Keinotekoinen kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Keinotekoinen kieli eli tekokieli on kieli, joka ei ole kehittynyt luonnollisesti osana kulttuuria, vaan jonka fonologian, kieliopin ja sanaston on luonut yksittäinen henkilö tai pieni ryhmä.

Useat keinotekoiset kielet on suunniteltu ihmisten käytettäväksi, useimmiten toimimaan kansainvälisinä apukielinä, mutta niille on muitakin käyttötarkoituksia. Jotkut on luotu kirjallisuudessa käytettäväksi, kielitieteellisiin kokeiluihin, salailuun, tai harrastuksena pelkästään tekemisen ilon vuoksi. Tällaisia kieliä käytetään usein keinotekoisissa maailmoissa. Joskus keinotekoista kieltä varten luodaan myös keinotekoinen kirjoitusjärjestelmä. Muun muassa J. R. R. Tolkien on tehnyt keinotekoisia kirjoitusjärjestelmiä haltiakieliään varten.

Myös keinotekoisella kielellä voi olla synnynnäisiä puhujia, jos lapsi oppii sen kielen oppineilta vanhemmiltaan varhaisessa vaiheessa. Esperantolla on eri arvioista riippuen 200–2 000 synnynnäistä puhujaa. Klingonin kieli-instituutin jäsen d’Armond Speers taas yritti kasvattaa poikansa kaksikielisesti englanniksi ja klingoniksilähde?.

Keinotekoisia kieliä on luotu satojen vuosien aikana tuhansia, mutta yksikään niistä ei ole saavuttanut suurta läpimurtoa. Koska kuka tahansa voi luoda keinotekoisen kielen, on niiden määrää mahdotonta laskea.

Keinotekoisten kielten luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielellisten ominaisuuksien perusteella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keinotekoiset kielet jaetaan usein sanastonsa alkuperän mukaan kahteen päälajiin, jotka ovat aprioriset ja aposterioriset kielet. Aprioriset kielet on lähes kokonaan luotu tyhjästä. Aposterioriset kielet sen sijaan pohjautuvat yhteen tai useampaan olemassa olevaan kieleen muun muassa äänneopin, kieliopin ja sanaston osalta.

Eroteltavissa oleva alatyyppi ovat myös naturalistiset kielet, joiden yksi suunnitteluperiaate on kuulostaa ja vaikuttaa luonnolliselta. Koska nämä kielet eivät yleensä ole tarkoitettu helposti opittaviksi tai ylipäätänsä käytettäväksi kommunikoinnissa, naturalistiset kielet ovat yleensä vaikeampia ja monimutkaisia. Naturalistisissa kielissä voi muun muassa olla paljon epäsäännöllisyyksiä, vaikea ääntämisoppi, ja niin edelleen. Tyypillisesti ne ovat siis taidekieliä (ks. seur.), joskaan tämä ei seuraa vielä suoraan määritelmästä. Naturalistiset kielet voivat myös olla on niin apriorisia kuin aposteriorisiakin: jälkimmäisessä tapauksessa jokin olemassa oleva kieli valitaan kantakieleksi, josta haluttu kieli johdetaan luonnollista kehitystä jäljittelevien sanaston, kieliopin ja äänteenmuutosten kautta. Ei-naturalistisia tai ”epäluonnollisia” kieliä ei sen sijaan yleensä käsitellä omana luokkanaan.

Käyttötarkoituksen perusteella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen yleisesti käytetty jakoperuste on kielen laatimisen tarkoitusperä, jonka perusteella keinotekoiset kielet jakautuvat seuraaviin ryhmiin:

Tällaisen luokittelun rajat ovat hyvin hämärtyviä. On esimerkiksi olemassa keinotekoisia maailmoja varten luotuja apukieliä, ja joidenkin kielten osalta on vaikea sanoa ovatko ne taidekieliä vai suunnitelmakieliä, tai suunnitelmakieliä vai apukieliä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]