Luettelo suurista kansainvälisistä nykytaiteen näyttelyistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo kansainvälisistä nykytaiteen biennaaleista, triennaaleista, suurista toistuvista näyttelyistä ja taidefestivaaleista. Biennaali on joka toinen vuosi, triennaali joka kolmas ja kvadriennaali joka neljäs vuosi järjestettävä tapahtuma.[1]

Vanhin ja arvostetuin näistä on vuonna 1895 aloittanut Venetsian biennaali ja laajin noin 200 paikkaan ympäristössä sijoittuva Japanin Echigo-Tsumari-triennaali Japanissa.[2] Kasselissa, Saksassa järjestettävä documenta, São Paulon biennaali Brasiliassa, sekä Whitney biennaali New Yorkissa ovat myös vanhoja ja arvostettuja globaalin tason taidenäyttelyitä. Vuonna 1961 perustettu Ars-näyttely on suurista kansainvälisistä näyttelyistä kahdeksanneksi vanhin.

Taidetapahtumat ovat suuria myös yleisömääriltään. Esimerkiksi seitsemään Ars-näyttelyyn osallistui 1961–2006 yli 850 000 katsojaa. Vuonna 2010 järjestetyssä 17. Sydney biennaalissa kävi yli puoli miljoonaa katsojaa.[3]

Toistuvan näyttelyn toisiaan seuraavia osia kutsutaan editioiksi (engl. edition).

Nimi Sijainti Luonnehdinta Alkoi Editio/vuosi Verkkosivu
Aichi Triennale Nagoya-Aichi, Japani kansainvälinen nykytaiteen triennaali 2010 1/2010 http://aichitriennale.jp/en/
Animamix Biennial Taiwan ja Kiina Nykyanimaation ja sarjakuvan estetiikka, biennaali 2007 2/2009–2010 http://universes-in-universe.org/eng/bien/animamix
Ars Helsinki, Suomi kansainvälinen nykytaide 1961 8/2011 http://www.kiasma.fi/index.php?id=2378
Asia Pacific Triennial of Contemporary Art, APT Brisbane, Australia Tyynenmeren Aasian nykytaiteen triennaali 1993 6/2009–2010 http://asiapacifictriennial.com/
Alexandria Biennial Aleksandria, Egypti Välimeren maiden biennaali 1955 25/2010 http://www.alexbiennale.gov.eg/#Aft...
Athens Biennale Ateena, Kreikka biennaali 2007 2/2009 http://www.athensbiennial.org/
Auckland Triennial Auckland, Uusi-Seelanti Kansainvälinen nykytaiteen triennaali 2000 5/2013 http://www.aucklandtriennial.com/
Baltic Triennial of International Art Vilna, Liettua Baltian kansainvälinen nykytaiteen triennaali 2009 1/2009 http://www.cac.lt/en/exhibitions/triennial/691
Biennale Africaine de la Photographie Bamako, Mali Afrikan valokuvatriennaali 8/2009 http://www.fotoafrica.org/
Biennale de Paris Pariisi, Ranska ym. Pariisin biennaali, nykytaide 1959 17/2010–2012 http://www.biennaledeparis.org/
Beijing International Art Biennale, BIAB Peking, Kiina Pekingin kansainvälinen taidebiennaali 2003 7/2017 http://www.bjbiennale.com.cn/en/index.aspx
Berlin Biennale Berliini, Saksa Berliinin biennaali 1998 6/2010 http://www.berlinbiennale.info
International Biennial of Contemporary Art of Seville, BIACS Sevilla, Espanja Sevillan kansainvälinen nykytaiteen biennaali 3/2008 http://www.fundacionbiacs.com/fundacion/index.php?lan=eng
Bienal de Canarias Kanariansaaret, Espanja Arkkitehtuurin, taiteen ja maiseman biennaali 2/2010 http://www.bienaldecanarias.org/
Art East Biškek, Kirgisia kansainvälinen nykytaiteen biennaali 4/2008 http://arteast.ktnet.kg
Biennial of Young Artists from Europe and the Mediterranean, Bjcem Skopje, Makedonia Euroopan ja Välimeren maiden nuorten taiteilijoiden biennaali 14/2009 http://www.bjcem.org/
Brussels Biennial Bryssel, Belgia Brysselin biennaali 1/2008 http://www.e-flux.com/shows/view/5611
Bucharest Biennale Bukarest, Romania Bukarestin kansainvälinen nykytaiteen biennaali 4/2010 http://www.bucharestbiennale.org
Busan Biennale Busan, Etelä-Korea biennaali 1999 5/2010 http://www.busanbiennale.org
Cairo Biennale Kairo, Egypti biennaali 1984 11/2008 http://www.cairobiennale.gov.eg/
SCAPE Christchurch Biennial Christchurch, Uusi-Seelanti Julkisen tilan taidebiennaali 6/2010 http://www.scapebiennial.org.nz/
U-TURN, Kööpenhamina Kööpenhamina, Tanska kansainvälisen nykytaiteen kvadriennaali 1/2008 http://www.uturn-copenhagen.dk
Bienal de Cuenca Cuenca, Ecuador kansainvälinen biennaali 10/2009 http://www.bienaldecuenca.org/
Dak’Art, La Biennale d’Art Africain Contemporain de Dakar Dakar, Senegal Afrikkalaisen nykytaiteen biennaali 1990 9/2010 http://www.dakart.org/
Documenta Kassel, Saksa kansainvälisen nykytaiteen joka viides vuosi järjestettävä katsaus 1955 14/2017 http://www.documenta.de/
Echigo-Tsumari Art Triennial Tōkamachi ja Tsunan, Japani maailman suurin kansainvälinen taide festivaali triennaali 2000 5/2015 http://www.echigo-tsumari.jp/eng/about/triennale_2015/
C Festival dell’arte Contemporanea Faenza, Italia Nykytaiteelle ja sen puolustajille omistettu kansainvälinen festivaali 3/2010 http://www.festivalartecontemporanea.it/
Biennale für Internationale Lichtkunst Itä-Ruhrin alue, Saksa kansainvälinen valotaiteen biennaali 1/2010 http://www.biennale-lichtkunst.de
Guangzhou Triennial Kanton, Kiina triennaali 3/2008 http://www.gdmoa.org/gztriennial
Gwangju Biennale Gwangju, Etelä-Korea Gwangjun biennaali 1995 8/2010 http://gb.or.kr/?mid=sub_eng&mo...
Bienal de la Habana Havanna, Kuuba Havannan biennaali 1983 10/2009 http://www.bienalhabana.cult.cu
Periferic Iași, Romania Kansainvälinen taidebiennaali 1997 8/2008 http://www.periferic.org/
The International İstanbul Biennial Istanbul, Turkki Istanbulin kansainvälinen biennaali 1987 12/2011 http://www.iksv.org/bienal/english/
Liverpool Biennial Liverpool, Englanti Kansainvälinen nykytaiteen festivaali 1999 6/2010 http://www.biennial.com/
Biennale de Lyon Lyon, Ranska Lyonin biennaali 1995 10/2010 http://www.biennale-de-lyon.org/
Manifesta eri paikoissa Euroopassa, lokakuussa 2010 Murciassa, Espanjassa Eurooppalainen nykytaiteen biennaali 1996 9/2012 http://www.manifesta.org/
Bienal do Mercosul Porto Alegre, Brasilia Bienal do Mercosul 1996 7/2010 http://www.fundacaobienal.art.br/
Biennale de Montréal Montréal, Kanada Montréalin biennaali 7/2011 http://www.ciac.ca/
Moscow Biennale Moskova, Venäjä Moskovan nykytaiteen biennaali 2003 6/2015 http://6th.moscowbiennale.ru/en/
Skulptur Projekte Münster Münster, Saksa Münsterin kuvanveistoprojekti 1977 5/2017 http://www.lwl.org/landesmuseum-download/SkulpturProjekte/Presse/20150623_PressFolder_SPM_EN.pdf
Prospect New Orleans New Orleans, Yhdysvallat Kansainvälinen nykytaiteen biennaali 2010 2/2012 http://prospectneworleans.org/
NY Biennale Art NYBA New York, Yhdysvallat New Yorkin biennaali 1/2009 http://www.nybiennaleart.org
Oslo biennalen Oslo, Norja Kansainvälinen julkisen taiteen biennaali 1. editio 2019-2024 2019 https://www.oslobiennalen.no/en/about/
Bienal de Arte Panama Panama, Panama biennaali 8/2008 http://www.bienalpanama.org/
Philagrafika Philadelphia, Yhdysvallat Kansainvälinen nykytaiteen taidegrafiikan festivaali 1/2010 http://www.philagrafika2010.org
Prague Biennale Praha, Tšekki biennaali 4/2009 http://praguebiennale.org/
Les Ateliers de Rennes – Biennale d’Art Contemporain Rennes, Ranska Nykytaiteen biennaali 2008 2/2010 http://www.lesateliersderennes.fr/
Bienal de San Juan San Juan, Yhdysvallat triennaali 1970 13/2001 http://www.icp.gobierno.pr/bienal/t...
SITE Santa Fe International Biennial Santa Fe, Yhdysvallat biennaali 8/2010 http://thedissolve.net/viewpage/overview
São Paulon biennaali, Bienal de São Paulo São Paulo, Brasilia biennaali 1954 31/2014 http://www.31bienal.org.br/en/
Shanghai Biennale Shanghai, Kiina biennaali 1996 7/2008 http://www.shanghaibiennale.com
Sharjah Biennial Sharjah, Yhdistyneet Arabiemiraatit Kuvataiteiden ja elokuvan biennaali 1993 10/2011 http://www.universes-in-universe.de/car/sharjah/english.htm
Singapore Biennale Singapore Kansainvälinen nykytaiteen biennaali 3/2011 http://www.singaporebiennale.org
Sydney Biennale Sydney, Australia Kansainvälinen nykytaiteen festivaali 1973 20/2015 http://www.biennaleofsydney.com.au/wp-content/uploads/2015/06/Biennale-of-Sydney-announces-2016-curatorial-Attach%C3%A9s.pdf
Taipei Biennial Taipei, Taiwan biennaali 10/2010 http://www.taipeibiennial.org/
Thessaloniki Biennale of Contemporary Art Thessaloniki, Kreikka biennaali 2007 2/2009 http://www.thessalonikibiennale.gr/
Utopics, Swiss Sculpture Exhibition Biel/Bienne, Sveitsi kuvanveistonäyttely 1954 11/2009 http://www.interversion.org/utopics/
Venetsian biennaali, Biennale di Venezia Venetsia, Italia kansainvälinen taidenäyttely 1895 56/2015 http://www.labiennale.org/
Videonale, Festival for Contemporary Video Art Bonn, Saksa Videotaiteen kansainvälinen festivaali 1984 13/2011 http://www.videonale.org
Whitney Biennial New York, Yhdysvallat Pohjoisamerikkalaista nykytaidetta, biennaali 1973 (1932) 77/2014 (seuraava 2017)[4] http://whitney.org/Exhibitions/2014Biennial
Yokohama Triennale Jokohama, Japani triennaali 2001 4/2011 http://www.yokohamatriennale.jp

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. List of Biennials Websites Kansainvälinen kuvataidearvostelijoiden yhdistys AICA. Viitattu 28.8.2010. (englanniksi)
  2. About Triennial Echiogo-Tsumari Art Field. Viitattu 30.8.2010. (englanniksi)
  3. Over Half a Million Visit 17th Biennale of Sydney 3.8.2010. News: Biennale of Sydney. Viitattu 30.8.2010. (englanniksi)
  4. Leigh Anne Miller: Whitney Announces 2015-16 Schedule, Postpones Next Biennial to 2017 Art in America. 2.5.2914. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)