Siirry sisältöön

Harald Hein

Wikipediasta
Harald Hein, 1600-luvun taiteilijan näkemys
Harald Heinin aikainen raha

Harald Hein (Harald III Hén) ; (n. 10401080) oli Tanskan kuningas vuosina 1076–1080.[1] Lempinimi "Hén" tarkoittaa viheltävää kiveä.[2]

Harald oli Sven Estridinpojan ja yhden tämän lukuisista jalkavaimoista vanhin avioton poika.[2] Ennen kuninkaaksi tuloaan Harald osallistui vuonna 1069 setänsä Asbjørnin ja veljensä Knuut Pyhän kanssa yhdelle viimeisistä Englantiin suuntautuneista viikinkiretkistä.[1][3]

Haraldin lyhyt valtakausi lienee ollut melko rauhallinen, lukuun ottamatta pieniä kiistoja nuorempien veljiensä Knuutin ja Eerikin kanssa. Harald mainitaan demokraattisena ja oikeamielisenä hallitsijana, joka pyrki parantamaan Tanskan lyömien kolikoiden laatua.

Roskilden kronikan mukaan Haraldin on täytynyt myös tunnustaa kansalle hyödyntävänsä metsiä, jotka muuten olivat kuninkaan omaisuutta. Historioitsija Saxo luonnehtii Haraldia ovelaksi ja osaamattomaksi hallitsijaksi, joka antoi periksi kansan toiveille, mutta kronikoitsija Ælnoth kertoo hänen olleen "kansalaisten rakastama lainsäätäjä". Haraldia on syytetty ulkomaiseen malliin perustuvasta rahauudistuksesta, mutta sen lähdepohjaa pidetään nykyisin riittämättömänä.[2]

Kun Haraldin kuninkaaksi valittiin, hänen veljensä etsivät tukea Norjasta kukistaakseen hänet. Paavi neuvoi Norjan kuningasta olemaan antamatta tätä tukea, mutta ehdotti, että Harald antaisi heille osuuden vallasta.

Harald jatkoi isänsä pyrkimyksiä tehdä Tanskasta itsenäinen arkkipiispakunta, mutta Tanskan edut olivat vain pelinappula paavin Saksan-politiikassa, vaikka Rooma osoitti huomattavaa kiinnostusta Tanskan kirkon asioihin.[2]

Harald avioitui serkkunsa Margreten kanssa, joka oli jaarli Asbjørnin tytär.[2]

Harald kuoli lapsettomana vuonna 1080. Hänet on haudattu Dalbyn kirkkoon, Skåneen.[1][2]

  1. a b c Stefan Pajung & Niels Lund: Harald 3. Hen Den Store Danske. Viitattu 29.7.2023.
  2. a b c d e f Harald Hen - Konge af Danmark 1076-1080 - Biografi Lex. 3.10.2024. Viitattu 13.3.2025. (tanskaksi)
  3. Carl Frederik Bricka: 74 (Dansk biografisk Lexikon / VII. Bind. I. Hansen - Holmsted) runeberg.org. Viitattu 13.3.2025. (tanskaksi)
Edeltäjä:
Sven Estridinpoika
Tanskan kuningas
1076–1080
Seuraaja:
Knuut Pyhä
Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.