Haaviston Leeni

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haaviston Leeni
Haaviston Leeni.jpg
Ohjaaja Ville Salminen
Käsikirjoittaja Ville Salminen, Toivo Särkkä
Perustuu George Martensin elokuvaan Anna Lans tekemään käsikirjoitukseen
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Harry Bergström
Kuvaaja Kalle Peronkoski
Osmo Harkimo
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Ville Salminen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö SF
Ensi-ilta 1948
Kesto 99 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Haaviston Leeni on Ville Salmisen ohjaama, käsikirjoittama ja lavastama suomalainen elokuva vuodelta 1948.[1]

Elokuvan käsikirjoitus perustuu George Martensin ruotsalaiseen elokuvaan Anna Lans tekemään käsikirjoitukseen (1943, ohjaus Rune Carlsten).[1]

Tarinan päähenkilö, maalaistyttö Leeni pakenee järjestettyä avioliittoa kaupunkiin.[2] Hän hairahtaa kaupungissa vaaniviin synteihin ja joutuu maksamaan hairahduksistaan kovan hinnan[3].

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisarvioissa elokuvaa pidettiin jo syntyaikanaan vanhentuneena. Toini Aaltosen (Suomen Sosialidemokraatti) mukaan se hymyilyttää katsojaa naiiviudellaan. Myönteisiäkin näkemyksiä elokuvasta esitettiin Olavi Veistäjä (Aamulehti) kirjoittaa: ”Tämä vanha tarina uusissa kehyksissä on huoliteltuna filmityönä laatuunkäyvä ajanvietefilmi.” Hufvudstadsbladetin kriitikon mukaan elokuva oli kunnioitettava yritys tehdä hyvää elokuvaa, mutta perusta on hatara. Näyttelijöiden valinta ja heidän roolityönsä sen sijaan saavat kiitosta.[4]

Myöhemmässä kritiikissä elokuvaa on pidetty ”paatoksellisena pelastusarmeijapropagandassa kylpevänä moraalisaarnana”, ja sen tragiikan tahaton koomisuus tekee siitä suorastaan kulttielokuvan.[3] Sitä on pidetty myös jo valmistuessaan vanhanaikaisena,[5] aikalaiskritiikeissäkin, joissa kuitenkin näyttelijävalinnat saivat kiitosta.[6]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ghedi Lönnberg  … Leeni Korpela, Haaviston Leeni  
 Arvo Lehesmaa  … isä  
 Ipi Hirvipohja  … äiti  
 Ture Ara  … Yrjö Meres  
 Leif Wager  … Harri, vuorineuvoksettaren poika  
 Urho Westman  … Isontalon Pentti  
 Kullervo Kalske  … Olavi Korpela  
 Eero Kilpi  … Pelastusarmeijan kommendööri  
 Rauli Tuomi  … Pelastusarmeijan luutnantti Karila  
 Mirjami Kuosmanen  … Essi  
 Emma Väänänen  … Toini, Leenin sisar  
 Siiri Angerkoski  … kamreerska  
 Kerstin Nylander  … vuorineuvoksetar  
 Esko Vettenranta  … Arvo  
 Pentti Saares  … Kyösti Rae  
 Irja Kuusla  … talonmiehen rouva  
 Kerttu Salmi  … rouva Penttinen  
 Ida Salmi  … ”Keltaisen Lyhdyn” tiskiltämyyjä  
 Aku Peltonen  … lehtimyyjä  
 Eva Hemming  … Maiju  
 Olavi Saarinen  … Koskinen  
 Martti Katajisto  … Einar  
 Anni Lehmus  … Suomelan leski  
 Leo Sarri  … Otto, kamreeri  
 Harry Bergström  … pianonsoittaja  
 Rauha Rentola     
 Veikko Uusimäki  … pelastusarmeijalainen  
 Lasse Pöysti     
 Tellervo Nokelainen  … Kaisu  
 Olavi Suominen  … Aarne  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Haaviston Leeni Elonetissä Taustaa, viitattu 12.7.2012
  2. Haaviston Leeni - TV-arviot Savon Sanomat. 22.9.2010. Viitattu 22.9.2010.
  3. a b Arto Pajukallio, Elokuva, Helsingin Sanomat, 22.9.2010 sivu D 7
  4. Haaviston Leeni Elonetissä Lehdistöarvio, viitattu 12.4.2014
  5. AL: Päivän elokuvia, Tv-maailma, 27/2012 sivu 25
  6. Arviot, Elonet.fi, viitattu 12.7.2012
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.