Siirry sisältöön

Lepaan puutarhaopisto

Wikipediasta
Lepaan puutarhaopiston rakennus vuonna 2024.
Lepaan puutarhaopisto vuonna 1937. Kuva: Pietinen.

Lepaan puutarhaopisto on alun perin Tyrvännön, sittemmin Hattulan kunnan Lepaan kylässä toiminut entinen oppilaitos, joka koulutti opiskelijoita puutarha-alalle. Nykyään alueella toimii Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampus.[1]

Oppilaitos perustettiin Lepaan kartanon maille, jonka omistaja Karl Fredrik Packalén testamenttasi tilansa vuonna 1902 puutarhuri- tai maanviljelyskoulua varten.[2] Puutarhaoppilaitos perustettiin vuonna 1912 ja sen rinnalle puutarhakoulu vuonna 1923.[2] Tilalla ovat toimineet myös 1959 perustettu emäntäkoulu ja vuodesta 1963 karjatalouskoulu, joka aiemmin oli Toijalan karjatalouskoulu. Lisäksi tilalla on ollut maanviljelyskoulu 1920–1953 ja kotitalouskoulu 1956–1958.[3] Nykyään samalla alueella toimivat Hämeen ammattikorkeakoulun hortonomilinja ja Hämeen ammatti-instituutin puutarhurilinja.

Valtionpomologin virka yhdistettiin Lepaan puutarhaopiston hedelmänviljelyn lehtorin virkaan ja lakkautettiin vuonna 1932. Yksi tunnetuimmista valtionpomologeista ja Lepaan puutarhaopiston lehtoreista oli Bel Walter Heikel.[4][5]

  1. Lepaa HAMK. 17.6.2025. Viitattu 11.8.2025.
  2. 1 2 Hattulan keskiaikaiset kartanot ja Lepaan puutarhaopisto 2009. Museovirasto. Viitattu 16.9.2025.
  3. Uusi tietosanakirja. (Osa 12, palsta 470–471, hakusana Lepaan maataloudelliset oppilaitokset) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1963.
  4. Uusi tietosanakirja. (Osa 16, palsta 49, hakusana pomologi) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.
  5. Marja Oy (marjanjalostustehdas, Hattula) — Historia porssitieto.fi. Viitattu 11.8.2025.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hänninen, Kaarina & Kaila, Tiina (toim.): Sata vuotta puutarhaopetusta Lepaalla. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu, 2010. ISBN 978-951-784-519-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.