Laupias samarialainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Raamatun kertomusta. Järjestöstä kerrotaan artikkelissa Laupias samarialainen (järjestö).
Laupiaan samarialaisen kertomusta esittävä lasimaalaus Pyhän Eutropiuksen kirkossa, Clermont-Ferrandissa. Taustalla pappi ja leeviläinen.

Laupias samarialainen on avulias henkilö, josta Jeesus Luukkaan evankeliumin mukaan kertoi eräälle lain­oppineelle vastatakseen tämän kysymykseen, kuka on lähimmäinen.

Kertomuksen mukaan maantierosvot ryöstivät ja pahoin­pitelivät erään miehen puoli­kuoliaaksi hänen ollessaan matkalla Jerusalemista Jerikoon. Hänen ohitseen kulkee ensin muuan pappi ja sitten leeviläinen, mutta kumpikaan ei anna hänelle apua. Sen jälkeen ohi kulkee muuan samarialainen. Yleensä ajan juutalaiset ja samarialaiset vihasivat ja halveksivat toisiaan, mutta tämä samarialainen pysähtyi auttamaan loukkaantunutta juutalaista. Jeesus kertoi tämän tarinan vastatakseen kysymykseen, kuka on lähimmäinen, jota jo Mooseksen lain mukaan tulisi rakastaa.[1] Samarialaisen esittäminen myönteisessä valossa oli tarkoitettukin järkytykseksi Jeesuksen kuulijoille.[2] Kertomusta onkin pidetty tyyppi­esi­merkkinä provokatiivisesta puheesta, jossa tavan­omaiset oletukset on käännetty pää­laelleen.[2]

Jotkut kristityt, esimerkiksi Pyhä Augustinus, ovat käsittäneet kertomuksen allegorisesti siten, että samarialainen tarkoittaa Jeesusta Kristusta, joka pelastaa syntisen sielun.[3] Yleensä tällaisten tulkintojen kuitenkin katsotaan täysin poikkeavan kertomuksen alku­peräisestä tarkoituksesta, joka oli valaista esimerkin avulla Jeesuksen eettisiä opetuksia, jotka ovat tulleet laajalti hyväksytyiksi kirkon ulko­puolellakin.[4]

Kertomus on ollut suosittu aihe maalaus­taiteessa, kuvanveistossa, runoudessa ja elo­kuvissa. Sanonta laupias samarialainen onkin tullut tarkoittamaan henkilöä, joka tarjoutuu auttamaan tuntematonta, ja monet hyväntekeväisyysjärjestöt ovat saaneet nimensä kertomuksen mukaan.

Kertomus ja siihen liittyvä vuoropuhelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luukkaan evankeliumin mukaan eräs lainoppinut kysyi Jeesukselta: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä periäkseni ian­kaikkisen elämän?" Jeesus esitti vasta­kysymyksen: "Mitä laissa on kirjoitettuna?" Tähän lain­oppinut vastasi kahta Mooseksen kirjojen lausetta lainaten: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi,[5] ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.[6] Jeesus myönsi vastauksen oikeaksi, mutta lain­oppinut kysyi: " Kuka sitten on lähimmäiseni?" [7] Tähän Jeesus vastasi kertomalla seuraavan tarinan:

»"Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"[8]»

Tällöin lainoppinut vastasi: "Hän, joka osoitti hänelle armoaan." Tähän Jeesus vastasi kehottamalla häntä tekemään samoin.[9]

Historiallinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tie Jerusalemista Jerikoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeesuksen aikana Jerusalemin ja Jerikon välinen tie oli erityinen paha­maineinen vaarallisuudensa ja vaikea­kulkuisuutensa vuoksi, ja sitä kutsuttiin "veritieksi", koska maantierosvojen vuoksi siellä usein vuoti verta.[10] Martin Luther King, Jr. sanoi viimeiseksi jääneessä puheessaan, päivää ennen kuin tuli murhatuksi:

»"Muistan kun rouva King ja minä olimme ensimmäisen kerran Jerusalemissa. Me vuokrasimme auton ja ajoimme Jerusalemista alas Jerikoon. Tien varrella sanoin vaimolleni: "On helppo käsittää, miksi Jeesus käytti tätä tietä vertauksessaan. Tämä on mutkainen, polveileva tie. Tien varrella todella on paikkoja, jossa rosvot voivat väijyä. Jerusalem tien alkupäässä on noin 1200 mailia, ei vaan 1200 jalkaa merenpinnan ylä­puolella[11], mutta sieltä lähdettäessä pääsee 15 tai 20 minuutissa 2200 jalan syvyyteen meren­pinnan ala­puolelle[12] Se on vaarallinen tie. Jeesuksen aikana se tunnettiinkin "verisenä kulkutienä". Kuten ymmärrätte, on mahdollista, että pappi ja leeviläinen katsoivat maassa makaavaa miestä ja epäilivät rosvojen yhä olevan lähettyvillä. Tai on mahdollista, että he luulivat maassa makaavan miehen yrittäneen huijata ja vain teeskentelevän olevansa ryöstetty ja pahoinpidelty, voidakseen itse ryöstää heidät nopeasti ja helposti. Niinpä ensimmäinen kysymys, jonka papille ja leeviläiselle tuli mieleen, oli: "Jos pysähdyn auttamaan tätä miestä, miten minun käy?" Mutta sitten laupias samarialainen saapui paikalle, ja hän käänsi kysymyksen toisin päin: "Jos en pysähdy auttamaan tätä miestä, miten hänen käy?"[13][14]»

Samarialaiset ja Jeesus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaiset, joille Jeesus puhui, vihasivat samarialaisia[15] siinä määrin, että lain­oppineen vastauksen sanamuoto "Hän, joka osoitti hänelle armoaan" ilmeisesti johtui halusta nimenomaan välttää lausumasta sanaa samarialainen.[16] Vastaavasti myös samarialaiset vihasivat juutalaisia. [17] Keskinäinen viha­mielisyys oli erityisen voimakasta ajanlaskumme ensimmäisen vuosi­sadan alku­puolella, koska samarialaiset olivat häpäisseet juutalaisten temppelin viemällä sinne pääsiäisenä ihmisten luita. [18]

Tämä tausta on kuitenkin myöhempinä aikoina käynyt vähemmän ilmeiseksi eikä aukea ilman selitystä, koska useimmat nykyajan ihmiset tuskin ovat kuulleetkaan kuulleetkaan samarialaisista missään muussa yhteydessä. Kertomuksen merkitystä onkin pyritty selventämään kuvittelemalla juutalaisten ja samarialaisten tilalle jotkin muut, toisiaan pitkään vihollisinaan pitäneet kansat tai muut ihmis­ryhmät, jolloin kuitenkin vihollisena pidetty henkilö osoittautuu moraalisesti muita paremmaksi. Kertomuksen on esimerkiksi katsottu olevan tarkoitettu osoittamaan rodulliset, kansalliset tai tiettyihin uskon­lahkoihin kohdistuvat ennakko­luulot yleensäkin vääriksi.[19] [20] Esimerkiksi aikana, jolloin Yhdysvalloissa vielä kiisteltiin orjuuden poistamisesta, tunnettu orjuuden vastustaja William Jay katsoi sikäläisen papiston, joka hyväksyi orjuuden, "seuraavan papin ja leeviläisen esimerkkiä". [21] Edellä mainitussa puheessaan Martin Luther King katsoi samarialaisen olevan toista rotua[14], kun taas Sundee Tucker Frazier piti samarialaista esimerkkinä sekarotuisesta henkilöstä. [22] Klyne Snorgrass kirjoittaa: "Tämän vertauksen pohjalta meidän on tutkiskeltava omaa rasismiamme, mutta myös etsiä oikeutta ja antaa apua sitä tarvitseville riippumatta siitä, mihin ryhmään he kuuluvat."[23]

Samarialaiset mainitaan evankeliumeissa muissakin yhteyksissä. Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesus paransi kymmenen spitaalista, joista kuitenkin vain yksi, samarialainen, kiitti häntä[24]. Toisessa kohdassa kuitenkin kerrotaan samarialaisten kieltäytyneen tarjoamasta hänelle majapaikkaa.[25]

Papit ja leeviläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeesuksen ajan kultturissa kosketusta kuolleseen ruumiseen pidettiin saastuttavana. Varsinkin pappien tuli välttää kaikkea, mitä pidettiin saastuttavana. Tämän vuoksi voitaisiin ajatella, että pappi ja leeviläinen epäilivät maassa makaavan miehen olleen kuollut ja kulkeneet nopeasti ohi välttyäkseen saastutukselta.[18] Koska heidän kuitenkin kerrotaan kulkeneen Jerusalemista ja samalla temppelistä poispäin, kohti Jerikoa, on tätä selitystä pidetty vähemmän uskottavana, sillä näin ollen he olisivat sillä erää jo hoitaneet tehtävänsä temppelissä.[26] Toisaalta Mishna tekee tästä poikkeuksen hylättyjen ruumiiden osalta[15], joten he olisivat lakiin vedoten yhtä hyvin voineet koskea ruumiseen kuin kieltäytyäkin niin tekemästä.[15] Joka tapauksessa "he pitivät tärkeämpänä sitä, että mies saattoi olla kuollut ja että he tämän vuoksi saattoivat saastua niin, etteivät voineet suorittaa pyhiä tehtäviään, kun sitä, että hän saattoi olla elävä ja avun tarpeessa."[27]

Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allegorinen tulkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rossanon evankeliumikirjan kuvassa 500-luvulta sädekehä laupiaan samarialaisen yläpuolella viittaa allegoriseen tulkintaan. Kuvassa mukana myös enkeli.

Kirkkoisä Origenes tulkitsi kertomusta vertauskuvallisesti näin:

»Tietä alas kulkeva henkilö on Aatami. Jerusalem on paratiisi ja Jeriko maailma. Rosvot ovat vihamieliset voimat. Pappi on Laki, leeviläinen edustaa profeettoja ja samarialainen on Kristus. Haavat ovat tottelemattomuus, juhta on Kristuksen ruumis ja majatalo, joka otti kaikki vieraat vastaan, kirkko. Majatalon isäntä on kirkon johtaja, jonka hoitoon mies uskottiin. Ja se seikka, että samarialainen lupasi palata, viittaa toiseen tulemiseen.[28]»

Tämänkaltaisilla tulkinnoilla on kannattajia nykyäänkin. Esimerkiksi mormonioppinut John Welch on selittänyt:

»Tämän kertomuksen sisältö on selvästi käytännöllinen ja dramaattinen ilmeisimmässä merkityksessään, mutta kunnioitettavan vanha kristillinen perinne on pitänyt sitä vaikuttavana vertaus­kuvana ihmis­kunnan syntiin­lankeemuksesta ja lunastuksesta. Tämä vanha kristillinen käsitys laupiaasta samarialaisesta on kuvattu kuuluisassa, 1000-luvulla rakennetussa Chartresin katedraalissa Ranskassa. Yhdessä sen lasimaalauksista on ylhäällä kuvattu Aatamin ja Eevan karkotus Eedenin puutarhasta, ja vastaavasti alhaalla laupias samarialainen. Tätä vertauskuvallista tulkintaa eivät opettaneet vain Jeesuksen ensimmäiset seuraajat, vaan se oli varhaisessa kristi­kunnassa lähes yksi­mielisesti hyväksytty. Sitä kannattivat Irenaeus, Klemens ja Origenes sekä neljännellä ja viidennellä vuosi­sadalla Krysostomos Konstantino­polissa, Ambrosius Milanossa ja Augustinus Pohjois-Afrikassa. Tämä tulkinta ilmenee täydellisimmin kahdessa muussa keski­aikaisessa lasi­maalauksessa, ranskalaisissa Bourgesin ja Sensin katedraaleissa.[29]»

Tällä allegorisella tavalla kertomus on perinteisesti tulkittu myös ortodoksisessa kirkossa.[30]

Eettiset tulkinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jan Wijnantsin Laupiaan samarialaisen vertaus vuodelta 1670

Kaikki kristityt teologit eivät ole hyväksyneet Origineen kertomukselle esittämää vertaus­kuvallista tulkintaa. Esimerkiksi Johannes Calvin piti sitä hyvin teennäisenä ja sen alku­peräisen tarkoituksen vastaisena ja katsoi sen lähinnä osoittavan, että jotkut haluavat oman mielensä mukaan selittää Raamatun tarkoittavan muuta kuin siinä sanotaan. Sen sijaan kertomuksen merkitys oli hänen mukaansa siinä, että meidän tulee vastaavassa tilanteessa menetellä kertomuksen samarialaisen, ei papin tai leeviläisen tavoin.[31] Samaa ovat myöhemmin korostaneet esimerkiksi C. H. Dodd ja G. B. Caird.[32]

John B. Green on kirjoittanut, että Jeesuksen lopuksi esittämä kysymys tavallaan kääntää alkuperäisen kysymyksen toisin päin. Hänen mukaansa tarina edellyttää, että "kuka tahansa" on lähimmäinen ja sen jälkeen korostaa, että tällainen määrittely avaa kaikki ovat rakkauden teoille. Jättämällä kertomatta, kuka haavoittunut mies oli, ja osoittamalla samarialaisen matkustajan siksi, joka suorittaa lain teot, Jeesus mitätöi koko sellaisen maailmankuvan, joka antaa aihetta kysyä: "Kuka on lähimmäiseni?" Rituaalisen puhtauden ja pyhyyden käsitteet, sellaisena kuin ne vanhastaan oli ymmärretty, oli kumottu. Tällöin havaintoesimerkiksi lähimmäisenrakkaudesta voikin tulla henkilö, jota ilman muuta oli totuttu pitämään sosiaalisesti hyljeksittynä.[33]

Kertomus on tullut erityisen tärkeäksi vapautuksen teologialle[34][35] samoin kuin intialaisille teologeille, jotka pitävät tehtävänään parantaa dalit-väestön asemaa.[36]

Martin Luther King puhui usein laupiaasta samarialaisesta asettaen toistensa vastakohdiksi toisaalta rosvojen saaliin­himon sekä papin ja leeviläisen välin­pitämättömyyden, toisaalta samarialaisen avuliaisuuden. King myös laajensi vaatimuksen lähimmäisten auttamisesta koskemaan koko yhteiskuntaa:

»On the one hand we are called to play the good Samaritan on life's roadside; but that will be only an initial act. One day we must come to see that the whole Jericho road must be transformed so that men and women will not be constantly beaten and robbed as they make their journey on life's highway. True compassion is more than flinging a coin to a beggar; it is not haphazard and superficial. It comes to see that an edifice which produces beggars needs restructuring.»

Käännös:

»Toisaalta meitä kutsutaan esittämään laupiasta samarialaista elämämme tiellä, mutta tämä on vasta alkua. Jonakin päivänä meidän tulee voida nähdä, että koko Jerikon tie on muttettava siten, ettei miehiä ja naisia alin­omaa lyödä ja ryöstetä heidän kulkiessaan elämän valtatiellä. Todellinen myötä­tunto on enemmän kuin vain kolikon heittämistä kerjäläiselle; se ei ole sattuman­varaista ja pinta­puolista. Aikanaan nähdään, että rakenteet, jotka tuottavat kerjäläisiä, ovat uudistusten tarpeessa.»

[37]

Aihe kuvataiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rembramdtin Laupias samarialainen vuodelta 1630. Maalaus esittää samarialaista neuvottelemassa majatalon isännän kanssa.

Kertomus laupiaasta samarialaiseta oli keskiaikaisessa taiteessa yksi suosituimmista.[38] Myös allegorista tulkintaa havainnollistettiin usein kuvataiteen keinoin, ja enkelit ovat usein mukana kuvassa. Ortodokisissa ikoneissa laupiaan samarialaisen samastamista Kristukseen korostetaan usein ristiä kantavan sädekehän avulla.[39]

Aiheesta ovat tehneet maalauksia monet taiteilijat kuten Rembrandt, Jan Wijnants, Vincent van Gogh, Aimé Morot, Domenico Fetti, Johann Carl Loth, George Frederic Watts ja Giacomo Conti. Esimerkiksi Piet Esser ja François-Léon Sicard ovat tehneet aiheesta myös veistoksia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 3. Moos.19:18
  2. a b Robert W. Funk ja Jeesus-seminaari: The five gospels, s. 271-400 (Luke). HarperSanFrancisco, 1993.
  3. G. W. Caird: The Language and Imagery of the Bible, s. 165. Duckworth, 1980.
  4. P. E. Sanders: The historical figure of Jesus, s. 6. Penguin, 1993.
  5. 5. Moos. 6:5
  6. 3. Moos. 19:18
  7. Luuk. 10:25-29
  8. Luuk. 10:30-36
  9. Luuk. 10:37
  10. Wilkinson, "The Way from Jerusalem to Jericho" The Biblical Archaeologist, Vol. 38, No 1 (maaliskuu 1975), sivu 10-24
  11. Todellisuudessa noin 2100 jalkaa eli 640 metriä merenpinnan yläpuolella, Andrew G. Vaughn, Ann E. Killebrew: Jerusalem in Bible and Archaeology: The First Temple period. Society of Biblical Lit, 2003. ISBN 1-589830660. Teoksen verkkoversio.
  12. Todellisuudesssa noin 846 jalan eli 258 metrin, Fabio Bourbon: The Holy Land: Guide to the archaeological sites and historical monuments. Barnes & Noble Books, 2001. ISBN 0760722153.
  13. Douglas A. Hicks, Mark. R. Valeri: Global Neighbors: Christian Faith and Moral Obligation in Today's Economy, s. 31. Eerdmans Publishing, 2008. ISBN 0802860338. Teoksen verkkoversio.
  14. a b Martin Luther King, Jr: "I've Been to the Mountaintop", 3.4.1968 Stanfordin yliopistossa Memphisissä, Tennesseessä pidetty puhe
  15. a b c Greg W. Forbes: The God of Old: The role of the Lukan parables in the purpose of Luke's Gospel, s. 63-64. Continuum, 2000. ISBN 1841271314. Teoksen verkkoversio.
  16. I. Howard Marshall: The Gospel of Luke: A commentary on the Greek text, s. 449-450. Eerdmans, 1978. ISBN 0802835120.
  17. Sue Penney: Christianity, s. 28. {{{Julkaisija}}}, 1995. ISBN 0435304666.
  18. a b Geza Vermes: The authentic gospel of Jesus, s. 152-154. Penguin Books, 2004.
  19. Richard E. Burnett: Karl Barth's theological exegesis, s. 213-215. {{{Julkaisija}}}. ISBN 0802809995.
  20. Charles Ware: Prejudice and the People of God: How Revelation and Redemption Lead to Reconciliation, s. 16. {{{Julkaisija}}}, 2001. ISBN 0825439469.
  21. William Jay: Miscellaneous Writings on Slavery. John P. Jewett & Company, 1853. Teoksen verkkoversio.
  22. Check all that apply: finding wholeness as a multiracial person, s. 6. InterVarsity Press, 2002. Teoksen verkkoversio.
  23. Klyne Snodgrass: Stories with Intent: A comprehensive guide to the parables of Jesus, s. 361. Eerdmans, 2008. ISBN 0802842410. Teoksen verkkoversio.
  24. Luuk. 17:11-19
  25. Luuk. 9:51-56
  26. Joel B. Green: The Gospel of Luke, s. 430. Eerdmans, 1997. ISBN 0802823157. Teoksen verkkoversio.
  27. The Gospel of St. Luke, s. 148. Black, 1968.
  28. Origines, saarna 34:3, julkaissut englanniksi Joseph T. Lienhard 1996
  29. John W. Welch: The Good Samaritan: Forgotten Symbols, s. 26-33. Liahona, 2007. Teoksen verkkoversio.
  30. Cristoph Cardinan Schonborn: Jesus, the Divine Physician, Refledction on the Gospel During the Year of Luke, s. 16. Ignatius Press, 2008. ISBN 1586171801. Teoksen verkkoversio.
  31. Johannes Calvinin kommentaari Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista, osa 3
  32. G. B. Caird: the Language and Imagery of the Bible, s. 165. Duckworth, 1980.
  33. Joel B. Green: The Gospel of Luke, s. 432. Eerdmans, 1997. ISBN 0802823157.
  34. Christopher Hays: Lukeäs Wealth Ethics A Study in Their Coherence and Character, s. 21. Mohr Siebeck, 2010. ISBN 3161502698.
  35. Denis Carroll: What is Liberation Theology, s. 57. Gracewing Publishing, 1987. ISBN 0853428123.
  36. M. Gnanavaram, "'Dalit Theology' and the Parable of the Good Samaritan," Journal for the Study of the New Testament, Vol. 15, No. 50, 59-83 (1993).
  37. Douglas A. Hicks, Mark. R. Valeri: Global Neighbors: Christian Faith and Moral Obligation in Today's Economy, s. 31. Eerdmans Publishing, 2008. ISBN 0802860338. Teoksen verkkoversio.
  38. Emile Mâle: The Gothic Image, Religious Art in France of the Thirteenth Century, s. 195. Collins, 1913.
  39. Paul H. Ballard, Stephen R. Holmes: the Bible in Pastoral Practice: readings in the place and function of Scripture in the Church, s. 55. Eerdmans, 2006. ISBN 080283115X. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]