Dalslanninkoira

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dalslanninkoira
Dalbohund.jpg
Avaintiedot
Alkuperämaa Ruotsin lippu Ruotsi
Määrä kuollut sukupuuttoon
Rodun syntyaika ikivanha
Alkuperäinen käyttö laumanvartija, karjakoira, vartiokoira[1]
Muita nimityksiä Dalbohund, Dalbo Dog, Dalbo Hound, Dahlbo Hound[1]
Ulkonäkö
Säkäkorkeus 75-81 cm
Väritys mustaharmaa, ruskea ja kellanharmaa

Dalslanninkoira (Dalbohund) on sukupuuttoon kuollut ruotsalainen koirarotu.

Ulkomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dalslanninkoira muistutti ulkoisesti estrelanvuoristokoiraa[2] ja oli tämän ja leonberginkoiran tapaan olemukseltaan leijonamainen[1]. Se oli kookas, tuuheakarvainen, voimakasrakenteinen ja vaikuttavan näköinen. Sen runko oli pitkä ja lihaksikas, korvat riippuvat ja häntä pitkä ja hapsuinen. Väritys oli susimainen: joko ruskea, musta harmain laikuin tai kellanharmaa. Säkäkorkeus oli 75–81 cm.[1]

Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotu oli luonteeltaan valpas, nopeasti reagoiva ja erittäin rohkea. On paljon tarinoita koirista, jotka kykenivät jopa tappamaan laumaa uhanneita susia.[2]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dalslanninkoira oli kotoisin Dalslandin[1][2], Länsi-Götanmaan[1][2], Bohuslänin ja Värmlannin maakunnista sekä Norjan puoleisesta Østfoldin läänistä[2]. Alueelta löydetyistä raskaista piikkikaulapannoista päätellen siellä esiintyi kookkaita laumanvartijoita jo ennen 1000-lukua.[1] Se mainittiin ensimmäisen kerran Gunno Brynolphi Blutherusin (1609-1657) Dalia-teoksessa[2] vuodelta 1632, jossa kehuttiin sen kykyä itsenäiseen työskentelyyn karjan vartioinnissa[1]. 1700-luvulla siitä jo puhuttiin paljon, mutta sen varsinainen rotunimi mainittiin painetussa muodossa ensi kerran vasta vuonna 1843 Axel Emanuel Holmbergin (1817-1861) kirjassa Bohusläns historia och beskrifvning.[2]

Rotu toimi molossityyppisenä laumanvartijana ja karjakoirana, eli käytännössä se suojeli vapaana laiduntaneita lehmiä, hevosia, lampaita ja vuohia[2] susien[2], karhujen[2] ja ilvesten[1] hyökkäyksiltä. Sitä käytettiin lisäksi omaisuuden vartiointiin.[1] Se kuoli yleisesti sukupuuttoon jo 1870-luvulla[2], kun suuret petoeläimet katosivat sen elinalueilta[1][2] eikä kookkaalle laumanvartijalle, jonka ylläpito kävi kalliiksi, ollut enää käyttöä[2]. Myös vuonna 1854 Kinnekullessa puhjenneen rabiesin ja vuosien 1867-1868 katoaikojen uskotaan vaikuttaneen sen katoamiseen.[2]

Viimeinen kuva mahdollisesta dalslanninkoirasta tai ainakin samaa tyyppiä edustavasta koirasta on kuitenkin vuodelta 1905 - mikäli kyseessä oli todella kyseisen rodun edustaja, sen on täytynyt lukeutua viimeisten elossa olleiden yksilöiden joukkoon. Vuonna 1913 yritettiin saada käyntiin rodun elvytysohjelma[2], mutta tuolloin tehdyssä tutkimuksessa ei kyetty löytämään enää ainoatakaan yksilöä.[1]

Dalslanninkoira muinaisissa legendoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhojen saagojen mukaan viikingeillä olisi ollut kookkaita vartio- ja paimenkoiria, jotka he olivat tuoneet mukanaan kotimaahansa palatessaan Britteinsaarille tehdyiltä retkiltä. Poltetun Njálin saagassa Hlídarendin Gunnar sai lahjaksi suuren irlantilaisen koiran. Olav Tryggvasonin saagassa (Heimskringlassa) on tarina Olavin koirasta, joka saattoi olla paimenkoira.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds. Ebury Press, 2001. ISBN0-09-187091-7. Sivu 382.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p Essen, Carl-Reinhold von (toim.). Hundboken. Tukholma, 1955-1956.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hembygden. Dalslands Fornminnes- och Hembygdsförbund, 1955.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Dalbohund