Euroopan kisat 2019

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Euroopan kisat 2019
2019 European Games Logo.svg
Isäntäkaupunki Minsk
Osallistujamaita 50
Osallistujat 4 082[1]
Kisatapahtumat 200 urheilutapahtumaa 15 lajissa
Avajaiset 21. kesäkuuta 2019
Päättäjäiset 30. kesäkuuta 2019
Avaaja Aljaksandr Lukašenka
Urheilijoiden vala Vasilisa Marzaliuk
Tuomareiden vala Artur Fando
Olympiastadion Dinamo-stadion
2015
2023

Euroopan kisat 2019 olivat järjestyksessään toiset Euroopan kisat. Ne järjestettiin 21. – 30. kesäkuuta 2019 Minskissä, Valko-Venäjällä. Menestynein maa oli Venäjä, joka voitti 109 mitalia, joista 44 oli kultaisia. Suomi saavutti kaksi kultaa ja yhden pronssin.

Valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin ainoan hakemuksen lähetti Alankomaat.[2] Kesäkuussa 2015 Alankomaat kuitenkin kieltäytyi järjestemästä kisoja rahoitusongelmien takia.[3] Lokakuussa 2016 päätettiin, että kisat järjestetään Minskissä.[4]

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan kisoissa 2019 kilpailtiin 15 lajissa. Verrattuna vuoteen 2015 useita lajeja pudotettiin pois lajivalikoimasta.

Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[5]

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1.  Venäjä 44 23 42 109
2.  Valko-Venäjä 24 16 29 69
3.  Ukraina 16 17 18 51
4.  Italia 13 15 13 41
5.  Alankomaat 9 13 7 29
6.  Saksa 7 6 13 26
7.  Georgia 6 10 14 30
8.  Ranska 6 9 13 28
9.  Iso-Britannia 6 9 8 23
10.  Azerbaidžan 5 10 13 28
11.  Armenia 5 3 3 11
12.  Espanja 5 2 6 13
13.  Unkari 4 6 9 19
14.  Belgia 4 1 1 6
14.  Slovenia 4 1 1 6
16.  Bulgaria 3 7 8 18
17.  Portugali 3 6 6 15
18.  Sveitsi 3 3 4 10
19.  Israel 3 3 1 7
20.  Kreikka 3 2 4 9
21.  Tanska 3 2 3 8
22.  Puola 3 1 10 14
23.  Ruotsi 3 1 4 8
24.  Turkki 2 6 7 15
25.  Tšekki 2 5 6 13
26.  Romania 2 3 5 10
27.  Latvia 2 3 2 7
28.  Kroatia 2 1 5 8
29.  Liettua 2 1 0 3
30.  Suomi 2 0 1 3
31.  Itävalta 1 2 4 7
31.  Irlanti 1 2 4 7
33.  Serbia 1 2 3 6
34.  Kosovo 1 1 1 3
35.  Viro 0 2 3 5
36.  Moldova 0 1 4 5
37.  Slovakia 0 1 3 4
38.  Luxemburg 0 1 2 3
39.  Bosnia ja Hertsegovina 0 1 0 1
39.  Kypros 0 1 0 1
39.  Montenegro 0 1 0 1
42.  Norja 0 0 2 2
43.  San Marino 0 0 1 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. TICKETS FOR 2ND EUROPEAN GAMES TO GO ON SALE 1 DECEMBER, 2018 Minsk 2019. Viitattu 8.1.2020. (englanniksi)
  2. Netherlands to host second European Games in 2019 SBS. 17. toukokuuta 2015. Viitattu 8.1.2020. (englanniksi)
  3. Netherlands pulls out of staging 2019 European Games The Guardian. 10. kesäkuuta 2015. Viitattu 8.1.2020. (englanniksi)
  4. European Games MINSK 2019 belarus.ry. Viitattu 8.1.2020. (englanniksi)
  5. Medal Standings Minsk 2019. Viitattu 8.1.2020. (englanniksi)