Hietatokko
| Hietatokko | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Lahko: | Tokkokalat Gobiiformes |
| Alalahko: | Gobioidei |
| Heimo: | Tokot Gobiidae |
| Suku: | Pomatoschistus |
| Laji: | minutus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Pomatoschistus minutus |
|
| Katso myös | |
Hietatokko (Pomatoschistus minutus) on pieni, lähellä pohjaa elävä merikala, jonka voi nähdä, jos sen pelästyttää liikkeelle haromalla hiekkapohjaa esimerkiksi akvaariohaavilla. Hietatokko muistuttaa hyvin paljon liejutokkoa (Pomatoschistus microps) ja hieman myös mustatokkoa (Gobius niger) ja seitsenruototokkoa (Gobiusculus flavescens).
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hietatokko on 4–5 cm:n pituinen, vaalean kellertävä kala. Sillä on pitkänomainen ruumis. Suhteellisen suuret silmät ovat korkealla ja lähellä toisiaan. Ensimmäisen selkäevän takapäässä on tumma täplä.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Lajitietokeskuksen mukaan laji esiintyy ensisijaisesti Itämeressä.[4] Suomessa sitä tavataan lähes koko merialueella, Perämerelläkin Hailuotoa myöten.
Lisäksi hietatokkoja tavataan itäisen Atlantin rannikkoalueilla Norjasta Portugaliin ja Espanjaan, mukaan lukien Britteinsaarten ympäristö, mukaan lukien Färsaaret, ja Irlanti. Sitä on havaittu toisinaan myös pohjoisella Välimerellä, mukaan lukien Monacon ja Lavezzin saaret, pohjoisella Egeanmerellä, Marmaranmerellä, Mustallamerellä ja Asovanmerellä. Adrianmeren osapopulaatiot voivat mahdollisesti kuulua geneettisesti erilliseen lajiin.[1]
Elintavat ja merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hietatokko oleskelee kesäisin matalissa ja talvella syvemmissä vesissä. Se rakentaa pesän hiekkapohjalle esimerkiksi simpukankuoren tai ruukunsirpaleen alle, ja koiras vartioi mätiä kuoriutumiseen asti. Pienten 1–3-senttisten hietatokkojen ravintoa ovat vesikirput, surviaissääskentoukat ja hankajalkaiset. Isommat, yli kolmen senttimetrin mittaiset kalat syövät pääasiassa pienikokoisia katkoja.
Tokoilla, varsinkin hietatokolla, on matalien rannikkovesien ravintoketjussa suuri merkitys. Ne ovat linkki pohjaeläimistä suurempiin kaloihin. Tokkoja syövät ainakin ahvenet, pienet turskat, kampelat, piikkikampelat, kivinilkat, kuhat, simput, isot kuoreet ja siiatkin. Matalilla rannikkovesillä, kuten Tanskassa, tokot muodostavat katkarapujen kanssa meritaimenen tärkeimmän ravinnonlähteen.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lauri Koli: Suomen kalat. (3. painos) WSOY, 2002. ISBN 951-0-23123-1
- Niels Vestergaard: Meritaimenen salat, Rannikkokalastusta Perholla. Pan Vision 2007.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Herler, J., Williams, J.T. & Kovacic, M.: Pomatoschistus minutus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Hietatokko laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 6.11.2019. (suomeksi, ruotsiksi, englanniksi)
- ↑ Pomatoschistus minutus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 15.10.2025. (englanniksi)
- ↑ Hietatokko laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 6.11.2019. (suomeksi, ruotsiksi, englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- LuontoPortti: Hietatokko (Pomatoschistus minutus)<minutus] (englanniksi)