Hembackenin jätinkirkko
| Hembackenin jätinkirkko | |
|---|---|
| Sijainti | |
  Hembackenin jätinkirkko |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Suomi |
| Paikkakunta | Pedersöre (Ähtävä) |
| Historia | |
| Tyyppi | Jätinkirkko |
| Ajanjakso | kivikausi, pronssikausi |
| Korkeus | 42,5 [1] m |
| Pinta-ala | 1 000 (50×20) [2] m² |
Hembackenin jätinkirkko on Pohjanmaalla Pedersören Ähtävässä sijaitseva mahdollinen jätinkirkko.[3][1]
Sijainti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kohde sijaitsee Ähtävän kirkosta 5,5 kilometriä itäkaakkoon Ähtävänjoen mutkasta 200 metriä pohjoiseen Staraholmarnan pohjoispuolella olevalla mäellä. Valtatieltä 68 poiketaan pohjoiseen Humlaan ja Hummelholmista jatketaan suoraan itään kaksi kilometriä mutkaan asti. Kohde on tien sivulla 40 metriä pohjoiseen. Jätinkirkko sijaitsee Hembackenin kaakkoisreunassa.[3][1]
Jätinkirkko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jätinkirkkoa ympäröi noin 6–8 metriä leveä kivivalli, joka näyttäisi kiertävän koko alueen. Valli erottuu maastossa matalana ja sammalpeitteisenä. Jätinkirkko on 50 metriä pitkä ja 20 metriä leveä. Vallialueen sisäpiha on 45 metriä pitkä ja 8–10 metriä leveä. Jätinkirkon pituusakselin suunta on 30° pohjoisesta vastapäivään eli lähes luoteeseen. Vallissa on kolme matalampaa kohtaa, joita kutsutaan porteiksi. Niiden suunnat jätinkirkon keskikohdasta katsottuna ovat 40° pohjoisesta myötäpäivään eli koilliseen, 278° eli länteen ja 329° eli pohjoiskoilliseen.[1]
Kun mäki kohosi maankohoamisen johdosta ylös merestä, oli meri matalaa kivikkoista saaristoa. Koska jätinkirkko sijaitsee vain 42,5 metriä merenpinnan yläpuolella, on se voitu rakentaa vasta noin 2000 eaa. tai sitä myöhemmin. Tämä ajoittuu aivan kivikauden loppupuolelle, mutta jätinkirkko on ollut mahdollista rakentaa tätäkin myöhemmin pronssikaudella. Jos pronssikausi tulisi kyseeseen, olisi jätinkirkko hyvin nuori. Onkin esitetty epäilyjä, ettei tämä kohde olisikaan jätinkirkko vaan jokin muu puhtaaksi raivattu alue.[1]
Ympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jätinkirkon pohjois- ja luoteispuolella on tasainen ja kivistä puhtaaksi raivattu 50 metriä pitkä alue. Tämän arvellaan olevan niin sanottu asuinpaikkapinta. Alueella sijaitsee halkaisijaltaan muutaman metrin suuruisia painanteita. Jätinkirkosta 5–6 metriä etelään sijaitsee matala ja kaareutuva valli, joka voi olla luontainen rantavalli. Jätinkirkosta kaakkoon sijaitsee kaksi halkaisijaltaan 6–8 metristä kiviröykkiötä, joiden korkeus on metri. Toinen röykkiö on osa jätinkirkon kivivallia, mutta toinen sijaitsee siitä 10 metrin päässä. Alempana etelärinteessä sijaitsee tervahaudan kuoppa, jonka halkaisija on 7 metriä.
Tutkimuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jätinkirkon aluetta ei ole tutkittu muulla tavalla kuin kevyesti tarkastelemalla. Näin on toimittu vuosina 1880 (Sandelin), 1900 (U. T. Sirelius), 1968 (Ari Siiriäinen), 1980 (Mirja Miettinen), 2000 (John Finnäs) ja vuonna 2016.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ähtävällä on kolme muutakin jätinkirkkoa:
- Svedjebackenin jätinkirkko sijaitsee 6,8 kilometriä etelään.[1]
- Tallbackharjun jätinkirkot (kaksi) sijaitsee 5,3 kilometriä kaakkoon. [1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Muinaisjäännösrekisteri: Esse-Hembacken Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 4.1.2017. Museovirasto. Viitattu 4.1.2017.
- ↑ Ridderstad, Marianna: Orientations and other features of the Neolithic 'giants' churches' of Finland from on-site and lidar observations, Journal of Astronomical History and Heritage, s.135–150, 2015
- ↑ a b Esse-Hembacken, Pedersöre (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.10.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä: Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. (Väitöskirja, Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora 52) Oulu: Oulun yliopisto, 2003. ISBN 951-42-7169-6 Teoksen verkkoversio (pdf).
- Okkonen, Jari: Jätinkirkot – Pohjanmaan arvoitukselliset muinaisjäännökset (Arkistoitu – Internet Archive), Arkeologia NYT! 2-3/2008, s.5–7