Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalit 2015

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Wikipedia-lähdeviitteet korvattava oikeilla, luotettavilla lähteillä. Ovat nyt piilotettuna wikitekstissä. Monia muita viitteitä ei ilmeisesti tarkistettu, koska viittauspäivä on englanninkielinen.
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalit 2015
Yhdistynyt kuningaskunta
2010 ←
 7. toukokuuta 2015 → 2017
650 paikkaa alahuoneeseen
326 paikkaa tarvitaan enemmistöön
Äänestysprosentti 66,4 Nousua 1,3 %-yks.
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue
  David Cameron Ed Miliband
Johtaja David Cameron Ed Miliband
Puolue Konservatiivipuolue Työväenpuolue
Johtaja alkaen 2005 2010
Saadut paikat 330 232
Paikkojen muutos Nousua 24 Laskua 26
Äänet 11 334 520 9 347 326
Kannatus 36,9 % 30,4 %
Muutos Nousua 0,8 %-yks. Nousua 1,4 %-yks.
  Kolmas puolue Neljäs puolue
  Nicola Sturgeon Nick Clegg
Johtaja Nicola Sturgeon Nick Clegg
Puolue SNP Liberaalidemokraatit
Johtaja alkaen 2014 2007
Saadut paikat 56 8
Paikkojen muutos Nousua 50 Laskua 49
Äänet 1 454 436 2 415 916
Kannatus 4,7 % 7,9 %
Muutos Nousua 3,1 %-yks. Laskua 15,1 %-yks.

Vaalitulokset vaalipiireittäin (väritys vastaa taulukkoa)
Pääministeri ennen vaaleja

David Cameron
Konservatiivipuolue

Uusi pääministeri

David Cameron
Konservatiivipuolue

Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalit 2015 järjestettiin 7. toukokuuta 2015. Vaaleissa valittiin 650 edustajaa enemmistövaalilla parlamentin alahuoneeseen.

Mielipidemittaukset ja poliittiset kommentaattorit ennustivat epäselvää ja tasaista vaalitulosta, joka johtaisi "hung"-parlamenttiin eli tilanteeseen, jossa kumpikaan pääpuolueista ei saisi enemmistöä. Vuoden 2010 parlamenttivaaleissa kävi näin, minkä seurauksena konservatiivit ja liberaalidemokraatit muodostivat Britanniaan ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen koalitiohallituksen. Vuoden 2015 vaalien sanottiin olevan ”ennalta-arvaamattomin vuosikymmeniin”.[1]

Istuvan pääministerin David Cameronin johtamat konservatiivit ottivat kuitenkin selvän vaalivoiton, ja konservatiivit saivat ensimmäisen enemmistönsä sitten vuoden 1992 vaalien, saaden 331 paikkaa 650:stä. Cameronista tuli toinen Britannian pääministeri vuoden 1900 jälkeen, joka on onnistunut kasvattamaan puolueensa paikkamäärää heti ensimmäisen pääministerikautensa jälkeen.[2][3]

Toisin kuin mielipidemittaukset ennustivat, Ed Milibandin johtama työväenpuolue menetti 26 paikkaa ja sai alhaisimman edustajamäärän sitten vuoden 1987 vaalien. Työväenpuolueen tappiota pahensi Nicola Sturgeonin johtaman Skotlannin kansallispuolueen (SNP) nousu. SNP voitti 56 paikkaa Skotlannin 59 paikasta, joista suurin osa oli aiemmin ollut työväenpuolueen varmoja vaalipiirejä ja SNP:n uudet ehdokkaat voittivat monia työväenpuolueen ja liberaalidemokraattien kuuluisia kansanedustajia vieden heiltä enemmistövaalitavan takia parlamenttipaikkansa. UKIP sai kolmanneksi eniten äänia (noin 3,8 miljoonaa), mutta enemistövaalitavan vuoksi vain yhden paikan. Varapääministeri Nick Cleggin johtamat liberaalidemokraatit, jotka olivat poikkeuksellisesti päässeet konservatiivien mukaan hallitukseen edellisten vaalien jälkeen, menettivät kaikki paitsi kahdeksan edellisekauden 57 paikasta. Pohjois-Irlannin puolueista Demokraattinen unionistipuolue (DUP) pysyi suurimpana saaden kahdeksan paikkaa.[4][5][6] Äänestysprosentti oli 66,1.[4]

Vaalijärjestelmä ja vaalien päivämäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannia käyttää parlamenttivaaleissa enemmistövaalitapaa, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisesta 650 vaalipiiristä valitaan yksi edustaja parlamenttiin. Toisin sanoen vain jokaisen vaalipiirin ensimmäiseksi tullut ehdokas valitaan parlamenttiin. Vaalitapa suosii kaksipuoluejärjestelmää, sillä pienemmät maanlaajuiset puolueet eivät saa omaan kannatukseensa nähden suhteellisesti saman verran paikkoja vaikka saisivatkin huomattavan määrän äänistä, sillä suuremmat puolueet pystyvät voittamaan ne lähes jokaisessa yksittäisessä vaalipiirissä. Järjestelmä suosii myös alueellisia puolueita, sillä ne pystyvät saamaan ehdokkaansa ensimmäiseksi tietyissä vaalipiirissä, vaikka eivät asettaisi ehdokkaita muille alueille. Esimerkiksi SNP voitti 56 paikkaa, vaikka sen kansallinen äänien prosenttimäärä oli vain 4,7%, kun taas UKIP sai vain yhden paikan, vaikka sen kansallinen äänimäärä oli 12,7%. Tämä johtui siitä, että SNP onnistui voittamaan lähes kaikissa Skotlannin vaalipiireissä eniten ääniä, kun taas Skotlannin ulkopuolella sillä ei ollut ehdokkaita. UKIP puolestaan sai paljon ääniä ympäri Britanniaa (varsinkin Englannissa ja Walesissa), mutta eniten ääniä vain yhdessä vaalipiirissä.

Britannia äänesti vuonna 2011 vaalitavan muuttamisesta, koska se oli ollut yksi Liberaalidemokraattien ehdoista koalitiohallitukselle,[7] mutta ehdotus hylättiin kun 68% äänesti vaalitavan vaihtamista vastaan. Koalitiohallitus muutti myös vaalien päivämäärää koskevaa lakia. Aiemmin pääministeri oli käytännössä saanut päättää milloin vaalit pidetään pyytämällä kuningatarta hajottamaan parlamentin, kunhan vaalit pidettiin vähintään viiden vuoden välein. Tätä muutettiin siten, että parlamentti voidaan hajottaa vain viiden vuoden välein paitsi, jos kahden kolmasosan määräenemmistö kansanedustajista äänestää uusien vaalien puolesta.[8]

Vaalikampanja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hung-parlamentit ovat olleet hyvin epätavallisia Britanniassa, mutta koska vuoden 2010 vaalitulos tuotti hung-parlamentin ja mielipidemittaukset ennustivat tasatilannetta konservatiivien ja työväenpuolueen välillä myös vuoden 2015 vaaleissa, odotettiin ja ennustettiin laajalti, ettei kumpikaan puolueista välttämättä saa enemmistöä parlamenttiin. Tällaisessa tapauksessa vaalitulos olisi johtanut jonkinlaiseen uuteen koalitioon tai vähemmistöhallitukseen.[9][10]

Kysymys siitä, mitä eri puolueet tekisivät hung-parlamentin tapahtuessa dominoi laajalti vaalikampanjaa. Sekä konservatiivit että työväenpuolue väittivät saavansa enemmistön parlamenttiin. Pienemmät puolueet odottivat vaalienjälkeisiä uusia vallankäytön mahdollisuuksiaan. Käytännössä työväenpuolueella oli jo suunnitelma valmiina liberaalidemokraattien kanssa työskentelystä. Suurin osa ennusteista ennen vaaleja osoitti, että työväenpuolueella olisi enemmän mahdollisuuksia kuin konservatiiveilta avun saamiseen muilta puolueilta, mikä tarkoittaisi että Ed Milibandistä tulisi pääministeri. Konservatiivit varoittivat äänestäjiä mahdollisen työväenpuolueen vähemmistöhallituksen vaaroista, sillä työväenpuolue tulisi luultavasti tarvitsemaan SNP:n apua. Tämä strategia toimi ja oli BBC:n mukaan yksi tärkeimmistä tekijöistä konservatiivien voitossa. Työväenpuolue yritti osoittaa, ettei se tukeutuisi SNP:n apuun. SNP itse kampanjoi saadakseen konservatiivit ulos hallituksesta ja Nicola Sturgeon kertoi SNP:n työskentelevän muiden puolueiden kanssa pitääkseen konservatiivit ulkona hallituksesta.[11][12][13][14][15][16][12][17][18]

Liberaalidemokraatit puolestaan sanoivat neuvottelevansa aluksi ensimmäiseksi tulleen puolueen kanssa. Myöhemmin he myös kampanjoivat sloganilla: "Tuomme sydämen konservatiivihallitukseen tai aivot työväenpuolueen hallitukseen." [19][20] Kummatkin liberaalidemokraatit ja työväenpuolue sanoivat etteivät muodostaisi hallitusta UKIP:in avulla tai UKIP:in kanssa.[21] UKIP sanoi konservatiivien vähemmistöhallituksen tukemisen mahdolliseksi, jos konservatiivit suostuisivat järjestämään kansanäädestyksen Britannian EU-jäsenyydestä ennen vuoden 2015 joulua.[22] UKIP ja Pohjois-Irlannin DUP sanoivat että he voisivat työskennellä yhdessä hung-parlamentissa.[23] DUP sanoi myös, että se vastustaisi SNP:n oloa hallituksessa.[24][25]

Konservatiivit perustivat vaalikampanjansa omien hallitus-suorituksiensa kehumiseen. He nostivat esille esimerkiksi sen, että Britanniasta oli tullut heidän hallituskaudellaan maailman nopeiten kasvava kehittynyt talous ja, että Britannia oli noussut heidän leikkaustensa ansiosta vuosien 2007-2008 taantumasta.[26] Cameron myös syytti työväenpuoluetta taloudellisesta vastuuttomuudesta ja sanoi, että työväenpuolueen edellinen hallitus oli aiheuttanut Britannian alijäämän ja, että se oli myös tuhlannut liikaa rahaa. Työväenpuolue puolestaan yritti osoittaa olevansa taloudellisesti vastuullinen.[27][28] Konservatiivit lupasivat järjestää Britannialle kansanäädestyksen EU-jäsenyydestä, mutta vasta sen jälkeen kun Cameron on yrittänyt muuttaa Britannian suhdetta EU:hun paremmaksi.[29] UKIP puolestaan keskittyi kampanjassaan EU-kansanäänestyksen järjestämiseen ja maahanmuuton rajoittamiseen.[30] Myös Cameron sanoi haluavansa rajoittaa maahnamuuttoa, mutta UKIP sanoi konservatiivien valehtelevan, kun taas muut puolueet olivat maahanmuuton kannalla, tosin työväenpuolue sanoi tekevänsä siitä hallitumpaa ja myönsi, että edellinen työväenpuolueen hallitus oli väärässä maahanmuuton suhteen.[31][32] SNP sanoi, että vuoden 2015 vaaleissa ei ole kyse itsenäisyydestä vaan heidän kampanjansa perustui "Skotlannin äänen kuulumiseen Westminsterissä" [33]

Mielipidemittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

                     Konservatiivit                      Työväenpuolue                      Liberaalidemokraatit                      UKIP                      Vihreät

Työväenpuolue nousi mielipidemittauksissa konservatiivien edelle vuoden 2010 loppupuolella johtuen Liberaalidemokraattien välittömästä suosion menetyksestä hallitukseen menemisen takia. Tämä johto nousi kymmeneen prosenttiyksikköön vuonna 2012 samalla kun UKIP nousi Liberaalidemokraattien ohi kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi mielipidemittauksissa. Toisin kun aiemmin UKIP alkoi ottaa kannattajia konservatiivien lisäksi myös työväenpuolueelta tämän jälkeen. Työväenpuolueen johto konservatiiveihin verrattuna katosi siitä seurauksena.[34][35][36]

UKIP voitti vuoden 2014 europarlamenttivaalit Britanniassa saaden 26,6% äänistä, mutta sen kannatus parlamenttivaalien mielipidemittauksissa jäi silti noin 15 prosenttiin.[37] Vuonna 2014 järjestettiin myös Skotlannin kansanäänestys itsenäisyydestä. Vaikka "Ei" voitti, SNP:n kannatus Skotlannissa nousi nopeasti äänestyksen jälkeen jopa 43 prosenttiin.[37][38]

Vuonna 2015 konservatiivit ja työväenpuolue olivat tasoissa aivan vaalipäivään asti ja viimeiset mielipidemittauksista osa näytti konservatiivien olevan johdossa, osa näytti työväenpuolueen johdossa ja osa kummatkin tasoissa [39]

Ovensuukysely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

BBC, ITV, ja Sky News järjestivät yhteisen ovensuukyselyn, joka julkaistiin äänestämisen sulkemisen jälkeen heti kello 10. Sen tulokset olivat hyvin yllättävät:

Puolue Paikkamäärä
  Konservatiivit 316
  Työväenpuolue 239
  SNP 58
  Liberaalidemokraatit 10
  UKIP 2
  Vihreät 2
  Muut 23
Konservatiivit 10 paikan päässä enemmistöstä

Tämä ovensuuyksely ennusti konservatiivien jatkavan vähintäänkin vähemmistöhallituksena ja David Cameronin jatkamista pääministerinä, koska sen mukaan konservatiivit olivat aivan vastoin aiempia mielipidemittauksia vain kymmenen paikan päässä enemmistön saamisesta. Tämä johti siihen, että asiantuntijat sekä poliitikot epäilivät ovensuukyselyä, ja monet ajattelivat, että lopullinen tulos olisi lähempänä aiempia mielipidemittauksia. Entinen liberaalidemokraattien johtaja Paddy Ashdown lupasi syödä hattunsa ja työväenpuolueen entinen viestintäjohtaja sekä Tony Blairin neuvonantaja, Alastair Campbell lupasi syödä kilttinsä, jos ovensuukysely olisi oikeassa. Kummatkin joutuivat tekemään näin BBC:n Question Time-ohjelmassa, kun konservatiivit saivat jopa paremman tuloksen, eli enemmistön parlamentin alahuoneeseen saaden 330 paikkaa, tosin Ashdownin syömä hattu ja Campbellin syömä kiltti olivat kummatkin kakkuja.[40][41][42]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopulliset tulokset:

Puolue Johtaja Ääniä Paikkoja +/− äänet % +/− paikat % +/−
  Konservatiivipuolue David Cameron 11 334 576 330 +24 36,9% +0.8% 50.8% +4.3%
  Työväenpuolue Ed Miliband 9 347 304 232 -26 30.4% +1.5% 35.7% -3.7%
  UKIP Nigel Farage 3 881 129 1 -1 12.6% +9.5% 0.2% -0.1%
  Liberaalidemokraatit Nick Clegg 2 415 888 8 -48 7.9% -15.1% 1.2% -7.4%
  Skotlannin kansallispuolue Nicola Sturgeon 1 454 436 56 +50 4.7% +3.1% 8.6% +7.7%
  Vihreät Natalie Bennett 1 157 613 1 0 3.8% +2.8% 0.2% 0.0%
  Demokraattinen unionistipuolue Peter Robinson 184 260 8 0 0.6% 0.0% 1.2% 0.0%
  Plaid Cymru Leanne Wood 181 694 3 0 0.6% 0.0% 0.5% 0.0%
  Sinn Féin Gerry Adams 176 232 4 -1 0.6% 0.0% 0.6% -0.1%
  Ulster Unionist Party Mike Nesbitt 114 935 2 +2 0.4% - 0.3% +0.3
  Social Democratic and Labour Party Alasdair McDonnell 99 809 3 0 0.3% 0.0% 0.5% 0.0%
  Puolueista riippumattomat edustajat - 98 711 1 -4 0.3% - 0.2% 0.6%
  Alliance Party David Ford 61 556 0 -1 0.2% +0.1% 0.0% -0.1%
  Trade Unionist and Socialist Coalition David Nellist 36 327 0 0 0.1% +0.1% 0.0% 0.0%
  House of Commonsin puhemies John Bercow 34 617 1 0 0.1% 0.0% 0.2% 0.0%
  National Health Action Richard Taylor 20 210 0 0 0.1% 0.0% 0.0% 0.0%
  Traditional Unionist Voice Jim Allister 16 538 0 0 0.1% 0.0% 0.0% 0.0%
  Respect George Galloway 9 989 0 -1 0.0% -0.1% 0.0% -0.1%
Muut puolueet 103,449 0 0 0.3% - 0.0% -
Yhteensä 30,691,680 650

[4][5]

David Cameronin johtamat konservatiivit saivat mielipidemittauksista huolimatta 330 paikkaa Britannian parlamentin alahuoneeseen, House of Commonsiin. Tämä tarkoittaa, että konservatiivit saivat 12 paikan niukan enemmistön (käytännössä 15 paikan, koska Sinn Féin ei ota paikkojaan vastaan) ja konservatiivit muodostivat tavallisen yhden puolueen enemmistöhallituksen, Britanniassa harvinaisen viiden vuoden koalitiohallituksen jälkeen.[2][3] Vuoteen 2010 verrattuna konservatiivit lisäsivät paikkamääräänsä 24:llä ja myös konservatiivien kannatus nousi 0,8 prosenttiyksikköä. Konservatiivit menettivät vuoden 2010 paikoistaan 11, 10 työväenpuolueelle ja yhden UKIP:ille, mutta he saivat 35 uutta paikkaa (27 liberaalidemokraateilta ja kahdeksan työväenpuolueelta). Ainoa maineikas konservatiivien kansanedustajamenetys oli työllisyysministeri Esther McVey, joka menetti Wirral Westin vaalipiirin.[43][44]

Työväenpuolue vuoden 2010 paikoistaan 48 (40 SNP:lle ja 8 konservatiiveille) ja sai 22 uutta (12 liberaalidemokraateilta ja 10 konservatiiveilta), saaden yhteensä parlamenttiin 26 paikkaa vähemmän kuin edellisissä vaaleissa, vaikkakin työväenpuolue nosti kannatustaan 1,5 prosenttiyksikköä, jääden 6,5 prosenttiyksikköä konservatiiveista jälkeen. Työväenpuolueen huonoa tulosta pahensi se, että sen monia maineikkaita poliitikkoja tippui parlamentista hävittyään vaalipiirinsä. Esimerkiksi työväenpuolueen Skotlannin johtaja Jim Murphy, varjoulkoministeri Douglas Alexander ja Skotlannista vastaava varjoministeri Margaret Curran menettivät paikkansa SNP:lle ja varjovaltiovarainministeri Ed Balls konservatiiveille.[45][43]

Liberaalidemokraatit menettivät edellisistä paikoistaan kaikki paitsi kahdeksaan, eivätkä he saaneet uusia paikkoja. Tämä oli huonoin tulos Liberaalidemokraateille sitten vuoden 1970 vaalien, jolloin heidän edeltäjäpuolueensa eli Liberaalit saivat vain 6 paikkaa.[46]

UKIP oli saanut vuoden 2010 vaalien jälkeen 2 paikkaa täytevaaleissa, mutta se onnistui pitämään niistä vain toisen näissä vaaleissa, vaikka UKIP:in äänimäärä nousi vuoden 2010 3 prosentista yli 12 prosenttiin. Puolueen johtaja Nigel Farage ei onnistunut voittamaan South Thanetin vaalipiiriä, eikä näin ollen päässyt parlamenttiin.

Vuoden 2015 tulokset verrattuna edellisiin vaaleihin
2010 2015

Englanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin tulokset:

Puolue Ääniä äänet % Paikkoja +/-
  Konservatiivipuolue 10,483,611 41,0% 319 +21
  Työväenpuolue 8,087,684 31,6% 206 +15
  UKIP 3,611,367 14,1% 1 +1
  Liberaalidemokraatit 2,098,404 8,2% 6 -37
  Englannin ja Walesin vihreä puolue 1,073,242 4,2% 1 0
Muut puolueet 216,896 0,8%
Yhteensä 25,571,204 533

Kuten yleensä, konservatiivipuolue menestyi Englannissa paremmin kuin muualla Britanniassa.[47] Suurin osa konservatiivien uusista paikoista tuli Lounais-Englannista liberaalidemokraateilta. Liberaalidemokraateilla oli vuoden 2010 vaalien jälkeen 15 paikkaa Lounais-Englannissa, mutta se menetti ne kaikki vuoden 2015 vaaleissa (14 konservatiiveille ja yhden työväenpuolueelle). Tämä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1959 vaalien, kun liberaalit eivät saaneet yhtään Lounais-Englannissa sijaitsevan Cornwallin kreivikunnan paikoista. Lounais-Englannissa jopa 46 prosenttia äänesti konservatiiveja, kun taas vain 18 prosenttia työväenpuoluetta ja Liberaalidemokraatit romahtivat vuoden 2010 noin 35 prosentista, vuoden 2015 vaalien 15 prosenttiin. Konservatiivipuolue sai yhteensä 51 Lounais-Englannin 55 kansanedustajasta, kun työväenpuolue menetti yhden edustajansa konservatiiveille (vaikkakin se myös sai yhden liberaalidemokraateilta).[48][49]

Konservatiivien vahvin alue on kuitenkin Kaakkois-Englanti, jossa konservatiivit saivat 51% äänistä ja 78 alueen 83 paikasta. UKIP nousi Kaakkois-Englannissa melkein työväenpuolueen rinnalle kun se sai 15% äänistä ja työväenpuolue sai 18%. UKIP nousi myös työväenpuolueen ohi monissa vaalipiireissä mutta jäi konservatiiveille toiseksi, joten se ei saanut yhtään paikkaa Kaakkois-Englannista parlamenttiin. Liberaalidemokraatit menettivät myös kaikki paikkansa Kaakkois-Englannista.[48][50]

Työväenpuolue suoriutui paremmin Lontoossa viime vaaleihin verrattuna. Työväenpuolue sai Lontoossa 43.7 prosenttia äänistä, mikä on 7 prosentin nousu vuoden 2010 vaaleista. Konservatiivien tulos parani 0.4% ja he saivat 34.9 prosenttia Lontoon äänistä. Liberaalidemokraattien Lontoon kannatus romahti 7.7 prosenttiin. Kummatkin työväenpuolue ja konservatiivit ottivat kolme paikkaa liberaalidemokraattien viime vaalien Lontoon kahdeksasta, joten heille jäi vain yksi paikka Lontoosta. Työväenpuolue otti myös neljä Lontoon paikkaa konservatiiveilta, joten konservatiivit saivat yhteensä 27 paikkaa, mikä on yksi vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Työväenpuolueen paikkamäärä Lontoossa nousi seitsemällä 45:een.[48][51]

Itä-Englannin ja Itä-Midlandsin alueilla kumissakin konservatiivit saivat 49% alueen äänistä, kun taas työväenpuolue sai 22%, UKIP 16% ja Liberaalidemokraatit 8%. Konservatiivit saivat Itä-Englannista 52 paikkaa, työväenpuolue sai sieltä 4 paikkaa ja liberaalidemokraatit yhden. UKIP sai ainoan paikkansa, Clactonin vaalipiirin, joka sijaitsee Essexissä, Itä-Englannissa. He olivat voittaneet tämän paikkansa aikaisemmin jo täytevaaleilla vuonna 2014, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun UKIP voitti paikan täysissä parlamenttivaaleissa. Itä-Midlandsin alueelta konservatiivit saivat 32 paikkaa ja työväenpuolue 14.[48]

Konservatiivit saivat 34 paikkaa Länsi-Midlandsin alueelta ja työväenpuolue sai 25. Vuoden 2015 vaalien jälkeen Warwickshiren, Staffordshiren, Herefordshiren, Worcestershiren and Shropshiren kreivikunnista on pelkästään konservatiivikansanedustajia. Konservatiivien ja työväenpuolueen äänimäärät nousivat vuodesta 2010 liberaalidemokraattien laskun takia ja konservatiivit saivat 42% alueen äänistä, kun taas työväenpuolue sai 33%. UKIP sai 16 prosenttia ja liberaalidemokraatit 6%, mutta kummatkaan eivät saaneet yhtään paikkaa alueelta. Työväenpuolueen paikat tulivat Suur-Briminghamin kaupunkialueelta Länsi-Midlandsin metropolikreivikunnasta, mutta myös konservatiivit saivat paikkoja sen esikaupungeista, esimerkiksi Solihullista.[48][52]

Luoteis-Englannissa työväenpuolue sai 46% äänistä ja 51 paikkaa. Konservatiivit saivat alueelta 31% äänistä ja 22 paikkaa, kun taas liberaalidemokraatit saivat 2 paikkaa ja 6% äänistä. UKIP sai 16% äänistä. Konservatiivien kannatus oli pääosin esikaupunkialueilta, esimerkiksi Altrinchamistä, Suur-Manchesteristä, ja työväenpuolueen puolestaan sisäkaupunkialueilta, kuten Liverpoolin keskustasta.[48]

Yorkshiren alueella työväenpuolue sai 39% äänistä, konservatiivit 33%, UKIP 16% ja liberaalidemokraatit 6%. Työväenpuolue sai alueelta 33 paikkaa, konservatiivit 19 ja liberaalidemokraatit 2. Työväenpuolue voitti kaikki South Yorkshiren kaupunkialueen vaalipiirit, kaupungin rikkainta vaalipiiriä eli Sheffield Hallamia lukuun ottamatta (Sheffield Hallamin edustaja on Nick Clegg). UKIP nousi konservatiivien ohi monissa South Yorkshiren vaalipiirissä, jääden työväenpuolueelle toiseksi. West Yorkshiren kaupunkialueella tulos oli tasaisempi, kun työväenpuolue voitti Bradfordissa ja Leedsin sisäkaupungissa, mutta konservatiivit voittivat esikaupungeissa, voittaen esimerkiksi työväenpuolueen varjoulkoministerin Ed Ballsin.[48][50]

Työväenpuolueen vahvin alue vuoden 2015 vaaleissa koko Britanniassa oli Koillis-Englanti. Työväenpuolue sai 47 prosenttia äänistä ja 26 paikkaa. Konservatiivit saivat vain 25 prosenttia äänistä ja kolme paikkaa. UKIP sai 17% äänistä Koillis-Englannissa.[48]

Englannin tulokset alueittain: Paikamäärät Kaakkois-Englanti Lontoo Luoteis-Englanti Itä-Englanti Länsi-Midlands Lounais-Englanti Yorkshire Itä-Midlands Koillis-Englanti
  Konservatiivit 78 27 22 52 34 51 33 32 26
  Työväenpuolue 4 45 51 4 25 4 19 14 3
  Liberaalidemokraatit 0 1 2 1 2 0 2 0 0

Skotlanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannin tulokset:

Puolue Ääniä äänet % Paikkoja +/-
  Skotlannin kansallispuolue 1,454,436 50.0% 56 +50
  Työväenpuolue 707,147 24.3% 1 -40
  Konservatiivipuolue 434,097 14.9% 1 0
  Liberaalidemokraatit 219,675 7.5% 1 -10
  Muut 95,110 3.3% 0 -
Yhteensä 2,910,465 59

Nicola Sturgeonin johtama Skotlannin kansallispuolue (SNP) sai Skotlannin äänistä puolet ja 59 paikasta kaikki paitsi kolme. Skotlanti on ollut perinteisesti työväenpuolueen vahva kannatusalue, mutta nyt se menetti 40 paikkaa SNP:lle ja sille jäi vain yksi paikka Skotlannista. Työväenpuolueen kannatus Skotlannissa myös romahti 42.0 prosentista 24.3 prosenttiin. Konservatiivit pitivät Skotlannissa suurin piirtein saman äänimäärän kuin vuonna 2015 ja heidän paikkamääränsä pysyi myös samana. Liberaalidemokraattien paikkamäärä tippui Skotlannissa 11:stä yhteen ja kannatus tippui 18.9 prosentista 7.5 prosenttiin. Nämä olivat ensimmäiset vaalit Skotlannissa vuoden 2014 kansanäänestyksen itsenäisyydestä jälkeen.[53][54]

Wales[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Walesin tulokset:

Puolue Ääniä äänet % Paikkoja +/-
  Työväenpuolue 552,473 36.9% 25 -1
  Konservatiivipuolue 407,813 27.2% 11 +3
  UKIP 204,330 13.6% 0 0
  Plaid Cymru 181,704 12.1% 3 0
  Liberaalidemokraatit 97,783 6.5% 1 -2
  Englannin ja Walesin vihreä puolue 38,344 2.6% 0 0
  Muut 15,616 1.0% 0 -
Yhteensä 1,498,063 40

Konservatiivit saavuttivat parhaan tuloksensa Walesissä sitten vuoden 1983 vaalien. Konservatiivit saivat kolme paikkaa lisää Walesistä (kaksi liberaalidemokraateilta ja yksi työväenpuolueelta) ja heidän äänimääränsä nousi 27.2 prosenttiin. Työväenpuolue oli kuitenkin vahvin puolue Walesissä. He saivat 26.9% äänistä ja 25 paikkaa. UKIP nousi Walesin kolmanneksi puolueeksi äänimäärässä, vaikka se ei saanutkaan yhtään paikkaa Walesistä.[55][56]

Pohjois-Irlanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Irlannin tulokset:

Puolue Ääniä äänet % Paikkoja +/-
  Demokraattinen unionistipuolue 184,260 25.7% 8 0
  Sinn Féin 176,232 24.5% 4 -1
  Ulster Unionist Party 102,361 16.0% 2 +2
  Social Democratic and Labour Party 99,809 13.9% 3 0
  Alliance Party 61,556 8.6% 0 -1
  UKIP 18,324 2.6% 0 0
  Traditional Unionist Voice 16,538 2.3% 0 0
  Konservatiivipuolue 9,055 1.3% 0 0
  Vihreä puolue Pohjois-Irlannissa 6,822 1.0% 0 0
Muut 30,572 4.3%
Yhteensä 718,103 18

Demokraattinen unionistipuolue eli DUP oli Pohjois-Irlannin suurin puolue niin äänimäärässä kuin paikkamäärässä. DUP menetti yhden paikoistaan (South Antrim) UUP:lle, mutta se sai yhden paikan Alliance Partyltä (Belfast East), joten sen paikkamäärä pysyi samana kuin viime vuonna. Suurin irlantilaisnationalistinen puolue oli taas Sinn Féin. Se menetti yhden paikoistaan UUP:lle (Fermanagh and South Tyrone) ja sen äänimäärä laski prosentin vuoden 2010 vaaleista. UUP eli Ulster Unionist Party, joka on vanhempi Pohjois-Irlannin pääunionistipuolueista, nousi takaisin Britannian parlamenttiin kahdella paikalla. Se oli myös kolmas äänimäärässä, mutta se jäi paikkamäärässä SDLP:n eli Social Democratic and Labour Partyn jälkeen. SDLP piti kaikki paikkansa vaikka sillä oli kaikista Pohjois-Irlannin puolueista suurin lasku äänimäärässä.[57][58]

Seurauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työväenpuolueen johtaja Ed Miliband ja Liberaalidemokraattien johtaja Nick Clegg erosivat tehtvästään, koska heidän puolueensa sai paljon odotettua huonommat tulokset[59] UKIP:in johtaja Nigel Farage myös erosi, koska hän ei onnistunut voittamaan paikkaa itselleen parlamenttiin, mutta UKIP ei hyväksynyt hänen eroamistaan vedoten siihen, että UKIP oli saavuttanut loistavan tuloksen vaaleissa (äänimäärällisesti).[60] Myös työväenpuolueen Skotlannin johtaja Jim Murphy erosi, vaikkakin työväenpuolueen Skotlannin johto oli aiemmin äänestänyt Jim Murphyn pitämisen puolesta.[61]

Konservatiivit muodostivat hallituksen heti vaalien jälkeen, kun Cameron perinteen mukaisesti meni Buckinghamin palatsiin ja kuningatar Elizabeth II pyysi häntä muodostamaan hallituksen. Cameron lupasi ensimmäisessä puheessaan vaalien jälkeen Skotlannille, Walesille ja Pohjois-Irlannille lisää alueellista valtaa, mutta hän myös sanoi, että "mikään perustuslaillinen muutos ei ole valmis, jos se ei tuo oikeudenmukaisuutta myös Englannille." Englannilla ei ole omaa alueellista parlamenttia toisin kuin Skotlannilla, Walesilla ja Pohjois-Irlannilla, vaan sen kaikista asioista päättää Britannian parlamentti. Näin ollen Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin kansanedustajat Britannian parlamentissa pystyvät äänestämään sellaisista asioista, jotka koskevat vain Englantia mutta eivät Skotlantia, Walesiä eikä Pohjois-Irlantia, koska niistä erityisasioista päättävät Skotlannin, Walesin, ja Pohjois-Irlannin kohdalla niiden omat alueparlamentit. Tämä on niin sanottu "West Lothian question", ja Cameron lupasi ratkaista sen toisella hallituskaudellaan. Cameron myös lupasi järjestää kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä. Uudessa hallituksessa ministeripaikat eivät muuten juuri muuttuneet, paitsi että kaikki liberaalidemokraattien aiemmat ministerintehtävät annettiin uusille konservatiiviministereille.[62][63]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ UK election: British voters go to the polls in most unpredictable election in decades ABC News. 7.5.2015. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  2. ↑ a b It is 1992 all over again for David Cameron’s Conservatives Financial Times. Viitattu 9 May 2015.
  3. ↑ a b Live election results The Guardian. 7 May 2015. Viitattu 8 May 2015.
  4. ↑ a b c Election 2015 UK Results BBC News. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  5. ↑ a b UK 2015 general election results in full The Guardian. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  6. ↑ Election 2015: UUP win two seats and make biggest gain BBC News. 8.5.2015. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  7. ↑ Full text: Conservative-LibDem deal 12.5.2010. BBC News. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  8. ↑ House of Commons Debate 5 July 2010, Column 23: Political and Constitutional Reform Parliament.uk. 5.7.2010. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  9. ↑ Newsnight, BBC2, 5.1.2015
  10. ↑ Here’s what we already know about the 24 hours after the election May2015: 2015 General Election Guide. Arkistoitu 28.5.2021. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  11. ↑ Hung parliament predictions harden, coalition recedes – Gary Gibbon on Politics blogs.channel4.com. Viitattu 7 March 2015.
  12. ↑ a b Wintour, Patrick: The undoing of Ed Miliband – and how Labour lost the election The Guardian. 3.6.2015. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  13. ↑ Election 2015: Polls suggest Ed Miliband is likely to become Prime Minister May2015. Arkistoitu 5 toukokuu 2015. Viitattu 6 May 2015.
  14. ↑ Rentoul, John. "The Tories are on to a loser if the election comes down to horse trading", The Independent, 22 March 2015. 
  15. ↑ "The SNP and fox-hunting in England and Wales", BBC News, 14 July 2015. 
  16. ↑ Fear of SNP won election for David Cameron, thecourier.co.uk; accessed 25 September 2015.
  17. ↑ stronger for scotland (pdf) scottish national party.
  18. ↑ "Ed Miliband rules out SNP coalition after election", BBC News, 16 March 2015. 
  19. ↑ The Liberal Democrats – some considerations on negotiations (Part One) – Westminster Advisers westminsteradvisers.co.uk. Arkistoitu 18 helmikuu 2015. Viitattu 7 March 2015.
  20. ↑ Clegg, Nick. "Election 2015: We will bring a heart to a Tory Government and a brain to a Labour one", The Independent, 6 May 2015. 
  21. ↑ Andrew Sparrow: Nick Clegg's interview on the Andrew Marr show – as it happened the Guardian. Viitattu 7 March 2015.
  22. ↑ The rise of the "anti-Ukip" party: how the Greens are hammering Labour newstatesman.com.
  23. ↑ Ukip launches 10 Westminster hopefuls and pledges DUP link-up newsletter.co.uk. Arkistoitu 21.3.2015. Viitattu 22.12.2015.
  24. ↑ Newsnight, BBC 2, 12 March 2015.
  25. ↑ "Election Live – 12 April", bbc.co.uk. 
  26. ↑ UK has fastest-growing economy, International Monetary Fund says Telegraph.co.uk. Viitattu 22.12.2015.
  27. ↑ "The Cross Dressers", The Economist, 18 April 2015. 
  28. ↑ BBC Question Time: Ed Miliband savaged over economic record during leaders' special Telegraph.co.uk. Viitattu 22.12.2015.
  29. ↑ Cameron pledges referendum on EU membership RTE.ie. Viitattu 22.12.2015.
  30. ↑ Ukip manifesto 2015: summary of key policies Telegraph.co.uk. Viitattu 22.12.2015.
  31. ↑ Immigration policies: General Election 2015 and how each party will tackle it Telegraph.co.uk. Viitattu 22.12.2015.
  32. ↑ David Cameron 'wilfully dishonest' over immigration - Nigel Farage - BBC News BBC News. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  33. ↑ Scots should be given another say on independence if the UK quits the EU, according to Nicola Sturgeon The Independent. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
  34. ↑ Happy New Year UK Polling Report. Arkistoitu 31.12.2014. Viitattu 22.12.2015.
  35. ↑ end of year roundup labour UK Polling Report. Arkistoitu 31.12.2014. Viitattu 22.12.2015.
  36. ↑ Six Public Opinion Trends from 2013 UK Polling Report. Arkistoitu 5 toukokuu 2015. Viitattu 5 May 2015.
  37. ↑ a b Six opinion poll findings from 2014 UK Polling Report. Viitattu 5 May 2015.
  38. ↑ Labour set for a bloodbath in Scotland in general election, poll says The Guardian. Viitattu 5 May 2015.
  39. ↑ Labour has one-point lead over Tories in final Guardian/ICM poll The Guardian. Viitattu 7 May 2015.
  40. ↑ General Election 2015: Paddy Ashdown handed chocolate hat on Question Time, then Alastair Campbell receives edible kilt The Independent, 8 May 2015
  41. ↑ "Election 2015: The highs and lows of election exit polls", BBC News, 3 May 2015. Luettu 7 May 2015. 
  42. ↑ "UK election results - what does it all mean? As it happened", The Daily Telegraph, 8 May 2015. Luettu 26 May 2015. 
  43. ↑ a b HoC 2015 changes House of Commons Library. Arkistoitu 8 kesäkuu 2015. Viitattu 31 August 2015.
  44. ↑ Esther McVey loses her Wirral seat The Independent. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  45. ↑ 14 big names who have lost their seats mirror. https://plus.google.com/u/0/b/105580316071937139547. Viitattu 28.12.2015.
  46. ↑ How Lib Dem defeat became a Tory victory The Independent. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  47. ↑ Election 2015 Results England BBC News
  48. ↑ a b c d e f g h Election 2015: Maps of turnout and party strength - BBC News BBC News. Viitattu 29.12.2015. (englanniksi)
  49. ↑ BBC Election 2010: South West England results news.bbc.co.uk.
  50. ↑ a b What would the UK look like if second placed candidates won? www.cityam.com. Viitattu 29.12.2015.
  51. ↑ London Datastore data.london.gov.uk. Viitattu 29.12.2015.
  52. ↑ BBC Election 2010: West Midlands results news.bbc.co.uk.
  53. ↑ Election 2015: SNP wins 56 of 59 seats in Scots landslide - BBC News BBC News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  54. ↑ SNP crush Labour in historic poll as Tories sweep to power Herald Scotland. Viitattu 30.12.2015.
  55. ↑ Election 2015: Best Welsh Tory election for 30 years - BBC News BBC News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  56. ↑ Results of the 2015 General Election in Wales - Election 2015 - BBC News BBC News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  57. ↑ Results of the 2015 General Election in Northern Ireland - Election 2015 - BBC News BBC News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  58. ↑ Election 2015: UUP win two seats and make biggest gain - BBC News BBC News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  59. ↑ 52 minutes that shook Britain as Miliband, Clegg and Farage all quit mirror. Viitattu 30.12.2015.
  60. ↑ UKIP Rejects Nigel Farage's Resignation Sky News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  61. ↑ Scottish Labour leader Jim Murphy to resign - BBC News BBC News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  62. ↑ Election 2015: David Cameron speech in full BBC News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)
  63. ↑ Election 2015: Who's who in David Cameron's new cabinet BBC News. Viitattu 30.12.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yhdistyneen_kuningaskunnan_parlamenttivaalit_2015&oldid=21964156”