Siirry sisältöön

Lähi-idän taistelut (ensimmäinen maailmansota)

Wikipediasta
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Lähi-idän taistelut ensimmäisessä maailmansodassa
Osa ensimmäistä maailmansotaa
Gallipolin taistelu
Gallipolin taistelu
Päivämäärä:

29. lokakuuta 1914 – 30. lokakuuta 1918

Paikka:

Lähi-itä ja Keski-Aasia (Sudan, Egypti, Siinain niemimaa, Palestiina, Syyria, Jordania, Hejaz, Arabian niemimaa, Etelä-Arabia, Irak, Etelä-Persia, Iran, Itä-Persia, Persianlahti, Transkaspia, Ala-Mesopotamia, Ylä-Mesopotamia)

Lopputulos:

ympärysvaltojen voitto

Osapuolet

 Osmanien valtakunta
 Saksan keisarikunta
 Itävalta-Unkari

 Venäjä
 Yhdistynyt kuningaskunta
 Ranska
 Hijazin kuningaskunta
 Armenia
 Italia

Vahvuudet

Osmanien valtakunta 2 800 000
Saksan keisarikunta 6 540–20 000

Yhdistynyt kuningaskunta 2 550 000
Venäjä 1 000 000
Ranska & Armenia 100 000
Italia 70 000
yhteensä: yli 3 620 000

Tappiot

1 500 000 kuollutta, haavoittunutta, sotavankia tai kadonnutta

1 000 000 - 1 500 000 kuollutta, haavoittunutta, sotavankia tai kadonnutta

Lähi-idän taistelut ensimmäisessä maailmansodassa käytiin muiden keskusvaltojen tukeman Osmanien valtakunnan ja ympärysvaltojen (erityisesti Brittiläisen Imperiumin ja Venäjän keisarikunnan) välillä 29. lokakuuta 1914 – 30. lokakuuta 1918. Sotatoimet voidaan jakaa viiteen erilliseen sotaretkeen, jotka olivat: Siinain ja Palestiinan, Mesopotamian, Kaukasuksen, Persian sotaretket sekä Gallipoli. Lisäksi oli vaatimattomammat Pohjois-Afrikan, Arabian niemimaan ja Etelä-Arabian sotaretket. Järjestäytyneiden yhtymien lisäksi kumpikin osapuoli käytti erilaisia erikoisjoukkoja ja sissejä. Ympärysvaltojen puolella taisteli esimerkiksi arabikapinallisia ja armenialaisia vastarintataistelijoita.

Venäjän keisarikunnan sotatoimet alueella päätti Erzincanin aselepo 5. joulukuuta 1917, ja Venäjän vallankumousneuvosto vetäytyi sodasta lopullisesti allekirjoitettuaan Brest-Litovskin rauhan 3. maaliskuuta 1918. Armenialaiset osallistuivat Tranzonin rauhankokoukseen 14. maaliskuuta 1918, minkä tuloksena allekirjoitettiin Batumin sopimus 4. kesäkuuta. Osmanit hyväksyivät Mudrosin aseleposopimuksen 30. lokakuuta, ja Sevresin rauhansopimus allekirjoitettiin 10. elokuuta 1920 ja edelleen Lausannen sopimus 24. heinäkuuta 1923.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osmanit olivat allekirjoittaneet salaisen liittosopimuksen Saksan kanssa 2. elokuuta 1914. He pyrkivät saamaan ratkaisevan voiton Venäjästä ja palauttamaan menetettyjä alueita. Saksa puolestaan yritti harhauttaa ympärysvaltoja, jotta ne siirtäisivät joukkojaan Lähi-itään pois länsi- ja itärintamilta. Sen tarkoitus oli myös saada aikaan kapinoita ympärysvaltojen muslimien keskuudessa.[1] Sopimuksen jälkeen satoja saksalaisia upseereita lähetettiin Osmanien valtakuntaan.[2]

Osmanien valtakuntaa vastassa olivat Ison-Britannian ja Venäjän joukot. Taisteluja käytiin Kaukasuksella, Dardanelleilla, Mesopotamiassa, Siinailla ja Palestiinassa sekä Arabiassa.

Lähi-idän taistelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaukasuksen taistelu alkoi, kun saksalaisen Wilhelm Souchonin johtama Turkin laivasto hyökkäsi Venäjän eteläosissa ja tulitti Venäjän satamia Mustallamerellä 29.–30. lokakuuta 1914. Hyökkäyksen seurauksena Venäjä julisti sodan Osmanien valtakunnalle.[3][1] Iso-Britannia reagoi Turkin hyökkäykseen asettamalla joulukuussa Egyptiin uuden hallitsijan, Hussein Kamelin. Egyptistä tuli briteille tärkeä Lähi-idän sotatoimien suunnittelun ja koordinoinnin keskus.[4][5]

Venäjä eteni Kaukasuksella vuosina 1915 ja 1916, ja taas vuonna 1917 Turkki. Vuonna 1915 islaminuskoiset osmanit kohdistivat ankaran vainon kristittyihin armenialaisiin tappaen heitä arvolta 600 000–1,5 miljoonaa. Venäjälle kärsitty tappio haluttiin kostaa armenialaisille, jotka olivat samankaltaisessa asemassa kuin natsi-Saksan juutalaiset. Jotkut armenialaiset olivat liittyneet Venäjän armeijaan.lähde? Armenialaisia karkotettiin kotiseudulta muun muassa Syyriaan nälkään kuolemaan. Armenialaisia oli Turkissa 1914 noin kaksi miljoonaa. Nuorturkkilainen hallinto oli tämän vainon takana.

Etelämpänä ympärysvallat yrittivät vallata Osmanien valtakunnan alueita aluksi turhaan, myöhemmin menestyen. Mesopotamiassa taisteltiin 1915–1916 briteille tappiollisesti, mutta 1917 Britannian joukot valtasivat Bagdadin. Menestystä ei briteille tullut myöskään Siinailla ja Palestiinassa ennen vuosia 1917 ja 1918. Edmund Allenbyn johtama armeija valtasi Jerusalemin joulukuussa 1917[4]. Brittikomentaja T. E. Lawrence auttoi arabeja tekemään kapinan sodan loppupuolella.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b World War I, Middle East encyclopedia.com.
  2. ↑ Germany and the Middle East encyclopedia.com.
  3. ↑ Martirosyan, Tigran: Caucasus Front encyclopedia.1914-1918-online.net.
  4. ↑ a b Britain and the Middle East from 1914 to the Present encyclopedia.com.
  5. ↑ British Colonialism, Middle East encyclopedia.com.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lähi-idän_taistelut_(ensimmäinen_maailmansota)&oldid=23402038”