Saintjohninkoira
| Saintjohninkoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Kanada |
| Määrä |
kuollut sukupuuttoon - elvytysprojekti |
| Alkuperäinen käyttö | metsästys |
| Muita nimityksiä | St John's Water Dog, Lesser St John's Dog, St John's Retriever, chien d’eau de Saint John, perro de aguas de San Juan, cane d'acqua di St. John, St. John's-waterhond |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 54–77 kg |
| Väritys | musta |
Saintjohninkoira (St John's Water Dog) on sukupuuttoon kuollut ja sittemmin elvytetty kanadalainen koirarotu.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rodulla on leveämpi pää ja tiheämpi, kaksikerroksinen karvapeite kuin labradorinnoutajalla. Se on tukeva- ja raskasrakenteinen. Varpaiden välissä on "räpylät". Häntä on hapsuttunut. Paino vaihtelee 54–77 kg välillä.[1]
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saintjohninkoira on sävyisä, hyväluonteinen ja lapsia kohtaan lempeä. Se pulahtaa mielellään jopa kylmimpään veteen.[1]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saintjohninkoiran uskotaan alun alkaen olleen tulos maahan tuotujen spanieleiden ja paikallisen newfoundlandinkoiran välisistä risteytyksistä. Se jalostettiin noutamaan riistaa kylmistä, hyisistä pohjoisen vesistöistä. Alkuperäinen saintjohninkoira oli labradorinnoutajan kantarotu.[1]
Elvytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1981[2] tutkimusmatkailijat Ranulph ja Virginia Fiennes huomasivat Luoteisterritorioiden Tuktoyaktuk-pikkukylässä 2 kuukauden ikäisen mustan narttupennun nimeltä Toulouguk (sananmukaisesti "korpinmusta")[1]. He veivät pennun mukanaan kotiinsa Englantiin, missä Virginia Fiennes sittemmin yritti sen avulla elvyttää uudelleen alkuperäisen saintjohninkoiran. 2000-luvun alussa Fiennesin koirista oli jalostunut kolme sukupolvea ja niitä oli ollut kaiken kaikkiaan 39 yksilöä, joista 26 oli yhä elossa.[1] Vuoden 2002 alussa populaatiokoko oli jo noin 50 ja pentujen kysyntä oli suurta.[2] Joitain yksilöitä on sittemmin viety Irlantiin ja Skotlantiin.[1] Virginia Fiennes kuoli vuonna 2004[2], joten elvytysprojektin jatkuminen on epävarmaa.
Vuonna 1993 muutama kanadalainen kasvattaja yritti myös tahollaan vanhan saintjohninkoiran elvyttämistä.[1]