Jääkiekon Suomensarja 1973–1974

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jääkiekon Suomensarja
1973–1974
Joukkueiden määrä 24
Nousseet joukkueet SaiPa
Pudonneet joukkueet 16 joukkuetta
Ylempi sarjataso SM-sarja
Alempi sarjataso Maakuntasarja

 ← 1972-1973

1974–1975 → 

Jääkiekon Suomensarja pelattiin kaudella 1973-1974 kolmessa kahdeksan joukkueen maantieteellisesti jaetussa lohkossa. Lohkoissa pelattiin kaksinkertainen sarja. Lohkojen kaksi parasta pelasivat kaksinkertaisen SM-karsintasarjan, jonka voittaja nousi suoraan SM-sarjaan ja toiseksi sijoittunut eteni karsimaan SM-sarjapaikasta SM-sarjan toikseksi viimeistä joukkuetta vastaan.[1]

Suomensarja pelattiin viimeistä kertaa kaudella 1973-1974. Seuraavana kautena muodostettiin toiseksi korkeimmasta sarjatasosta kahdeksan joukkueen I-divisioona, johon selviytyivät karsintasarjaan selviytyneet joukkueet ja SM-sarjasta pudonneet joukkueet. Kahdesta muusta paikasta pelattiin I-divisioonan karsintasarja lohkojen kolmanneksi sijoittuneiden kesken. Karsinnan viimeiseksi jäänyt, ja kunkin lohkon sijoille 4.-8. sijoittuneet joukkueet pelasivat seuraavalla kaudella maakuntasarjan paikalle perustetussa II-divisioonassa.[1]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 HPK, Hämeenlinna 14 11 1 2 142 44 +98 46
2 FoPS, Forssa 14 11 0 3 128 36 +92 44
3 PiTa, Helsinki 14 9 1 4 76 49 +27 38
4 Tapiolan Honka, Espoo 14 7 1 6 64 57 +7 30
5 SuSi, Karhula 14 5 1 8 51 77 -26 22
6 Alku, Forssa 14 5 0 9 60 84 -24 20
7 Smile, Porvoo 14 4 2 8 39 81 -42 20
8 LoKV, Lohja 14 1 0 13 18 150 -132 4

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 SaiPa, Lappeenranta 14 14 0 0 116 36 +80 56
2 KooKoo, Kouvola 14 9 1 4 84 55 +29 38
3 Reipas, Lahti 14 9 0 5 95 45 +50 36
4 SaPKo, Savonlinna 14 9 0 5 64 54 +10 36
5 JoKP, Joensuu 14 5 1 8 79 76 +3 22
6 Jukurit, Mikkeli 14 3 3 8 68 73 -5 18
7 Valtit, Varkaus 14 4 1 9 57 100 -43 18
8 Peto, Joensuu 14 0 0 14 24 148 -124 0

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Kärpät, Oulu 14 13 0 1 131 45 +86 52
2 Sport, Vaasa 14 12 1 1 127 41 +86 50
3 JyP, Jyväskylä 14 9 1 4 96 59 +37 38
4 Vesa, Raahe 14 9 0 5 74 57 +17 36
5 KiSa, Pori 14 4 0 10 58 100 -42 16
6 VIFK, Vaasa 14 4 0 10 53 81 -28 16
7 OPS, Oulu 14 3 0 11 39 136 -97 12
8 Hermes, Kokkola 14 1 0 13 52 101 -49 4

Lohkojen kaksi parasta SM-karsintasarjaan. Kolmanneksi sijoittuneet I-divisioonan karsintasarjaan. Sijoille 4.-8. sijoittuneet II-divisioonaan seuraavalle kaudelle.[1]

SM-karsintasarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 SaiPa 10 8 2 0 81 26 +55 18
2 Sport 10 6 1 3 58 47 +11 13
3 HPK 10 5 1 4 42 36 +6 11
4 FoPS 10 4 1 5 42 59 -17 9
5 KooKoo 10 3 0 7 55 58 -3 6
6 Kärpät 10 1 1 8 25 77 -52 3

SaiPa nousi SM-sarjaan, josta putosi Karhu-Kissat. Sport karsintaan SM-sarjan yhdeksänneksi sijoittunutta vastaan.[2][1]

SM-sarjakarsinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue 1 Tulos Joukkue 2
Lukko 11-4 Sport
Sport 2-4 Lukko

Lukko säilyi SM-sarjassa.[1]

I-divisioonan karsintasarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 PiTa, Helsinki 4 2 0 2 22 19 +3 4
2 SaPKo, Savonlinna 4 2 0 2 20 18 +2 4
3 JyP, Jyväskylä 4 2 0 2 23 28 -5 4

Uusintaottelu

Joukkue 1 Tulos Joukkue 2
JyP 5-7 ja. SaPKo


PiTa ja SaPKo I-divisioonaan seuraavalle kaudelle. JyP II-divisioonaan.[1]

  1. a b c d e f Honkavaara, Aarne: Jääkiekkokirja 1974-1975. Suomen urheilukirjasto, 1974. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.5.2017). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Championnat de Finlande 1973/74 Hockey Archives. Viitattu 29.4.2013. (ranskaksi)