Mari Rantanen (taidemaalari)
Aino-Marja (Mari) Rantanen (s. 4. maaliskuuta 1956 Espoo) on suomalainen taidemaalari,[1] joka on tehnyt pitkän ja tuotteliaan uran.
Opiskelu ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rantanen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa Helsingissä 1975–1979 ja Pratt Institutessa New Yorkissa 1982–1983. Hän asui ja työskenteli New Yorkissa vuosina 1985–1996, minkä jälkeen hän muutti Tukholmaan. Rantanen toimi Tukholman Kuninkaallisen taidekorkeakoulun professorina 1996–2005.[1] Nykyisin Rantanen asuu ja työskentelee Tukholman lisäksi kesäisin Tammelassa. Osan vuodesta hän viettää New Yorkissa.[2]
Rantanen on tehnyt maalauksia ja grafiikkaa, pystyttänyt maalausinstallaatioita, toteuttanut seinämaalauksia ja muuta julkista taidetta. Hänen taiteelleen ovat ominaisia vahvat värit, valo ja geometriset rakenteet. Teoksissa yhdistyy erilaisia kulttuurisia vaikutteita lähtien modernin maalaustaiteen konstruktivismista ja muun muassa Euroopan keskiaikaisten kirkkojen lasimaalauksista Aasian taiteeseen tai amerikkalaisten tekstiilikäsitöiden ornamentiikkaan. Rantasen taiteessa ilmenee utelias feministinen asenne visuaaliseen kulttuuriin, jota se kommentoi.[3]
Julkisia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rantanen on yksi Länsimetron asemien taidekilpailussa palkituista taiteilijoista. Hänen suunnittelemansa tilateos on Niittykummun metroasemalla Espoossa. Se koostuu asemahallin suuren teoksen lisäksi myös lippuhallin värimaailman suunnittelusta. Rantasen mukaan ”aseman ja paikan nimi toimivat työn lähtökohtana”. Hän on kuvaillut, miten teos levittäytyy metroasemalle kuin suomalainen kesäniitty. Siinä on ”maitohorsman punaisuutta ja ruohon vihreyttä”. Taiteilijalle on ollut tärkeää, että teos liittyy yhtä lailla aseman arkkitehtuuriin kuin paikkaan, jossa se sijaitsee. Asemahalliin tekeillä olevan suuren teoksen materiaali on ääntä eristävää teräsverkkoa. Samankaltainen ruutukuvio on tuttua Rantasen muusta taiteesta.[4]
Rantanen on toteuttanut Ruotsiin useita julkisia teoksia, joista eräs on Tukholman Keskusradan Odenplanin asemalla.[5]
Näyttelyitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mari Rantanen piti ensimmäiset näyttelynsä heti valmistuttuaan vuonna 1979 Heinolassa Niemelän kartanossa ja Galleria G:n nuorten taiteilijoiden ryhmänäyttelyssä Helsingissä. Rantasen ensimmäisen yksityisnäyttely oli Helsingissä Taidemaalariliiton TM-galleriassa vuonna 1981. Sen jälkeen hänen teoksiaan on ollut lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomen lisäksi eri Pohjoismaissa, muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Rantanen oli mukana yhdysvaltalaisessa Kemper Museum of Contemporary Artissa vuodenvaihteessa 2015–2016 järjestetyssä suomalaisen taiteen yhteisnäyttelyssä ”Dark Days, Light Nights”.[6] Hänen yksityisnäyttelynsä olivat New Yorkin Brooklynissa ja Hishultin taidehallissa Ruotsissa syksyllä 2015 sekä talvella 2016 Galleria Pictorissa Nummelassa. Helsingissä hänen teoksiaan on ollut esillä Designmuseon ”Postmodernismi”-näyttelyssä keväällä 2015 ja Korjaamo Gallerian näyttelytoiminnan päättäneessä ”Grande Finalessa” samana keväänä. Helsingin Taidehallissa Rantasen teoksia ollut esillä muun muassa suuressa yksityisnäyttelyssä keväällä 2007 sekä ryhmänäyttelyssä ”Kiasma Goes Taidehalli” syksyllä 2014.[2]
Kirjoituksia taiteesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1989 Rantanen oli Tampereen taidemuseon järjestämän palkintonäyttelyn Vuoden nuori taiteilija, ja huomionosoitukseen liittyy myös Maaretta Jaukkurin ja Stephen Westphalin artikkelein varustettu näyttelyjulkaisu.[7]
Rantasen taiteesta on kirjoitettu paljon eri julkaisuissa, ja sitä on esitelty useissa monografioissa, näyttelyluetteloissa ja nykytaiteen kokoomateoksissa Suomessa, Ruotsissa ja muun muassa Yhdysvalloissa. Varhaisimpia niistä ovat olleet keväällä 1991 julkaistu Marja-Terttu Kivirinnan, Ilppo Pohjolan ja Leena-Maija Rossin Koko hajanainen kuva[8] ja Markku ja Olli Valkosen kirjassa Suomen taide 6.[9] Myös taidekirjasarjassa Pinx. Maalaustaide Suomessa on käsitelty Mari Rantasen taidetta.[10]
Rantasen puoliso oli elokuva- ja videotaiteilija Steven Dixon vuosina 1989–2008.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 739. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
- ↑ a b Biography Mari Rantanen.
- ↑ Kivirinta, Marja-Terttu: Yhdeksän taiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32435-6.
- ↑ Viljanen, Kaisa: Länsimetron kaikille asemille kaavaillaan taideteoksia. Helsingin Sanomat, 11.3.2013. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Anneli Tuominen-Halumo: Mari Rantanen tuo palan luontoa metrotunneliin. Helsingin Uutiset, 11.1.2016. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Dark Days, Light Nights Kemper Museum of Contemporary Art.
- ↑ Bibliography Mari Rantanen.
- ↑ Kivirinta, Marja-Terttu ym.: Koko hajanainen kuva. WSOY, 1991. ISBN 951-0-16570-0.
- ↑ Valkonen, Markku – Valkonen, Olli: Suomen taide 6. WSOY, 1986.
- ↑ Pinx: Maalaustaide Suomessa 1–5. WSOY, 2001–2003.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mari Rantasen kotisivut.
- Rantanen, Mari hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Marja Sakari, Frida Cornell: Kaipuun ja toivon kuvat; Parvs, 2021; ISBN 978-952-7226-81-0
| ||||||||||||||
