Itämainen matto
Itämainen matto on käsinkudottu matto, joka on valmistettu Turkista Kiinaan ulottuvalla alueella. Tunnetuimpia ja laadukkaimpia itämaisia mattoja ovat persialaiset matot, joita valmistetaan Iranissa. Itämaiset matot tehdään yleensä villasta, silkistä ja puuvillasta. Yhden maton valmistukseen käsin voi kulua useita vuosia. Itämaiset matot nimetään yleensä sen kaupungin mukaan, jonka tienoilla ne on valmistettu, tai niitä valmistavien heimojen mukaan.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koska matoissa käytetty villa lahoaa nopeasti maassa, erityisen vanhoja itämaisia mattoja on säilynyt vain poikkeusolosuhteissa. Vanhin säilynyt itämainen matto on Pazyrykmatto, joka löydettiin 2 500 vuotta vanhasta eteläsiperialaisesta haudasta jäälohkareen sisältä. Tämä korkealaatuinen persialainen villamatto on kooltaan 200×183 cm.[1] Vuodelta 850 eaa. tunnetaan Assyriasta obeliskien reliefejä kuninkaalle veroina annetuista matoista, mikä viittaa arvostukseen mattoja kohtaan.[2]
Islamin leviämisen myötä 600-luvulla jaa. matot saivat uudenlaisen merkityksen Persiassa, kun niitä alettiin käyttää henkilökohtaisina rukousalustoina. Vaikka Koraani ei suoraan edellytäkään juuri maton käyttöä viisi kertaa päivässä suoritettavassa rukouksessa, paksu ja helposti kuljetettava villamatto sopii alustaksi hyvin. Myös suurten moskeijoiden lattioilla alettiin käyttää isoja ja upeita loistomattoja.[3]
Matot yleistyivät Persiassa pian koko kansan jokapäiväiseen käyttöön: niillä sisustettiin koteja ja hautoja, ja niitä annettiin lahjoiksi.[4] Persialaismattojen kulta-aikana pidetään 1500-lukua, jolloin šaahi Abbas Suuri alkoi tuottaa pääkaupunkinsa Esfahanin palatseihin ja moskeijoihin mitä loisteliaimpia mattoja.[5] Abbasin isän Tahmasp I:n valmistuttamaa kuuluisaa, maailman loisteliaimpana pidettyä Ardebil-mattoa säilytetään Victoria and Albert Museumissa Lontoossa. Myös Ruotsin kuningashuoneelle kuuluva metsästysmatto on tältä ajalta.[6]
Keskiajan Euroopassa ei itämaisia mattoja vielä tunnettu; vain Venetsiaan ja Genovaan tuotiin turkkilaisia mattoja, jotka eivät vetäneet laadullisesti vertoja persialaisille. Eurooppaan tuotiin Abbas Suurenkin aikaan hienoimpia persialaismattoja vain kuninkaallisille ja ruhtinaille. Vasta 1800-luvun loppupuolella itämaisten mattojen kysyntä alkoi voimakkaasti kasvaa Euroopassa ja Amerikassa. Kysynnän myötä länsimaiset kauppahuoneet perustivat Persiaan kutomoita, jotka valmistivat oman seutunsa perinteisiä mattotyyppejä. Samalla suurehkojen mattojen mittasuhteet muuttuivat perinteisen pitkulaisista neliömäisemmiksi vastaamaan länsimaista makua. Toisen maailmansodan jälkeen persialaismattojen kysyntä oli huipussaan, kun tavallisillakin ihmisillä oli varaa niihin. Iranin elinkustannusten nousun myötä mattojen valmistus on viime vuosikymmeninä kuitenkin hiipunut ja niiden hinnat nousseet samalla kun kaikkein loisteliaimpien mattojen tuotanto on vähentynyt.[7]
Materiaali
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itämaiset matot tehdään yleensä villasta, tai silkistä ja puuvillasta; joskus harvoin käytetään myös pellavaa tai juuttia. Nukka on yleensä lampaanvillaa, joskus kamelin- tai vuohenkarvaa tai silkkiä. Erityisen hyvää mattolankaa saa aasialaisesta rasvahäntälampaasta. Paras persialainen villa tulee Kurdistanista ja Khorasanista.[8]
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Solminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aluksi villa kehrätään langaksi, pestään, kuivataan ja värjätään.[9] Itämaiset matot kudotaan vanhanmallisilla mattopuilla, jotka pieniä mattoja valmistavilla paimentolaisilla ovat vaakatasossa ja paikoillaan pysyvillä heimoilla pystytasossa. Pieniä mattoja kutoo yksi henkilö ja isoja useampi kerrallaan työryhmänä, jota johtaa usein äänikomennoillaan mestari, joka tuntee matossa käytettävän kuvion.[10] Nykyaikana matonsolmijat työskentelevät kuitenkin yleensä itsenäisesti mallipiirros edessään[11].
Persiassa ja Turkissa mattoja kutovat niin naiset, miehet kuin lapsetkin. Kiinassa lapset eivät kudo, vaan työstävät maton pintaa ja hapsuja. Kaukasiassa, Turkmenistanissa ja paimentolaisheimoissa vain naiset kutovat mattoja.[12]
Solminnan vaiheet:[13]
- Pitkät loimilangat pingotetaan mattopuiden väliin. Loimilanka on yleensä puuvillaa.
- Matto solmitaan alhaalta ylös; aluksi kudotaan alareuna.
- Loimiin solmitaan vaakasuuntainen värikäs nukkarivi.
Nukka voidaan solmia kahden tai neljän loimilangan ympäri kahdella tavalla: turkkilaisella solmulla (gördes) tai persialaisella solmulla (sennee). - Nukkarivin jälkeen mattoon pujotetaan tiukka kudelanka, ja sen jälkeen jälleen uusi nukkarivi ja niin edelleen.
- Lopuksi mattoon solmitaan yläreuna, siihen jätetään hapsut ja se irrotetaan puista.
- Matonleikkaaja tasoittaa nukan, ja matto viimeistellään ja pestään.
-
Sennee-solmu, joka tekee matosta taipuisan ja hienostuneen näköisen.[14]
-
Gördes-solmu, joka on helpompi solmia paksuihin mattoihin.[14]
Sileäpintaiset matot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itämainen matto voi myös olla nukaton: niistä tunnetuimpia on turkkilainen Kelim-paimentolaismatto. Sileäpintainen Kelim on nukkamattoa kevyempi, ohuempi ja kuvioiltaan yksinkertaisempi ja graafisuutta korostava.[15]
Kuviointi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itämaisten mattojen kuvioaiheina käytetään monipuolisesti niin geometrisia muotoja kuin eläin- ja kasviaiheitakin. Yleisimpiä ovat muun muassa kukat, ristit, pilvinauha, kuu, kala, rukouskomero, rokokookuvio ja lehti. Itämaisen maton kuviointi hyödyntää myös monenlaista symboliikkaa.[16] Aiemmin jokaisella seudulla oli omat kuvioaiheensa, mutta nykyisin kuvioita lainataan toisilta alueilta ja kuvioihin ovat vaikuttaneet myös eurooppalaiset mieltymykset.[17]
Persialaisissa matoissa käytetään joskus edelleenkin ihmisaiheisia kuvia, toisin kuin Turkissa ja Arabiassa, missä sunnimuslimit eivät hyväksy ihmisten kuvaamista. Esittävät kuva-aiheet ovat hyvin monipuolisia, mutta persialaisissa matoissa on usein etenkin kuninkaita ja runoilijoita.[18]
Pääreunakuvion ja kapeiden sivukuvioraitojen ympäröimän keskikentän kuvioaiheet jaetaan neljään tyyppiin: medaljonkiaihe, koko pinnan täyttävä tai toistuva kuvioaihe, esittävä kuvioaihe, ja rukouskomero- tai puuaihe.[11]
-
Medaljonkiaiheinen Nain-matto.
-
Tasaisesti kuvioitu Veramin-matto.
-
Esittävä Tabriz-matto.
-
Persialainen rukouskomeroaiheinen matto.
Maton reunaraitojen aiheina käytetään yksinkertaisia geometrisia kuvioita ja ornamentteja. Itämaisessa matossa tapaa joskus myös kirjoitusta tai arabialaisittain kirjoitetun, islamilaisen ajanlaskun mukaisen päiväyksen.[19]
Väreinä käytetään edelleen perinteisiä luonnonvärejä, joskin 1800-luvulla synteettiset, käytännölliset mutta rumat aniliinivärit olivat hetken aikaa suosittuja, kunnes Persian hallitus kielsi ne vahingollisina maan mattotuotannon maineelle.[20]
Hinnanmääritys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itämaisen maton hinta määräytyy koon lisäksi neljästä tekijästä: maton kauneudesta, laadusta, iästä ja kunnosta.[21] Kaunis ja taitavasti kuvioitu matto on arvokkaampi kuin taitamattomasti tehty. Yksinkertaisesti kuvioitu matto on halvempi valmistaa kuin kuva-aiheinen.[22]
Maton laatu riippuu maton solmutiheydestä sekä villan ja värien laadusta. Maton tiheys on yleensä noin 60 000–800 000 solmua neliömetrillä, ja tiheämmät matot ovat arvokkaampia kuin harvaan solmitut. Solmutiheys vaihtelee kuitenkin suuresti materiaalin ominaisuuksien mukaan, joten se ei ole hyvä laadun mittari erilaisten mattotyyppien välillä.[23] Tiheä matto on kestävämpi kuin harvaan solmittu. Lisäksi solmijat saavat palkkansa nukkien paljouden mukaan, ja solmijoiden palkkakustannukset muodostavat noin puolet maton tuotantokustannuksista. Villan laatu vaikuttaa maton hintaan vain vähän. Luonnolliset kasvivärit ovat hintavampia kuin synteettiset.[24]
Vanhahkot matot ovat usein uusia arvokkaampia, sillä luonnollisilla väreillä värjätyt matot patinoituvat kauniisti eivätkä menetä arvoaan, jos ne ovat tasaisesti kuluneet.[25] Itämaiset matot voidaan jaotella iän mukaan seuraavasti:[26]
- antiikkimatot, yli 100 vuotta
- puoliantiikkimatot, yli 60 vuotta
- vanhat matot, 25–60 vuotta.
Mattoja maittain
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itämaisia mattoja valmistetaan laajalla alueella, mutta persialaisia mattoja pidetään parhaimpina. Iranissa mattoja kutovat maan monet eri kansallisuudet, kuten tadžikit, turkkilaiset ja persialaiset.[27] Iranin tunnetuimpia ja laadukkaimpia persialaismattoja ovat muun muassa Kešan, Khorasan, Bijar, Saruk, Isfahan, Täbriz, Nain, Kirman, Kaškai, Birjand, Arak, Hamadan, Qum ja Senneh.[28] Iran tuottaa nykyisin vuosittain 5 miljoonaa neliömetriä käsintehtyjä mattoja. Ulkomaille myytävien mattojen osuus on 3,5 miljoonaa neliömetriä ja arvo noin 600 miljoonaa dollaria.[29] Iranin mattoteollisuudessa työskentelee 1,2 miljoonaa henkeä[30].
Mattoja valmistetaan Iranin lisäksi myös Turkissa, Kaukasiassa, Turkmenistanissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Intiassa, Kiinassa ja Tiibetissä. Turkkilaiset matot ovat karkeampia kuin persialaiset, ja niiden solmutyyppi on aina gördes. Kuvioina suositaan rukouskomeroa ja geometrisia muotoja. Suurimmat matonvalmistuskeskukset ovat Ankara ja Konyan seutu.[31] Hienoimpana turkkilaisena mattona pidetään Hereke-mattoa[32]. Kaukasialainen mattotuotanto, josta tunnetuimpia ovat azerbaidžanilaiset matot, on pitkälti valtiollistettua, ja mattoja pidetään hyvälaatuisina.[33]
Turkmenistanista Kiinaan ulottuvan alueen paimentolaiset valmistavat turkmeenimattoja, jotka on alun perin tarkoitettu teltassa käytettäviksi. Hallitsevia kuvioaiheita ovat etenkin vinoneliöt ja kahdeksankulmiot.[34] Afgaanimatot ovat suosittuja huokean hintansa vuoksi. Niissä on neutraali ja rauhallinen kuviointi punaisen pohjavärin päällä.[35]
Pakistanilaiset matot voidaan jakaa persialaisiin ja Mori-mattoihin. Persialaiset matot ovat Mori-mattoja kalliimpia, sillä niihin käytetään enemmän villaa. Mori-matot lisäksi solmitaan muista matoista poiketen vain yksinkertaiseen loimeen. Solmuna pakistanilaisissa matoissa käytetään sennee-solmua. Pakistanilaiset matot ovat tunnettuja materiaalin ja tiheyden yhtenäisistä piirteistä. Ne ovat nykyisin laadukas mutta huokea vaihtoehto maineikkaammille persialaisille matoille.[36] Intian ja Pakistanin erottua omiksi valtioikseen vuonna 1947 Intian mattotuotanto väheni, kun suurin osa Intian matonkutojista muutti islamilaiseen Pakistaniin. Sen jälkeen Intian mattotuotanto on alkanut taas kasvaa, ja maassa tuotetaan nykyisin entisestä poiketen myös tiheitä ja korkealaatuisia mattoja. Intian merkittävin matonvalmistusseutu on Bhadohi-Mirsapurin alue Uttar Pradeshissa Pohjois-Intiassa.[37]
Kiinassa mattoja on valmistettu jo ainakin 2 000 vuotta sitten, ja maan mattotuotanto kukoisti erityisesti 1700-luvulla. Kiinalaisissa matoissa käytetään sennee-solmua ja kuviotyypit ovat peräisin uskonnollisista aiheista sekä paikallisista taidekäsitöistä kuten silkkikutojien ja posliinimaalareiden kuvioista. Lohikäärme on suosittu aihe.[38] Tiibetiläiset matot ovat yleensä kuvioiltaan rauhallisia, pieniä ja harvasolmuisia, ja paikalliset käyttävät niitä nukkuma-alustoina ja satulamattoina. Tiibetiläinen solmintatekniikka eroaa muiden itämaisten mattojen tekniikasta joiltain osin.[39]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fokker, Nicolas: Itämaiset matot tänään. WSOY, 1973. ISBN 951-0-09289-4
- Larson, Knut: Itämaisia mattoja. Vicenza: Otava, 1991. ISBN 951-1-12098-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Fokker, s. 9–11
- ↑ Fokker, s. 11
- ↑ Fokker, s. 12
- ↑ Fokker, s. 12–13
- ↑ Fokker, s. 13
- ↑ Larson, s. 10
- ↑ Fokker, s. 13–16
- ↑ Larson, s. 12–13
- ↑ Larson, s. 14–15
- ↑ Fokker, s. 41
- ↑ a b Larson, s. 28
- ↑ Larson, s. 23
- ↑ Fokker, s. 42–43
- ↑ a b Larson, s. 22
- ↑ Kaijalainen, Antti: Kävisikö kelim? Gloria. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 31.1.2013.
- ↑ Fokker, s. 25
- ↑ Larson, s. 25–31
- ↑ Fokker, s. 34–38
- ↑ Larson, s. 30–31
- ↑ Fokker, s. 32–34
- ↑ Fokker, s. 22
- ↑ Larson, s. 33
- ↑ Fokker, s. 22–23
- ↑ Larson, s. 33–34
- ↑ Fokker, s. 23–24
- ↑ Fokker, s. 23
- ↑ Larson, s. 68
- ↑ Larson, s. 69–121
- ↑ Behnam Ghasemi: Etusivu Iranian Carpet Exporters. Arkistoitu 3.2.2013. Viitattu 31.1.2013.
- ↑ Iran’s handwoven carpet exports may miss target 17.1.2013. Fibre2fashion. Viitattu 31.1.2013.
- ↑ Larson, s. 40–41
- ↑ Larson, s. 57
- ↑ Larson, s. 126–127
- ↑ Larson, s. 144–146
- ↑ Larson, s. 163
- ↑ Larson, s. 192–193
- ↑ Larson, s. 184–185
- ↑ Larson, s. 166–169
- ↑ Larson, s. 178–179