Jeesuksen vertaukset

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vertaus laupiaasta samarialaisesta Jan Wijnants (1670) kuvaa samarialaisen miehen hoitamassa loukkaantuntta miestä

Jeesuksen vertaukset ovat ryhmä Jeesuksen opetuksia, jotka on kerrottu vertausmuodossa. Vertausten käyttäminen oli ajanlaskun alussa yleinen tapa, jota myös monet juutalaiset Rabbit käyttivät. Vertauksia käytettiin, koska niillä oli tehokkaampi vaikutus ja ne jäivät paremmin muistiin. Vertaukset myös pakottivat ihmiset pohtimaan asiaa, jotta niiden merkitys selviäisi.[1]

Vertaukset oli alun perin tarkoitettu opetukseksi niitä kuunnelleille ihmisille, mutta etenkin kristityt pitävät niitä edelleen arvokkaina ja ajankohtaisina elämänohjeina.[1][2]

Sanalla vertaus (kreik. parabole) tarkoitetaan tässä yhteydessä jokapäiväisten asioiden tai tapahtumien käyttämistä kuvaamaan ideaalista, henkistä tai taivaallista merkitystä. On olemassa erilaisia määritelmiä sille mitkä Jeesuksen lausumista todella ovat vertauksia. Joskus myös sananlaskumaiset opetukset lasketaan vertauksiksi. Raamatussa olevien vertausten määrä on määritelmästä riippuen 33 – 60. Kaikki Uuden testamentin vertaukset ovat Synoptisissa evankeliumeissa. Johanneksen evankeliumissa ei esiinny vertauksia.[3] Usea vertaus esiintyy myös apokryfisessä Tuomaan evankeliumissa.

Luettelo Jeesuksen vertauksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa artikkelisarjasta

Keskeiset
Jeesuksen
elämän tapahtumat
evankeliumeiden
mukaan
Agonia.jpg

Jeesus


Elämän alkuaika
syntymä
kaste
kiusaukset


Opettajana ja parantajana
vuorisaarna
vertaukset
ihmeteot


Pääsiäisaika
viimeinen ateria
ristiinnaulitseminen
ylösnousemus


Ylösnousun jälkeen
ilmestymiset
taivaaseenastuminen
toinen tuleminen

Vertaus Matteus Markus Luukas Tuomas
Vertaus armottomasta palvelijasta Matt. 18:23-25
Vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta Luuk. 16:1-13
Vertaus fariseuksesta ja publikaanista Luuk. 18:9-14
Vertaus hapatetaikinasta Matt. 13:33 Luuk. 13:20-21 Tuom. 96
Vertaus hedelmättömästä viikunapuusta Luuk. 13:6-9
Vertaus helmestä Matt. 13:45 Tuom. 76
Vertaus hölmöstä rikkaasta miehestä Luuk. 12:13-21 Tuom. 63
Vertaus isännästä ja palvelijasta Luuk. 17:7-10
Vertaus kadonneesta hopearahasta Luuk. 15:8-9
Vertaus kadonneesta lampaasta Matt. 18:12-14 Luuk. 15:1-7 Tuom. 107
Vertaus kahdesta pojasta Matt. 21:28-32
Vertaus kahdesta rakentajasta Matt. 7:24-27 Luuk. 6:46-49
Vertaus kahdesta velallisesta Luuk. 7:41-43
Vertaus kasvavasta viljasta Mark. 4:26-34 Tuom. 21
Vertaus kätketystä aarteesta Matt. 13:44 Tuom. 109
Vertaus kylväjästä Matt. 13:1-23 Mark. 4:1-25 Luuk. 8:4-18 Tuom. 9
Vertaus kymmenestä neitsyestä Matt. 25:1-13
Vertaus lampaista ja vuohista Matt. 25:31-46
Vertaus lampusta vakan alla Matt. 5:14-15 Mark. 4-21-25 Luuk. 8:6-18
Vertaus laupiaasta samarialaisesta Luuk. 10:25-37
Vertaus lehteen puhkeavasta viikunapuusta Matt. 24:32-35 Mark. 13:28-31 Luuk. 21:29-33
Vertaus leskestä ja väärämielisestä tuomarista Luuk 18:1-9
Vertaus nuotasta Matt. 13:47-53 Tuom. 8
Vertaus palvelijoille uskotuista rahoista Matt. 25:14-30 Luuk. 19:13-24
Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Luuk. 16:19-31
Vertaus sinapinsiemenestä Matt.13:31-32 Mark. 4:3-9 Luuk. 8:5-8 Tuom. 20
Vertaus suurista pidoista Matt. 22:1-14 Luuk. 14:15-24 Tuom. 64
Vertaus torninrakentamisesta ja sodasta Luuk. 14:28-33
Vertaus tuhlaajapojasta Luuk. 15:11-32
Vertaus uskollisesta palvelijasta Matt. 24:42-51 Mark. 13:33-37 Luuk. 12:35-48 Tuom. 103.
Vertaus uudesta viinistä ja vanhoista leileistä Matt. 9:17 Mark. 2:21-22 Luuk. 5:37-39
Vertaus vahvasta miehestä Matt. 12:29 Mark. 3:27 Luuk. 11:21-22 Tuom. 35.
Vertaus vehnästä ja rikkaviljasta Matt. 13:24-53 Tuom. 57
Vertaus viinitarhan työmiehistä Matt. 20:1-16
Vertaus viinitarhan vuokraajista Matt. 21:33-46 Mark. 12:1-12 Luuk. 20:9-19 Tuom. 65
Vertaus ystävästä yöllä Luuk. 11:5-10

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nevin, Alfred: Parables of Jesus, Philadelphia, Presbyterian board of publication, 1881, verkkoversio, sivut 1-12
  2. Lang, Cosmo: The Parables of Jesus, New York, E.P. Dutton & company, 1918, verkkoversio, sivut 1-10
  3. Barry, William. Parables. The Catholic Encyclopedia. Vol. 11. New York: Robert Appleton Company, 1911. verkkoversio.