Leo (laulaja)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Leo Stillman)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leo
Leo esiintymässä Kotkassa kesäkuussa 2019.
Leo esiintymässä Kotkassa kesäkuussa 2019.
Henkilötiedot
Koko nimi Leo Stillman
Syntynyt 24. huhtikuuta 1991 (ikä 28)
Ammatti laulaja, lauluntekijä, muusikko
Muusikko
Laulukielet englanti, suomi
Aktiivisena 2007–
Tyylilajit poprock
Soittimet laulu, kitara, rummut
Yhtyeet Deep Vain, Santa Cruz, Face of God
Levy-yhtiöt Sony Music Finland (2015–)

Leo (oik. Leo Stillman; s. 24. huhtikuuta 1991 Helsinki) on suomalainen laulaja, lauluntekijä ja muusikko. Vuosina 2010–2015 hän soitti kitaraa ja lauloi yhtyeessä Face of God. Tämän jälkeen Leo siirtyi soolouralle, ja hänen debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2017. Leon kappaleista ”Kaikki mitä rakastin” on striimannut kultaa. Vuonna 2018 hänet palkittiin Vuoden tulokas -palkinnolla Emma-gaalassa. Leo on uransa aikana myös vieraillut muiden artistien kappaleilla.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leo Stillman syntyi 24. huhtikuuta 1991 Helsingissä.[1] Leon äiti Pirjo on röntgenhoitaja ja isä rakensi veneitä Suomenlinnan telakalla.[2][3][4] Leolla on myös neljä siskoa ja yksi veli. Stillmanit asuivat Leon lapsuuden aikana monella eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Vanhempiensa eron jälkeen Leo asui Hugo-veljensä kanssa äidin luona Helsingin Käpylässä ja ajoittain isän kunnostamalla Kathrina-purjelaivalla.[2][5][6] Leon isä kuoli sairauteen vuonna 2012, jonka myötä kahden kuunarin omistus ja ylläpito siirtyi Leolle ja tämän veljelle.[2][5][7] He perustivat Markus Jämsenin ja Jani Tuomisalon kanssa Suomen Merihistoriallisen Purjelaiva yhdistyksen, jonka kautta he hallinoivat Jan Mayen -kuunaria.[6]

Leo aloitti rumpujen soiton 11-vuotiaana. Hän perusti 13-vuotiaana ensimmäisen yhtyeensä nimeltä Deep Vain.[8][9] Peruskoulun jälkeen Leo jatkoi kymppiluokalle, jonka hän jätti kesken lähteäkseen Deep Vainin kanssa Espanjaan.[8][10] Myöhemmin Leo opiskeli ruoanlaittoa Roihuvuoren kokkikoulussa. Hän lopulta keskeytti opintonsa keskittyäkseen musiikkiuraansa.[7]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Face of God[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Leo perusti Face of God -yhtyeen, jossa hän soitti kitaraa ja lauloi.[11] Ennen tätä hän oli rumpali Santa Cruz -yhtyeessä.[8] Vuonna 2012 Face of Godin kappale ”Elephant” valittiin YleX:n järjestämän kilpailun kautta Teemu Nikin ohjaaman 3 Simoa -elokuvan tunnuskappaleeksi. Samana vuonna Face of God lämmitteli HIMiä Tavastia-klubilla.[11]

Face of God äänitti yhden julkaisemattoman omakustannelevyn, eikä onnistunut saamaan levytyssopimusta. Yhtye esiintyi Suomen lisäksi myös Britanniassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Saksassa.[8][11] Vuonna 2014 Face of God esiintyi Helsingin olympiastadionilla Gymnaestrad-tapahtumassa. Vuonna 2015 Face of God tiedotti lopettavansa toimintansa ja soitti viimeisen konserttinsa 24. lokakuuta 2015 Helsingin Kuudennella linjalla.[11]

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leo siirtyi soolouralle Face of God -yhtyeen lopetettua. Vuonna 2014 Kaiho Republic -levy-yhtiön perustaja Pete Eklund ehdotti Leolle laulukielen vaihtamista suomeen. Lopulta Leo allekirjoitti kustannussopimuksen Kaihon kanssa.[8][11] Vuonna 2015 Sony Music Finlandin Timo Kuoppamäki otti yhteyttä Leoon ja tarjosi tälle levytyssopimusta.[8] Keväällä 2016 Leo kiersi Suomea Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani -yhtyeen lämmittelijänä. Hänet nähtiin myös Dave Lindholmin roolissa Aleksi Mäkelän elokuvassa Love Records – Anna mulle Lovee, joka sai ensi-iltansa 29. tammikuuta 2016.[12] Leon ensimmäinen single ”Mun piti olla sun” julkaistiin toukokuussa 2016.[13] Kappale nousi parhaimmillaan Suomen radiosoittolistan 69. sijalle.[14] Syksyllä hän julkaisi singlet ”Kylmä ja sataa” ja ”Mä valehtele”.[15][16]

Toukokuussa 2017 julkaistiin Leon neljäs single ”Sano mitä sanot”, joka nousi jälleen radiosoittolistan 69. sijalle.[17][18] Syyskuussa hän julkaisi singlen ”Kaikki mitä rakastin”, joka kapusi radiosoittolistan sijalle 14 ja striimatuimpien listan sijalle 45.[19][20] Kappale ylitti lopulta kultarajan.[21] Leon debyyttialbumi julkaistiin 13. lokakuuta 2017, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 24.[19][22] Leo myös vieraili Oinaan lokakuussa julkaistulla ”Iho vasten ihoa” -singlellä.[23] Vuoden 2017 Emma-gaalassa Leo palkittiin Vuoden tulokas -palkinnolla. Leon kiroilu tilaisuudessa herätti kohua sosiaalisessa mediassa, ja hän joutui myöhemmin pyytämään julkisesti anteeksi kielenkäyttöään.[8][7]

Leon seuraava single ”Jos käykin niin” julkaistiin helmikuussa 2018.[24] Maaliskuussa hän vieraili Junon kappaleella ”Katumuksen sakramentti”.[25] Se nousi parhaimmillaan singlelistan 14. sijalle ja striimasi kultaa.[26][27] Maaliskuussa alkoi myös Leon toimittama Biisintekijän päiväkirja -podcast Radio Play -palvelussa.[28] Kesällä Leo esiintyi Iskelmäkesä-festivaalin kaikilla kahdeksalla festivaalipaikkakunnalla molempina päivinä yhtä lukuun ottamatta.[29] Kesäkuussa hän vieraili Yksi totuus -rap-duon kappaleella ”Juodaan viinaa”, joka nousi muun muassa latauslistan toiseksi.[30] Leo allekirjoitti myös uuden managerisopimuksen Samu Haberin Comusic Managementin kanssa.[31] Heinäkuussa 2018 Leo julkaisi singlen ”Mul on sut”, jolla vierailee Janna Hurmerinta.[6] Kappale nousi parhaimmillaan radiosoittolistan sijalle 37.[32] Elokuussa Leo lämmitteli Sunrise Avenueta Seinäjoen OmaSp Stadionilla.[33] Lokakuussa Leo julkaisi singlen ”Pieni laulu”. Kappale julkaistiin marraskuussa Sonyn Anna laulu lahjaksi -kokoelmalevyllä. Leo esiintyi joulukuussa myös samannimisessä konsertissa.[34]

Leon toisen studioalbumin ensimmäinen single ”Nuori, kaunis ja vapaa” julkaistiin huhtikuussa 2019.[35] Se nousi radiosoittolistan sijalle 60.[36] Kesäkuussa Leo lämmitteli Sunrise Avenueta Helsingin Telia 5G Areenalla.[37] Heinäkuussa hän julkaisi singlen ”Mikä laulaen tulee se bailaten menee”.[38]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leo omistaa Molli-nimisen tanskandoggin.[3] Leo on seurustellut malli-juontaja Maryam Razavin kanssa maalsikuusta 2018 asti.[39][40] He tapsivat Emma-gaalassa, jossa Razavi toimi Leon stailistina.[41]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Leon diskografia

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. leostillman: LEO sanoo Instagramissa: ”Vikaa päivää tänää 26v. Huomen alkaa #27” Instagram. 23.4.2018. Viitattu 16.6.2018.
  2. a b c Kiviniemi, Annabella: Laulajalupaus Leo: Koulukiusaajani ovat kehuneet biisejäni Iltalehti. 22.1.2017. Viitattu 30.9.2017.
  3. a b Jokinen, Juha Veli: Emma-palkitulla Leolla on peräti 50 tatuointia: Leijona, ruusuja, kasvoja... Iltalehti. 9.7.2018. Viitattu 9.7.2018.
  4. Valokeila osa 19 Leo Supla. 16.3.2018. Viitattu 19.3.2018.
  5. a b Mökkireissu: 1. tuotantokausi, 4. jakso: ”Kathrina - Purjeet ylös”. Arno Launos (ohjaus), Helena Mustonen (käsikirjoitus). MTV3. 2017. Viitattu 2.7.2019.
  6. a b c Kostiainen, Pasi: Emma-gaalassa kiroillut artisti sai tappouhkauksen – avautuu nyt keväisestä kohusta: ”Kuka pahoittaa mielensä tuollaisesta?” Ilta-Sanomat. 16.7.2018. Viitattu 25.7.2018.
  7. a b c Leinonen, Anne: Tällainen Emma-gaalassa kiroilemalla kohauttanut Leo oikeasti on: ”Juoksemisesta tulee parempi olo kuin bissen vetämisestä” Iltalehti. 16.2.2018. Viitattu 4.3.2018.
  8. a b c d e f g Määttänen, Juusi: Tämä 26-vuotias mies valittiin vuoden tulokkaaksi, pippuroi kiitospuheensa miljoonayleisölle v-sanoilla ja suututti herkkikset – Mutta kuka oikein on Leo Stillman? Helsingin Sanomat. 8.2.2018. Viitattu 4.3.2018.
  9. Suomirockin uusi sukupolvi – näin heidän tiensä ovat risteytyneet YleX. 14.2.2014. Viitattu 5.6.2018.
  10. LEOn haastattelu Emma Gaalan pressissä 11.12.2017 YouTube: Xamk - Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Viitattu 5.3.2018.
  11. a b c d e Suomalainen, Ninni: Face of God lopettaa – laulaja Leo Stillman soolouralle YleX. 24.10.2015. Viitattu 30.9.2017.
  12. Suomalainen, Ninni: Love Records -leffan roolitus selvillä – he esittävät nuorta Remua, Hectoria, Davea ja muita musiikkilegendoja YleX. 7.10.2015. Viitattu 5.3.2018.
  13. Leo haluaa tehdä biisejä, jotka kutsuvat yhteislauluun Sony Music. 9.5.2016. Arkistoitu 16.6.2018. Viitattu 4.3.2018.
  14. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Leo - Mun piti olla sun Musiikkituottajat. Viitattu 30.9.2017.
  15. Jo debyyttisinglellään vakuuttaneen LEOn uusi single ulkona tänään 9.9. Sony Music. 9.9.2016. Arkistoitu 11.7.2019. Viitattu 11.7.2019.
  16. Jo debyyttisinglellään vakuuttaneen LEOn uusi single ulkona tänään 9.9. Sony Music. 30.11.2016. Arkistoitu 6.4.2019. Viitattu 13.7.2019.
  17. Hopi, Anna: Laulajalupaus Leo pohtii menestymistä: "Julkisuus ei auta, jos ei ole hyviä biisejä" Voice.fi. 16.5.2017. Viitattu 16.7.2019.
  18. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Leo - Sano mitä sanot Musiikkituottajat. Viitattu 30.9.2017.
  19. a b LEO – Sony Music Sony Music. Arkistoitu 11.7.2018. Viitattu 11.7.2019.
  20. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Leo - Kaikki mitä rakastin Musiikkituottajat. Viitattu 15.10.2017.
  21. leostillman: LEO sanoo Instagramissa: ”Kaikki Mitä Rakastin rikkoi just kultarajan :o❤️ kiiitos että musa toimii ja kuuntelette! Tää on hieno juttu ❤️” Instagram. 6.5.2018. Viitattu 8.5.2018.
  22. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Leo - Leo Musiikkituottajat. Viitattu 19.11.2017.
  23. Oinas - Iho vasten ihoa (feat. LEO) iTunes. Viitattu 19.3.2018.
  24. Emma Gaalassa Vuoden tulokas – palkinnon napannut LEO julkaisee tänään uutta musiikkia Sony Music. 16.2.2018. Arkistoitu 6.4.2019. Viitattu 13.7.2019.
  25. Fräntilä, Jarkko: ”Voin rehellisesti myöntää, että olen tehnyt vääriä valintoja” – uraansa lopetteleva Juno pyytelee anteeksti Rumba. 2.3.2018. Viitattu 5.3.2018.
  26. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Juno - Katumuksen Sakramentti (Feat. Leo) Musiikkituottajat. Viitattu 15.4.2018.
  27. leostillman: LEO sanoo Instagramissa: ”Juno-Katumuksen Sakramentti feat. LEO kultaa 🙏🏻 kiitos että ootte kuunnellut!!! ❤️ Hyvää viikonloppua!!” Instagram. 15.6.2018. Viitattu 16.6.2018.
  28. Saarinen, Reija: Miten rakastetut kappaleet syntyvät? Uutuusohjelma paljastaa tarinoita biisien takaa Voice.fi. 12.3.2018. Viitattu 19.3.2018.
  29. Leo debytoi Riihimäellä ja Hyvinkäällä – Vuoden Tulokas -Emman pokannut artisti aloittaa festariuransa Aamuposti. 3.5.2018. Viitattu 27.7.2018.
  30. Finland Digital Song Sales: July 7, 2018 - Billbaord Chart Archive Billboard. 7.7.2018. Viitattu 21.8.2018.
  31. Spåra, Sami & Lintunen, Katja: Maryam Razavin kanssa seurusteleva laulaja Leo Stillman liittyi Samu Haberin talliin: ”Osoittatui hyväksi äijäksi!” Seiska. 9.7.2018. Viitattu 9.7.2018.
  32. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Leo feat. Janna - Mul On Sut Musiikkituottajat. Viitattu 12.8.2018.
  33. Sunrise Avenue esiintyy OmaSp Stadionilla elokuussa SJK. 18.4.2018. Viitattu 26.6.2018.
  34. Vuoden sydämellisin konsertti: Anna laulu lahjaksi muuttaa koskettavimmat ja kiinnostavimmat tarinat uusiksi joululauluiksi Sony Music. 6.9.2018. Arkistoitu 24.10.2018. Viitattu 24.10.2018.
  35. LEO – Nuori, kaunis ja vapaa Sony Music. 5.4.2019. Arkistoitu 6.4.2019. Viitattu 6.4.2019.
  36. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Leo - Nuori, kaunis ja vapaa Musiikkituottajat. Viitattu 28.4.2019.
  37. Stadion kutsuu: LEOlla kunnia avata Sunrise Avenuen megakonsertti Helsingin Telia 5G Areenalla kesäkuussa Sony Music. 5.4.2019. Arkistoitu 18.4.2019. Viitattu 11.7.2019.
  38. Vainio, Vilja: ”Sen minkä laulaen tienaan, sen baarimikko multa saa, niin siin on käynyt aina” – Leon uusi kappale lainaa Irwin Goodmania Rumba. 13.7.2019. Viitattu 15.7.2019.
  39. Hopi, Anna: Leo Stillman suhdehuhuista Maryam Razaviin Iltalehdelle: ”Sanotaan, että meillä on kaikki tosi hyvin” Iltalehti. 15.3.2018. Viitattu 19.3.2018.
  40. Hörkkö, Panu: Mikko Leppilammen jättänyt Maryam-Razavi ja muusikkorakas Leo Stillman: Kiihkeää suutelua – Leo on kuin nuori Mikko! Seiska. 15.3.2018. Viitattu 19.3.2018.
  41. Koskela, Alina: Rakastunut Leo Stillman houkutteli Maryam Razavin luokseen Emma-gaalassa aina uudelleen – apuna veikeä vaatekikka Me Naiset. 30.8.2018. Viitattu 11.7.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leo (laulaja).