoli vuonna 1952 Hollannissa. Hänellä oli avioton poika erään lääkärikollegansa kanssa. Poika kasvatettiin lastenkodissa, ja Montessori tunnusti hänet vasta toisen maailmansodan aikana Intiassa saadakseen hänet vapautettua uhkaavalta vankilalta.[1]

Pedagogiset ajatukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Montessoripedagogiikka

Maria Montessori kehitti montessoripedagogiikan, joka on lapsilähtöistä. Montessori alkoi nähdä lapsen oman persoonallisuutensa luojana. Hän korosti lapsen havainnointia ja kehitti uusia opetusvälineitä ja menetelmiä nimenomaan tekemällä tarkkoja havaintoja lapsista.[2]

Montessoripedagogiikkaan kuuluu vapaavalintaisuus ja ohjattu vapaus. Kasvatus tapahtuu tarkkaan mietityssä ympäristössä, joka ohjaa lapsia käsillä tekemiseen, rakenteluun ja omaehtoiseen tutkimiseen. Aikuinen puuttuu suhteellisen vähän lapsen tekemiseen. Lapsen oppiminen pohjautuu lapsen luontaiseen uteliaisuuteen ja tiedonhaluun.[2]

Montessori puhui lapsen ja nuoren yksilöllisistä herkkyyskausista, jotka määrittävät sen, milloin hänelle tulee opettaa tiettyjä asioita. Herkkyyskausia on neljä, jokainen kuuden vuoden mittainen.[2]

Montessoripedagogiikka on levinnyt eri puolille maailmaa. Suomeen se juurtui 1980-luvulla.[2]

Huomionosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Montessorin kuva oli Italian 200 liiran kolikossa ja tuhannen liiran setelissä ennen maan siirtymistä euroon.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paalasmaa, Jarno: Maailman parhaat kasvatusajatukset. Helsinki: Into Kustannus, 2016. ISBN 978-952-264-669-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Paalasmaa 2016, s. 98–102.
  2. a b c d Paalasmaa 2016, s. 102–106.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]