Lähi-idän taistelut (ensimmäinen maailmansota)

Lähi-idän taistelut ensimmäisessä maailmansodassa
Osa ensimmäistä maailmansotaa
Gallipolin taistelu
Päivämäärä: 29. lokakuuta 1914 – 30. lokakuuta 1918 Paikka: Lähi-itä ja Keski-Aasia (Sudan, Egypti, Siinain niemimaa, Palestiina, Syyria, Jordania, Hejaz, Arabian niemimaa, Etelä-Arabia, Irak, Etelä-Persia, Iran, Itä-Persia, Persianlahti, Transkaspia, Ala-Mesopotamia, Ylä-Mesopotamia) Lopputulos: ympärysvaltojen voitto
Osapuolet
Ottomaanien valtakunta  Saksan keisarikunta  Itävalta-Unkari Jabal Shammar  Azerbaidžan	Venäjä  Yhdistynyt kuningaskunta  Australia  Intia Newfoundland  Uusi-Seelanti  Ranska Ranskan armenialainen legioona Ranskan Länsi-Afrikka arabikapinalliset Nejdin ja Hasan emiirikunta  Armenia  Italia
Vahvuudet
Ottomaanien valtakunta: 2 800 000 Jabal Shammar: 9 000 6 540-20 000	2 550 000 1 000 000 & 100 000 70 000 yhteensä: yli 3 620 000
Tappiot
1 500 000 kuollutta, haavoittunutta, sotavankia tai kadonnutta	1 000 000 - 1 500 000 kuollutta, haavoittunutta, sotavankia tai kadonnutta

Lähi-idän taistelut ensimmäisessä maailmansodassa käytiin muiden keskusvaltojen tukeman Ottomaanien valtakunnan ja ympärysvaltojen (erityisesti Brittiläisen Imperiumin ja Venäjän keisarikunnan) välillä 29. lokakuuta 1914 – 30. lokakuuta 1918. Sotatoimet voidaan jakaa viiteen erilliseen sotaretkeen, jotka olivat: Siinain ja Palestiinan, Mesopotamian, Kaukasuksen, Persian sotaretket sekä Gallipoli. Lisäksi oli vaatimattomammat Pohjois-Afrikan, Arabian niemimaan ja Etelä-Arabian sotaretket. Järjestäytyneiden yhtymien lisäksi kumpikin osapuoli käytti erilaisia erikoisjoukkoja ja sissejä. Ympärysvaltojen puolella taisteli esimerkiksi arabikapinallisia ja armenialaisia vastarintataistelijoita.

Venäjän keisarikunnan sotatoimet alueella päätti Erzincanin aselepo 5. joulukuuta 1917 ja Venäjän vallankumousneuvosto vetäytyi sodasta lopullisesti allekirjoitettuaan Brest-Litovskin rauhan 3. maaliskuuta 1918. Armenialaiset osallistuivat Tranzonin rauhankokoukseen 14. maaliskuuta 1918, minkä tuloksena allekirjoitettiin Batumin sopimus 4. kesäkuuta. Ottomaanit hyväksyivät Mudrosin aseleposopimuksen 30. lokakuuta ja Sevresin rauhansopimus allekirjoitettiin 10. elokuuta 1920 ja edelleen Lausannen sopimus 24. heinäkuuta 1923.

Taustaa

Ottomaanit olivat allekirjoittaneet salaisen liittosopimuksen Saksan kanssa 2. elokuuta 1914. Ottomaanien valtakuntaa vastassa olivat Ison-Britannian ja Venäjän joukot. Taisteluja käytiin Kaukasuksella, Dardanelleilla, Mesopotamiassa, Siinailla ja Palestiinassa sekä Arabiassa.

Lähi-idän taistelut

Kaukasuksen taistelu alkoi, kun Turkki hyökkäsi Venäjän eteläosissa. Venäjä eteni Kaukasuksella vuosina 1915 ja 1916, ja taas vuonna 1917 Turkki. Vuonna 1915 islaminuskoiset ottomaanit kohdistivat ankaran vainon kristittyihin armenialaisiin tappaen heitä arvolta 600 000–1,5 miljoonaa. Venäjälle kärsitty tappio haluttiin kostaa armenialaisille, jotka olivat samankaltaisessa asemassa kuin natsi-Saksan juutalaiset. Jotkut armenialaiset olivat liittyneet Venäjän armeijaan. Armenialaisia karkotettiin kotiseudulta muun muassa Syyriaan nälkään kuolemaan. Armenialaisia oli Turkissa 1914 noin kaksi miljoonaa. Nuorturkkilainen hallinto oli tämän vainon takana.

Etelämpänä ympärysvallat yrittivät vallata Ottomaanien valtakunnan alueita aluksi turhaan, myöhemmin menestyen. Mesopotamiassa taisteltiin 1915–1916 briteille tappiollisesti, mutta 1917 Britannian joukot valtasivat Bagdadin. Menestystä ei briteille tullut myöskään Siinailla ja Palestiinassa ennen vuosia 1917 ja 1918. Brittikomentaja Arabian Lawrence auttoi arabeja tekemään kapinan sodan loppupuolella.