Sarıkamışin taistelu
| Sarıkamışin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa ensimmäistä maailmansotaa | |||||||
 Venäläisiä juoksuhaudoissa lähellä Sarıkamışia.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
50 000 – 64 000[1] |
75 000 – 95 000[1] | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
20 000 kaatunutta[1] |
70 000 – 90 000[1] | ||||||
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
Sarıkamışin taistelu oli Venäjän ja Osmanien valtakunta välinen taistelu, joka käytiin Kaukasuksen alueella ensimmäisen maailmansodan aikana vuodenvaihteessa 1914–1915. Turkkilaisten huonosti valmisteltu hyökkäys Venäjän hallitsemalle vuoristoalueelle epäonnistui pahoin ja johti lähes koko hyökkäysarmeijan tuhoutumiseen. Osmanisotilailla ei ollut talviolosuhteisiin soveltuvia varusteita, ja tuhannet heistä kuolivat kylmyyteen. Venäläisten menetykset olivat suhteellisen pienet. Taistelua kutsutaan joskus nimillä Sarıkamışh tai Sarıkamış, turkin kielillä Sarıkamış Faciası (”Sarıkamışin murhenäytelmä”).
Tausta ja valmistelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarıkamış kuului Venäjän keisarikunnan Karsin alueeseen, jonka Venäjä oli vallannut Osmanien valtakunnalta Turkin sodassa 1877–1878. Osmanivaltakunnan sotaministeri Enver pašša uskoi, että Sarıkamışin kautta voisi edetä Venäjän Kaukasuksen hallinnolliseen keskukseen Tbilisiin asti ja siitä edelleen pohjoiseen muslimialueille.[1]
Enver alkoi suunnitella hyökkäystä Sarıkamışiin, kun osmanit olivat Bergmannin offensiivissa onnistuneet 2. marraskuuta valtaamaan Köprüköyn kaupungin. Enver suunnitteli käyttävänsä kolmea armeijakuntaa, joita tukisivat saksalaisen Christian August Stangen johtamat joukot. Osmanien armeijakunnat kuuluivat Hasan İzzetin johtamaan kolmanteen armeijaan, ja hyökkäykseen osallistui arvioiden mukaan 75 000 – 95 000 miestä.[1]
Saksalaisjoukkojen komentaja Otto Liman von Sanders piti Enverin suunnitelmaa haastavana, sillä joukot joutuisivat kulkemaan korkealla vuoristossa keskellä talvea. Hän piti operaatiota ”vaikeana ellei jopa täysin mahdottomana”. Hasan İzzet puolestaan huomautti, että sotilaat eivät olleet harjoitelleet talvista vuoristosotaa eikä heillä ollut tarvittavia kylmän sään varusteita. Enver pakotti İzzetin eroamaan ja otti armeijan suoraan johtoonsa. Joukkojen etenemistä nopeuttaakseen hän määräsi jättämään varusteista pois päällystakit ja teltat.[1]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarıkamışin taistelut alkoivat 22. lokakuuta, jolloin Hafız Hakkın johtama kymmenes armeijakunta onnistui kiertämään venäläisten oikean sivustan. Joukot valtasivat seuraavana päivänä Oltun. Yhdeksäs armeijakunta puolestaan eteni kohti Sarıkamışia syvässä lumihangessa läpi vuoristosolien. Huonosti varustautuneista joukoista kuoli tuhansia kylmyyteen. Hakkın joukoistakin kuoli kolmannes heidän lähdettyään 25. joulukuuta Oltusta Allahuekbervuorten halki, jotta he voisivat yhdistyä yhdeksännen armeijakunnan kanssa. Samaan aikaan Stangen joukot valtasivat Ardahanin, mikä uhkasi venäläisten vetäytymisreittiä Karsiin.[1]
Venäjän Kaukasuksen armeijan varakomentaja Aleksandr Myšlajevski saapui 24. joulukuuta Sarıkamışiin. Hän uskoi, että kaupunki olisi välittämössä vaarassa ja määräsi vetäytymisen. Esikuntapäällikkö Nikolai Judenitšin taivutti kuitenkin Myšlajevskin, sillä hän piti vetäytymistä mahdollisena katastrofina.[1]
Yksi osmanien kymmenennen armeijakunnan divisioona hyökkäsi 29. joulukuuta Sarıkamışiin. Kaksi muuta divisioonaa alkoivat laskeutua kohti rautatietä, joka oli tarkoitus katkaista. Venäläiset tekivät vastahyökkäyksen, jolloin osmanit joutuivat vetäytymään. Turhautunut Enver päätti yöllisestä yllätyshyökkäyksestä, joka myös epäonnistui.[1]
Venäläisten toinen Turkestanin armeijakunta järjestäytyi 30. joulukuuta Bardızin kylän yläpuolelle ja pystyivät sieltä hyökkäämään tykein osmanien tukikohtaan. Osmanien yhdeksännen armeijakunnan reitti Bardızista katkaistiin tammikuun 1. ja 2. päivän aikana. Taisteluista eloonjääneet antautuivat.[1]
Kasakat ajoivat 3. tammikuuta Stangen joukot Ardahanista, ja Judenitš määräsi kaksi päivää myöhemmin tuhoamaan osmanien joukot Bardızissa. Osmanit saarrettiin kylään, jonka venäläiset valtasivat 11. tammikuuta. Venäläisten vastahyökkäys Sarıkamışista etelään puolestaan hajotti osmanien yhdennentoista armeijakunnan. Taistelut jatkuivat vielä 15.–17. tammikuuta, jolloin kymmenennen armeijakunnan osat yrittivät taistella Oltun lähellä kasakkoja vastaan.[1]
Tappiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arviot tappioista vaihtelevat huomattavasti. Virallisen turkkilaisen käsityksen mukaan Sarıkamışin taisteluissa kaatui 23 000 miestä ja lisäksi yhdennentoista armeijakunnan alueella 10 000 miestä. Paleltumiin ja sairauksiin kuoli 20 000 sotilasta rintamalinjojen takana, ja 7 000 joutui sotavangiksi. Saksalaiskenraali Otto Liman von Sandersin mukaan sotaretkelle lähteneistä 90 000 sotilaasta palasi vain 12 000, ja Venäjän Kaukasuksen armeijan päämajoitusmestarin mukaan pelkästään Sarıkamışissa haudattiin 28 000 osmania. Venäläislähteiden mukaan osmanien kolmas armeija menetti 70 000 ja ranskalaisten mukaan peräti 90 000 miestä.[1]
Venäläisten tappiot ovat useimpien lähteiden mukaan noin 20 000 miestä, vaikka turkkilaisen historiakirjoituksen mukaan tappiot kasvoivat 32 000 mieheen.[1]
Jälkipyykki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Enver palasi 9. tammikuuta Konstantinopoliin, missä hän pyrki esittämään tapahtuneen lähinnä paikallisena takaiskuna. Osmanien tappio oli seurausta huonosti valmistellusta hyökkäyksestä sekä vaikeasta maastosta ja säästä. Enverillä ei ollut tarpeeksi reservejä, eikä joukoilla ollut riittävää huoltoa, joka olisi mahdollistanut toiminnan lumimyrskyissä melkein 3 000 metrin korkeudessa.[1]
Enver syytti tappiosta Osmanien valtakunnan asevoimissa palvelleita armenialaisia, joiden hän väitti syyllistyneen maanpetokseen ja karkuruuteen. Hän jätti samalla mainitsematta, että myös turkkilaisia sotilaita karkasi huomattavia määriä. Enver onnistui herättämään Osmanien valtakunnan hallinnossa vainoharhaisuutta, joka lopulta johti armenialaisten kansanmurhaan.[1]