Efektipedaali
Efektipedaalit eli tehostepedaalit tai tehostimet vaikuttavat sähköisen signaalin tuottavan soittimen signaaliin siten, että sen äänenväriä, sävelkorkeutta ja sointia tai äänen kiertoa voidaan tehostaa tai muunnella. Efektipedaaleilla ja signaalien muokkaamisella on suuri rooli eri musiikkityyleissä, jotta esimerkiksi kitara saadaan kuulostamaan tyylilajiin sopivalta. Esimerkiksi rock- ja metallimusiikissa kitaran säröllä on suuri merkitys.
Efektipedaalilla voidaan muokata minkä tahansa sähköisen signaalin tuottavan soittimen sointia. Myös laulun tai akustisten soitinten sointia voidaan muokata mikrofonin avulla viemällä sen sähköinen signaali efektien läpi.
Bassoa soittavat käyttävät yleensä erikseen bassolle tarkoitettuja efektipedaaleja, jotka on suunniteltu vastaamaan soittimelle ominaiseen taajuusalueeseen. Tietyt kitaraefektit toimivat hyvin myös basson kanssa, mutta basson sointi rajoittaa käyttöä. Päinvastaisena esimerkkinä bassolle tarkoitetun säröpedaalin käyttö kitarassa voi tuottaa kitaralla säröä vain matalilla taajuuksilla.
Tunnetuimpia kitaraefektien valmistajia ovat muun muassa BOSS, DigiTech, Electro-Harmonix, Line 6, MXR ja Dunlop.
Efektipedaalien suomalaisista valmistajista suurimmat ovat Darkglass Electronics, Neural Dsp, Uraltone, Mad Professor Amplification, Custom Boards ja Soulman Pedalboards[1].
Tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Efektipedaaleja on lukuisia erilaisia malleja ja kokoja. Yleensä yksittäisen efektit tuottavat pedaalit ovat kooltaan noin kämmenen kokoisia. Markkinoilla on myös niin sanottuja multiefektejä, joissa samassa kotelossa on useita efektejä ja niiden muunnoksia. Multiefekteissä on useita jalalla ohjattavia kytkimiä, joista voidaan kytkeä haluttu efekti päälle. Joissakin malleissa on niin sanottu "tap tempo" -kytkin, jolla voidaan säätää polkemalla esimerkiksi viive-efektin toistonopeus. Joissakin efektipedaaleissa asetukset on mahdollista tallentaa laitteen sisäiseen muistiin.
Säätäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Efektipedaaleissa on potentiometrejä, joilla säädetään efektien määrää, luonnetta, signaalin ulostulovoimakkuutta jne. Asetuksia muuttamalla efektipedaalista on mahdollista saada tyylille sopivia sointeja moniin eri käyttötarkoituksiin.
Kaupallisista syistä efektipedaalien ja säädettävien parametrien nimitykset vaihtelevat vaikka perusperiaate on samankaltainen. Toisinaan käytetään tunnetun efektin keksineen valmistajan nimeä kuvaamaan säätöjen mahdollisuuksia, esimerkiksi leslie.
Kytkeminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kitaran efektipedaali kytketään instrumenttikaapelein kitaran ja vahvistimen väliin tai vahvistimen efektilenkkiin. Yleensä pedaaleissa on virtalähteeksi valittavissa paristo ja/tai verkkovirtaan kytkettävä muuntaja eli virtalähde, joka muuntaa verkkovirran pedaalille sopivaksi. Useimmat pedaalit käyttävät 9 voltin tasajännitettä. Kitaraefektikäyttöön tarkoitetut muuntajissa on suotokondensaattorit, joiden tarkoitus on minimoida rippelijännite ja siten vähentää hurinaa.
Laadukas efektipedaali tuottaa vain vähän häiriöääniä ja kohinaa. Laadukkaammissa pedaaleissa on niin sanottu true-bypass -ominaisuus. Tällöin efektin ollessa pois päältä kytkettynä signaali kulkee suoraan läpi ja efektipiiri ohitetaan kokonaan ja signaali pysyy mahdollisimman häiriöttömänä. Monissa pedaaleissa signaali kulkee koko ajan efektipiirin läpi ja se muuttaa kytkennästä riippuen signaalin taajuusvastetta ja impedanssia.
Fyysiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edullisten efektipedaalien kotelot ovat yleensä muovisia, mutta laadukkaammissa malleissa käytetään metallia, esim. valettua alumiinia.
Pedaalin pohjassa on pehmeästä materiaalista valmistettu pito-osa, jonka tarkoitus on estää laitteen liukuminen alustalla käytettäessä. Myös elektroniikan ja kytkentöjen taso vaihtelee usein hinnan mukaan, mutta elektroniikan kehitys vaikuttaa tähän. Tällöin edullinen laite voi olla ominaisuuksiltaan kilpailukykyinen kalliimman laitteen kanssa. Kääntäen, kalliimpi laite voi vastaavasti tarjota enemmän tai uudenlaisia ominaisuuksia hinnan kohoamatta.
Pedaaleita varten on saatavissa koteloita, joissa ne pysyvät sekä suojassa että paikoillaan alustallaan, ja koteloa on myös helppo kuljettaa. Kotelossa olevat efektit kytketään valmiiksi, ja näin säästytään pedaalien järjestämiseltä ja kytkemiseltä, jos halutaan esimerkiksi siirtää pedaalit treenitilasta esiintymislavalle. Kokonaisuudesta käytetään nimitystä efektilauta tai pedaalilauta.
Re-issue -mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Markkinoilla on myös useita niin kutsuttuja re-issue malleja, jotka ovat kopioita vanhoista ja alkuperäisistä malleista. Esimerkiksi Ibanez on valmistanut klassisesta Tube Screamer -säröpedaalistaan (vihreä pedaali kuvassa artikkelin yläosassa) vuosien varrella useita erilaisia versioita, joiden sointi saattaa poiketa toisistaan. Alkuperäisessä Tube Screamerissa käytetään tietynlaisia operaatiovahvistimia, joiden tuotanto on lopetettu. Tämän vuoksi alkuperäiset mallit ovat hyvin haluttuja ja siten kalliita niiden rajoitetun saatavuuden vuoksi.
Re-issue malleissa vanhan mallin ominaisuudet on kopioitu uuteen, ja yleensä halvempaan malliin. Jotkut pitävät re-issue malleja soinniltaan huomattavasti huonompina alkuperäisiin verrattuna. Käytettäessä niin sanottua mallinnusta, eroa alkuperäisen ja mallinnusta käyttävän re-issue -efektin soinnissa on käytännössä niin olematon ero, ettei sitä pysty harjaantumatta huomaamaan. Esimerkkinä Line 6:n laitteet ovat kaikki mallinnettuja tunnetuista pedaalityypeistä. Line 6 onkin hyvin suosittu merkki efektien laadun vuoksi.
Ketjuttaminen eli efektilenkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Yksittäisiä efektilaitteita voidaan myös ketjuttaa eli kytkeä peräkkäin, jolloin signaali kulkee efektistä seuraavaan. Ketjutuksessa tulee ottaa huomioon efektien ominaisuudet, mutta mitään yksiselitteistä tapaa kytkeä efektit tiettyyn järjestykseen ei ole, joten mieltymykset voivat ratkaista. On olemassa kuitenkin joitakin nyrkkisääntöjä kuten että kaiku kytketään aina vasta särön jälkeen. Perusteluna on, että kaiku ennen säröä muuttaa signaalia ja näin haluttu säröefekti ei toimi vaan sointi sekoittuu. Efektin tarkoituksen ratkaisee lopulta aiottu ilmaisu ja musiikillinen päämäärä. (ks. ääninäyte ohessa)
Joissain musiikkityyleissä, kuten shoegazessa efektejä käytetään myös omintakeisesti kytkemällä esimerkiksi useita säröefektejä peräkkäin. Tulos riippuu jälleen laitteiden ominaisuuksista ja myös taidosta käyttää niitä. Huolimattomasti kytkettyinä ja säädettyinä sointion epäselvä, minkä lisäksi pedaalien tuottama kohina kertautuu sekoittaen sointia edelleen.
Joskus säröpedaalia voidaan käyttää myös vahvistimen edessä ajamalla signaali vahvistimen särökanavaan. Säröpedaali toimii vahvistimen etuasteena ja vahvistin säröytyy helpommin. Haluttu lopputulos on säätö- ja makuasia. Putki- ja transistorivahvistimet reagoivat toimintatapansa vuoksi säröpedaalehin eri tavoilla. Putkivahvistimessa yliohjatuminen on pehmeämpi, kun transistorivahvistin alkaa tuottamaan kanttiaaltomaista, terävästi leikkautunutta signaalia, joka koetaan epämiellyttävänä äänenä. Sopivilla asetuksilla säröpedaalia voi käyttää pelkästään nostamaan voimakkuutta esimerkiksi soolon ajaksi.
Säröpedaalin etuna verrattuna vahvistinsäröön on, että sointi saadaan ilman suurta äänenvoimakkuutta ja on nopeasti muokattavissa käytettävissä olevan vahvistimen mukaisesti tuottamaan haluttu sointi. Äänenvoimakkuus pysyy tällöin hallinnassa erilaisissa ympäristöissä koska tällöin haluttu särö on vahvistimeen tulevassa signaalissa jo mukana eikä vahvistinta tarvitse kuormittaa särön tuottamiseksi. Lainavahvistimella soitettaessa pedaalin tuottama särö on identtinen jolloin vahvistimen säätöjä voi käyttää halutun tuloksen viimeistelemiseksi.
Efektejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Särö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Särö (kitara)
Säröefektiä käytetään alkuperäisen puhtaan signaalin muokkaamiseen rikkomalla signaalin aaltomuoto. Tällä lisätään signaalin taajuuskomponetteja. Säröä tuottavaa efektipedaalia kutsutaan usein äänensärkijäksi.
Säröefekti sai alkunsa 1950-luvulla, kun huomattiin että kitaravahvistinta soitettaessa tarpeeksi kovalla äänenvoimakkuudella, laite ei pystynyt tuottamaan ääntä puhtaasti, vaan ääni säröytyi. Säröytymistä saatiin lisättyä käyttämällä lisäksi rikkinäistä tai puhkottua kaiutinelementtiä. Särö tuli pian kitaristien keskuudessa niin suosituksi, että alettiin käyttää niin sanottua overdrivea, jolla jo vahvistimelle menevää signaalia yliohjattiin.
Varsinaisen säröpedaalin keksimisen myötä signaali saatiin säröytymään vahvistimen säätöihin puuttumatta, tai rikkomatta kaiutinelementtiä.
Fuzz[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Fuzz (kitara)
Fuzz on tietyn tyyppinen särö. Se on itse efektilaitteen mallista ja ominaisuuksista riippuen useimmiten karkeampi verrattuna tavalliseen overdriveen. Yksi tunnetuimpia fuzzin käyttäjiä oli kitaristi Jimi Hendrix.
Wah-wah[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Wah-wah
Wah-wah on pedaali, jota ohjataan jalkakäyttöisellä keinupolkimella. Poljin säätää laitteen sisältämää kaistanpäästösuodatinta. Efektillä saadaan aikaan "vaakkuvaääninen" sointi, kuulostaen siltä, kuin joku sanoisi "wah-wah" (englannin kielen mukaan äännettynä).
Tremololaitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Tremolo on edestakaiseen äänen voimakkuuden muuttamiseen (amplitudimodulaatioon) perustuva efekti. Tremolotoiminto voi olla toteutettu erillisellä pedaalilla tai se voi olla rakennettu vahvistimen sisään. Tremololaitteen äänenvoimakkuuden muutosten nopeutta ja syvyyttä voidaan säätää säätönupeista.[2]
Vibrato[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vibrato saadaan esimerkiksi kitaralla aikaiseksi venyttämällä kieliä edestakaisin nopeaan tahtiin. Kuitenkin on olemassa erillisiä vibratoefektejä, jotka vaikuttavat koko signaalin sävelkorkeuksiin vaihdellen niitä ylös alas joko tasaiseen tahtiin tai epätahtiin, riippuen käytetystä efektistä.
Flanger[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Flanger
Flanger-efekti saadaan aikaan toistamalla samaa signaalia kahdella eri kanavalla, joista toinen soi normaalitaajuudella ja toinen on hieman jäljessä. Näin saadaan ääneen aikaiseksi huojuvalta efekti. Flanger on läheistä sukua chorukselle, joskin chorus on flangeria miedompi "huojunnaltaan". Flangerin ja choruksen ero on hyvin häilyvä, eikä sitä välttämättä voida tarkasti rajoittaa tiettyyn pisteeseen sillä tietyt choruspedaalit voidaan saada kuulostamaan flangerilta, ja päinvastoin.
Chorus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Chorus
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Chorus-efekti on kahden soinniltaan samankaltaisen, mutta taajuudeltaan hieman erilaisen äänen tuottama ilmiö. Akustisessa musiikissa ilmiön voi kuulla esimerkiksi samaa säveltä soittavien soitinten soinnissa tai vaikkapa kuorolaulussa. Ilmiö perustuu siihen, että akustinen soitin tai ihmisääni ja niiden vire sekä esittäjän ilmaisu eivät ole absoluuttisesti samanlaisia keskenään. Tätä ei kuitenkaan tule sekoittaa varsinaiseen epävireisyyteen tai dissonanssiin.
Chorus aiheuttaa esimerkiksi kitaralla soitettuna sointiin syvyyttä, ja se onkin hyvin suosittu efekti soitettaessa sähkökitaraa puhtaalla signaalilla, ilman säröä.
Esimerkiksi Pink Floydin kitaristi David Gilmour käyttää usein chorusta.
Kohinasalpa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kohinasalpa (noise gate) sulkee signaalilinjan, kun sillä ei kulje mitään signaalia. Väliin tunkeva taustakohina saadaan näin eliminoitua. Taustakohina saattaa johtua jostain signaalin kulkuväylällä olevasta laitteesta. Merkittävä rooli on signaalin voimakkuudella ja värähtelevän äänen havainnoinnilla[3]. Näin määritetään katkaisutaso, jonka alittavaa signaalia ei kuulla[4].
Kaiku ja viive[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaiulla ääni efektin nimen mukaisesti kaikuu ja toistuu asetuksista riippuen esimerkiksi useita kertoja. Kaiun syntyyn tarvitaan viivettä.
Kaiku tarkoittaa signaalin, esimerkiksi äänen, kuulemista tai radiosignaalin vastaanottamista alkuperäisen signaalin ohella sen viivästyneenä kopiona. Kaiun aiheuttaa tavallisimmin signaalin heijastuminen kahden aineen tai faasin rajapinnasta, kuten rakennusten seinistä, metsän reunasta tai kahden eritiheyksisen väliaineen, esimerkiksi kahden ilmakerroksen rajalta.
Jälkikaiku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Jälkikaiku eli reverb tai reverberation, on kaikuefekti, jolla ääni saadaan kuulostamaan siltä kuin se soisi esimerkiksi suuressa salissa tai kivisessä luolassa. Jälkikaiussa ääni voi kaikua tiheään tahtiin ("muutamien" millisekuntien välein) ja pidemmän aikaa, jolloin varsinaista äänen toistumista kaikuna ei varsinaisesti voi havaita paljaalla korvalla.
Multiefekti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Multiefekti
Multiefekti on efektipedaali jossa on kaksi tai useampia erilaisia efektejä ketjutettuna samassa laitteessa.
Mediaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Michael Lux & Daniel Orkin: The Pedal Movie (USA, 2021) Dokumenttielokuva. 2 h 22 min.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tekniikan Maailma tekniikanmaailma.fi. Viitattu 25.10.2021.
- ↑ Ralph Denyer: Suuri kitarakirja, s. 207. Tremololaitteet. WSOY, 1984. ISBN 951-0-12491-5.
- ↑ Ralph Denyer: Suuri kitarakirja, s. 207. Kohinasalpa. WSOY, 1984. ISBN 951-0-12491-5.
- ↑ http://www.aanipaa.tamk.fi/muokka_1.htm