HMS Pakenham (G06)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
HMS Pakenham
Aluksen vaiheet
Rakentaja Hawthorn Leslie and Company, Hebburn
Kölinlasku 6. helmikuuta 1940
Laskettu vesille 28. tammikuuta 1941
Palveluskäyttöön 4. helmikuuta 1942
Poistui palveluskäytöstä upotettu 1943
Tekniset tiedot
Uppouma 1 717 t (standardi)
2 286 t (kuormattu)
Pituus 105 m (kokonaispituus)
Leveys 11 m
Syväys 2,7 m
Koneteho 40 000 hv
Nopeus 36,75 solmua
Miehistöä 176
Aseistus
Aseistus 5 × QF 4"/L45 (102 mm) Mk V -tykkiä yksiputkisina HA Mk III -asennuksina
1 × neliputkinen QF 2 naulan Mk VII
6 × Oerlikon 20 mm -ilmatorjuntatykkiä yksiputkisina P Mk III -asennuksina
4 × 21" (533 mm) torpedoputkea
4 × syvyyspomminheitintä ja 2 kiskoa, joissa yhteensä 70 syvyyspommia

HMS Pakenham (viirinumero G06) oli Britannian kuninkaallisen laivaston P-luokan hävittäjä toisessa maailmansodassa. Alus osallistui Madagaskarin maihinnousuun, jossa Vichyn Ranskan hallinnassa olleen saaren valvonta siirrettiin Vapaalle Ranskalle. Operaation jälkeen alus palveli Välimerellä uppoamiseensa saakka.

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: P-luokka (hävittäjä)

Alus tilattiin 2. lokakuuta 1939 2. hätälaivueessa (engl. 2nd Emergency Flotilla) Hawthorn Leslie and Companyltä Newcastlesta, missä köli laskettiin 6. helmikuuta 1940. Alus laskettiin vesille 28. tammikuuta 1941 nimellä HMS Onslow. Elokuussa 1941 aluksen nimi vaihdettiin HMS Pakenhamiksi. Alukselle rakennettiin laivueenjohtajana lisämajoitustiloja. Se valmistui 4. helmikuuta 1942, jolloin sen tarjoukseen perustunut hinta oli 416 710 puntaa ilman Amiraliteetin toimittamia ase- ja viestijärjestelmiä.[1]

Palvelus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuun lopulla aluksella aloitettiin valmistajan koeajot, jolloin se määrättiin palvelukseen 12. hävittäjälaivueeseen. Se vaurioitui törmätessään hinaaja Maltan kanssa, mikä viivästytti valmistumista neljällä päivällä. Alus valmistui 4. tammikuuta 1942 ja siirrettiin vastaanottotesteihin. Testien päätyttyä alus lähti Scapa Flow'hun, missä se aloitti reilun kuukauden kestävän koulutusjakson.[1]

Madagaskarin valtaus - operaatio Ironclad

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa miehistön koulutuksen päätyttyä alus siirrettiin Clydeen, jossa se määrättiin tukemaan suunniteltua Madagaskarin maihinnousua. Alus liittyi 23. maaliskuuta Clydessä HMS Inconstantin ja HMS Javelinin kanssa saattueeseen WS17, josta ne erkanivat 28. maaliskuuta tankatakseen Ponta Delgadossa Azoreilla. Ne liittyivät 30. maaliskuuta uudelleen saattueeseen, josta erkanivat myöhemmin suojatakseen lentotukialus HMS Illustriousin Freetowniin.[1]

Osasto saapui 3. huhtikuuta Freetowniin, missä alus palasi saattueeseen 9. maaliskuuta matkaa jatkettaessa. Intian valtamerellä suojausosaston muodostivat mainittujen alusten lisäksi taistelulaiva HMS Malaya, risteilijä HMS Hermione ja hävittäjät HMS Active, HMS Anthony, HMS Laforey, HMS Lookout ja HMS Lightning. Saattue saapui 18. huhtikuuta Kapkaupunkiin. Pakenham erkani 22. huhtikuuta Durbanissa saattueesta, minkä jälkeen se aloitti valmistautumisen Madagaskarin maihinnousuun.[1]

Alus siirrettiin Mombasaan, josta se jatkoi 4. toukokuuta maihinnousuosaston mukana. Saattueen suojana olivat aluksen lisäksi Inconstant, HMS Panther, Anthony, Active, Laforey, Lightning, Lookout, HMS Paladin, HMS Duncan ja Javelin sekä kahdeksan korvettia ja neljä miinanraivaajaa. Operaatiosta vapauduttuaan alus siirrettiin 9. toukokuuta Välimeren laivastoon Paladinin ja Inconstantin kanssa.[1]

Välimeren laivastossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus suojasi 13. kesäkuuta operaatio Vigorousiin kuuluvia saattueita. Seuraavana päivänä saattue joutui voimakkaaseen ilmahyökkäykseen. Italian laivaston merellä olon uhatessa 15. kesäkuuta laivaston komentaja määräsi saattueen palaamaan Aleksandriaan. Saattue oli jatkuvien ilma- ja E-veneiden hyökkäysten kohteena. Seuraavana päivänä operaatio peruutettiin. Alus palasi saattueen jäljellä olevien alusten mukana Aleksandriaan.[1]

Alus suojasi 28. kesäkuuta Aleksandriasta Suezin kanavan suulle Paladinin kanssa taistelulaiva HMS Queen Elizabethin, joka oli lähdössä Adenin kautta Yhdysvaltoihin korjattavaksi. Heinäkuun alusta alus oli 12. hävittäjälaivueen laivueenjohtajana. Alus suojasi 14. heinäkuuta Paladinin, HMS Jerviksen ja Javelinin kanssa saattueen Port Saidista Kyprokselle, mistä se palasi 17. heinäkuuta Port Saidiin. Alus suojasi 19. heinäkuuta samojen alusten kanssa risteilijöitä Didoa ja Euryalusta, jotka tulittivat Marsa Matruhia.[1]

Alus liittyi 10. elokuuta Port Saidissa operaatio Pedestalin kolmen aluksen saattueen MW12 suojaksi koottuun laivasto-osastoon. Seuraavana päivänä alus palasi osaston mukana Port Saidiin. Aluksen palvelus saattueita suojaten ja merialuetta valvoen jatkui ilman mainittavia tapahtumia. Alus upotti 30. lokakuuta Port Saidin koillispuolella Saksan laivaston sukellusveneen U-559 syvyyspommein HMS Petardin, HMS Heronin, Dulvertonin kanssa. Sukellusveneen upotukseen osallistui lisäksi Kuninkaallisten ilmavoimien 47. laivueen Short Sunderland -lentovene.[2] Alus suojasi 16. marraskuuta Port Saidista Maltalle matkannutta saattuetta MH13, josta se erkani seuraavana päivänä palaten Aleksandriaan (operaatio Stoneage/M39). Alus suojasi 18. marraskuuta Maltalle matkannutta saattuetta MW13, joka joutui Dernan edustalla ilmahyökkäykseen. Se erkani seuraavana päivänä saattueesta palaten Aleksandriaan.[1]

Alus täydensi 2. joulukuuta HMS Orionin, Petardin ja Kreikan laivaston Vasilissa Olgan kanssa operaatio Portcullis/MH1:n saattueen MW14 suojaa, kun lähisuojana oli seitsemän Hunt-luokan saattuehävittäjää. Kreetan lähistöllä saattueen suojaosastoon liittyi 4. joulukuuta Maltalta saapunut Force K. Alus jäi seuraavana päivänä saattueesta vapauduttuaan Maltalle, mistä se suojasi 7. joulukuuta Egyptiin saman osaston ja Kreikan laivaston Pindosin kanssa operaatio ME:n saattueen ME11. Saattue joutui seuraavana päivänä kaksi vuorokautta kestäneisiin ilmahyökkäyksiin. Alus erkani 11. joulukuuta saattueesta saavuttuaan Port Saidiin, minkä jälkeen se aloitti matkansa Aleksandriaan huollettavaksi.[1]

Tammikuussa 1943 alus vapautui telakalta ja suojasi 13. tammikuuta saattueen ME13 Port Saidiin. Seuraavana päivänä alus sekä kuninkaallisten ilmavoimien 39. laivueen Bristol Beaufort avustivat HMS Hursleytä Italian laivaston sukellusveneen R. Smg. Narvallon (34°01′N, 16°21′E) upottamisessa. Sukellusveneessä olleista yhdestätoista vangitusta englantilaisesta upseerista pelastui vain kolme. Alus erkani upotuksen jälkeen saattueesta palaten Maltalle.[1][2]

Alus upottivat 15. tammikuuta Javelinin kanssa Lampedusan eteläpuolella italialaisen SS Agosto Bertanin (8 328 grt). Seuraavana päivänä alukset partioivat Pohjois-Afrikan rannikolla, jolloin ne upottivat Tripolista Sfaxiin matkalla olleen Italian laivaston apualuksen Tanaron. Seuraavana päivänä alukset palasivat partiomatkaltaan Maltalle. Alus partioi 18. tammikuuta HMS Nubianin ja Vasilissa Olgan kanssa, jolloin osasto upotti 19. tammikuuta Italian laivaston kuljetusaluksen Strombolin.[1][2]

Alus suojasi 4. helmikuuta Punaisella merellä Petardin, HMS Isiksen, Heron, HMS Derwentin ja Vasilissa Olgan kanssa operaatio Pamphletissa Australiaan matkannutta joukkojenkuljetussaattuetta. Operaatiosta vapauduttuaan alus palasi 8. helmikuuta Aleksandriaan, mistä se jatkoi matkaansa Maltalle. Alus suojasi 8. maaliskuuta HMS Abdielia, joka oli laskenut miinoja Sisilian kapeikkoon. Matkan aikana se upotti Paladinin kanssa Pantellarian edustalla kuljetuslautan. Seuraavana päivänä alus palasi Maltalle. Alus täydensi 15. maaliskuuta Petardin ja Vasilissa Olgan kanssa operaatio Pokerin saattueen MW23 suojana olleita HMS Hurworthia, HMS Croomea ja Kreikan laivaston Kanarista. Seuraavana päivänä hävittäjä suojan poistuttua saattue joutui ilmahyökkäykseen.[1]

Alus hyökkäsi 16. huhtikuuta Marsalan lounaispuolella Paladinin kanssa Italian laivaston torpedoveneiden Tifonen, Climenen, Cignon ja Cassiopean suojaamaan akselivaltojen saattueen kimppuun. Hyökkäyksen aikana upotettiin kaksi torpedovenettä, mutta muut alukset pääsivät pakoon. Pakenhamiin osui neljä kranaattia, jolloin sen konehuoneeseen virtasi vettä. Paladin otti liikuntakyvyttömän sisaraluksensa hinaukseen, mutta operaatio peruutettiin ilmahyökkäysuhan vuoksi. Miehistö siirrettiin Paladiniin, joka sen jälkeen upotti Cape Granitolan itäpuolella vaurioituneen aluksen torpedolla.

Päälliköt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksen päälliköinä olivat:

  • Eric Barry Kenvyn Stevens, DSO, DSC 4. helmikuuta 1941 - helmikuu 1943[3]
  • John Stuart Crawford, DSO 1.-16. helmikuuta 1943[4]
  • Basil Jones, DSC 16. helmikuuta - 16. huhtikuuta 1943[5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • English, John: Obdurate to Daring - British Fleet Destroyers 1941-45. Windsor, Englanti: World Ship Society, 2008. ISBN 978-0-9560769-0-8. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
P-luokan hävittäjät
HMS Pakenham (ex-HMS Onslow) - HMS Paladin - HMS Panther - HMS Partridge - HMS Pathfinder (ex-HMS Onslaught) - HMS Penn - HMS Petard (ex-HMS Persistent) - HMS Porcupine
Edeltäjä: O-luokka – Seuraaja: Q-luokka
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=HMS_Pakenham_(G06)&oldid=19669030”