Lumikki ja 7 jätkää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lumikki ja 7 jätkää
Ohjaaja Ville Salminen
Käsikirjoittaja Ville Salminen
Perustuu Lauri Jauhiaisen aiheeseen
Tuottaja Mauno Mäkelä
Säveltäjä George de Godzinsky
Kuvaaja Unto Kumpulainen
Leikkaaja Nils Holm
Lavastaja Ville Salminen
Pääosat Raili Mäki
Heikki Heino
Reino Valkama
Pentti Viljanen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi
Ensi-ilta 18. syyskuuta 1953
Kesto 69 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Lumikki ja 7 jätkää on vuonna 1953 valmistunut suomalainen komediaelokuva, jonka ohjasi ja käsikirjoitti Ville Salminen. Elokuva pohjautuu Grimmin satuun Lumikki[1]. Laulut esittää lauluyhtye Souvaripojat, joka myös levytti kappaleen Lumikki ja 7 jätkää.[2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukko vuoden 1953 ylioppilaita lähtee pyöräretkelle maalle ja retken aikana Liisa eksyy metsään. Hän päätyy tukkilaisten kämpälle ja suostuu tukkilaisille taloudenhoitajaksi.[3]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisarvioissa Paula Talaskivi arvosti elokuvan viattomuutta, "kiltteyttä": "...paatuneempikin taitaa sulaa lähes satutunnelmiin". Olavi Veistäjä puolestaan kommentoi: "Voiko yleisöä enää yrittää naurattaa mauttomammin ja tökerömmin?" Muutenkin elokuva sai kovin ristiriitaisia arvioita.[4]

Myöhemmin Grimmin sadun tukkilaismuunnelma on saanut luonnehdinnan kepeä farssi, jonka nimiosan esittäjän Raili Mäen näyttelijäntaidot ovat erään kriitikon mielestä vaatimattomat, vaikka hän muuten hehkeä onkin.[5]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Raili Mäki  … Liisa / Lumikki  
 Heikki Heino  … Erkki / Jörö  
 Reino Valkama  … Lystikäs  
 Pentti Viljanen  … Ujo  
 Hannes Veivo  … Unelias  
 Pentti Irjala  … Nuhanenä  
 Antti Väisänen  … Viisas  
 Arto Mäkelä  … Vilkas  
 Eija Inkeri  … Siiri  
 Sakari Halonen  … Heikki  
 Marita Nordberg  … Pirkko  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keskisuomalainen.fi
  2. Äänitearkisto
  3. Telvis.fi
  4. Aikalaisarvioita, Elonet.fi, viitattu 30.5.2013
  5. AL: Päivän elokuvia, Tv-maailma, 21s/2013 sivu 25

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.