Labradorinnoutaja
| Labradorinnoutaja | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
alkuperämaa Newfoundland ja Labrador,  Kanadajalostusmaa  Iso-Britannia |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 62 290[1] |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö |
metsästyskoira lintukoira ja kalastuskoira |
| Nykyinen käyttö | metsästyskoira, seurakoira, palveluskoira, lintukoira, harrastuskoira, näkövammaisten opaskoira |
| Elinikä | yli 10 vuotta |
| Muita nimityksiä | labradori, labbis, lapukka, Lab, Labrador Retriever, retriever du Labrador, labradori retriiver |
| FCI-luokitus |
ryhmä 8 Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat alaryhmä 1 Noutajat #122 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 25–45 kg |
| Säkäkorkeus | 54–57 cm[2] |
| Väritys | musta, keltainen tai ruskea [2] |
Labradorinnoutaja (engl. Labrador Retriever) on alun perin kanadalainen koirarotu. FCI pitää kuitenkin sen alkuperämaana Yhdistynyttä kuningaskuntaa, koska se jalostettiin siellä nykyiseen muotoonsa. Labradorinnoutaja on yksi maailman suosituimmista koiraroduista.[3] Rekisteritietojen mukaan se on suosituin koirarotu sekä Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa[4] että Suomessa. Se ohitti Suomessa ensi kertaa sekä saksanpaimenkoiran että suomenajokoiran vuonna 2010, ja on siitä lähtien saanut pitää ykkössijansa.[5] Suomessa oli vuoden 2020 tammikuun loppuun mennessä 62 290 rekisteröityä labradorinnoutajaa.[1]
Luonne ja käyttötarkoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Labradorinnoutaja on keskimäärin ystävällinen, miellyttämishaluinen, innokas, kärsivällinen, hyväntuulinen ja eloisa koira, joka sopeutuu yhtä hyvin maalle kuin kaupunkiasuntoonkin. Liikuntaa toiminnanhaluiselle ja tarmokkaalle koiralle tulee kuitenkin olla tarjolla runsaasti molemmissa asumismuodoissa. Menneisyytensä vuoksi se pitää yleensä paljon uimisesta.lähde?
Hannes Lohen käyttäytymistutkimuksen alustavien tulosten mukaan 56 prosenttia suomalaisista labradorinnoutajista on pakko-oireisia, 37 prosenttia ääniarkoja, 27 prosenttia alusta- ja paikka-arkoja, 14 prosenttia yliaktiivisia-impulsiivisia, 13 prosenttia arkoja, 4 prosenttia eroahdistuneita ja 1 prosenttia aggressiivisia. Tutkimukseen osallistui 263 labradorinnoutajaa ja vuonna 2015 julkaistut alustavat tulokset saattavat muuttua vastausmäärien kasvaessa.[6][7]
Rodun tulee aina olla ystävällinen ja lapsirakas, eikä se saa osoittaa merkkejä aggressiivisuudesta tai arkuudesta. Nopean oppimiskykynsä ja yhteistyöhalunsa vuoksi se on useimmiten helppo kouluttaa. Kouluttaminen vaatii kuitenkin omistajalta määrätietoisuutta, sillä rotu osaa ottaa roolin perheen johtajana, jos se sille suodaan.lähde?
Onnellisimmillaan labradorinnoutaja on saadessaan tehdä sille ominaista työtä eli noutaa metsästäjän ampumaa pienriistaa sekä maalta että vedestä. Sen tyypillinen työskentelytapa on kantaa riista pehmeässä otteessa siten, etteivät sen hampaat jätä jälkiä lintuun. Sitä käytetään oppimiskykynsä vuoksi laajasti muissakin tehtävissä, esimerkiksi palveluskoirana, ruumiillisesti toimintarajoitteisten henkilöiden avustajakoirana, opaskoirana, huumekoirana ja pelastuskoirana. Sille tyypillisestä hyvästä hajuaistista on hyötyä monessa sille ominaisessa harrastuksessa ja työtehtävässä. Tasapainoisen luonteensa ansiosta siitä saa kuitenkin myös pelkästään hyvän seura- ja perhekoiran. Se tarvitseekin paljon ihmisen seuraa ja pitkästyy helposti yksin ollessaan.lähde?
-
Käyttölinjainen labradorinnoutaja noutamassa riistaa vedestä. -
Ruskea labradorinnoutajia saaliin kanssa. -
Into vettä kohtaan kuuluu rotutyypillisiin piirteisiin.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1700-luvulla tuotiin koiria kalastuslaivojen mukana Englantiin, jolloin koirat risteytettiin englantilaisten lintukoirien ja muidenkin koirarotujen kanssa. Labradorinnoutajia kutsuttiin aluksi St. Johnin koiriksi tai labradorinkoiriksi. Nimen labradorinnoutajalle antoi vuonna 1887 Malmesburyn kreivi, ja siitä tuli heti suosittu metsästyskoira. Lopulta syntyi yhtenäinen koirarotu, jonka Englannin Kennelklubi hyväksyi vuonna 1903. Rodun käyttötarkoitus on auttaa metsästyksessä ammutun pienriistan talteenotossa. Labradorinnoutajan vahtiominaisuudet ovat piilotettu rotuominaisuus. Labradorinnoutaja suojaa ja jopa vahtii,lähde? vaikka nämä ominaisuudet eivät täytä labradorinnoutajan rotumääritelmää suvaitsevasta koirasta.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Labradorinnoutaja on keskikokoinen, vankkarakenteinen ja tiivisrunkoinen lintukoira. Uroksen ihannekorkeus on 56–57 senttimetriä ja nartun 54–56 senttimetriä. Labradorinnoutajan kallo on leveä, otsapenger selvä, kirsu iso ja leuat keskipitkät ja voimakkaat. Keskikokoiset silmät ovat väriltään pähkinänruskeat. Korvat ovat melko pienet ja riippuvat päänmyötäisinä. Häntä on niin kutsuttu ”saukonhäntä”: keskipitkä, tyvestä paksu ja hännänpäätä kohti suippeneva. Se on kauttaaltaan lyhyen, tiheän ja tiiviin karvan peittämä. Hännän ei tule kiertyä selän ylle.
Labradorinnoutaja on väriltään joko musta, keltainen tai harvinaisempana ruskea. Keltaisen värityksen sävy vaihtelee miltei valkoisesta kermankeltaiseen, vaikkakin näyttelylinjassa keltaisia näkee lähes yksinomaan kermanvärisiä. Aivan kuten kultaisennoutajan tapauksessa, punaisia koiria löytyy lähinnä käyttölinjasta. Pieni valkoinen täplä rinnassa hyväksytään. Keltaisen koiran kirsun ja ihon toivotaan olevan mahdollisimman tummat. Ruskea tunnetaan englanninkielisissä maissa ”suklaanruskeana” (Chocolate).
Harvoin syntyvät brindle- ja tan-merkkiset yksilöt osoittavat, että rodulla esiintyy K-lokuksessa K-alleelin (dominoiva musta) lisäksi myös br-alleelia (brindlekuvio A-lokuksen määräämillä punaisilla alueilla) ja +-alleelia (punaiset alueet normaalit).
-
Musta labradorinnoutaja. -
Maksanruskeita labradorinnoutajia työssään. -
Ruskea labradorinnoutaja. -
Vaalea labradorinnoutaja nousee lettosuolle.
Labradorinnoutajien voidaan joiltakin osin todeta jakaantuneen kahteen linjaan; näyttely- ja käyttölinjaan. Niin sanotut käyttölinjaiset ovat huomattavasti kevytrakenteisempia ja kapeapäisempiä kuin niin sanotut näyttelylinjaiset, ja niiden jalostuksessa painotetaan käyttöominaisuuksia selvästi enemmän kuin ulkonäöllisiä ominaisuuksia.
-
Käyttölinjaisen pää. -
Näyttelylinjaisen pää.
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Labradorinnoutaja on sisäsiittoisimpia koirarotuja. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoinen koirarotu oli sekarotuinen ja sen jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 0,037. Serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 0,0625 ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on 0,25. Labradorinnoutajan jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on lähes yhtä korkea: 0,218.[8][9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 22.1.2020)
- ↑ a b Rotumääritelmä (PDF) Suomen Kennelliitto ry. Viitattu 7.11.2018.
- ↑ Labrador Retriever Dogbreedz.com. Viitattu 10.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Most Popular Dog Breeds in America 26.2.2015. American Kennel Club. Viitattu 10.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Rekisteröinnit 2010–2014 Kennelliitto.fi. Viitattu 10.10.2015.
- ↑ Käyttäytymisprofiileja roduille – alustavia tuloksia Koirangeenit.fi. 21.12.2015. Lohen tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto. Viitattu 8.1.2016.
- ↑ Alustavia tuloksia käyttäytymiskyselystä - Lohen tutkimusryhmä/Helsingin yliopisto www.koirangeenit.fi. Viitattu 8.1.2017.
- ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Osa koiraroduista on niin sisäsiittoisia, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori Yle Uutiset. 25.6.2024. Viitattu 25.6.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta labradorinnoutaja Wikimedia Commonsissa
