John Bercow

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Bercow
John Bercow Senate of Poland 01.JPG
Britannian alahuoneen puhemies
22. kesäkuuta 2009 –
Monarkki Elisabet II
Pääministeri Gordon Brown
David Cameron
Theresa May
Edeltäjä Michael Martin
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin kansanedustaja
Buckinghamin vaalipiiri
1. toukokuuta 1997 –
Edeltäjä George Walden
Henkilötiedot
Koko nimi John Simon Bercow
Syntynyt 19. tammikuuta 1963
Edgware, Middlesex, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Arvonimi The Right Honourable
Puoliso Sally Ilman (2002–)
Tiedot
Puolue Konservatiivipuolue (–2009)
Tutkinnot Essexin yliopisto
Aiheesta muualla
www.johnbercow.co.uk

John Simon Bercow (s. 19. tammikuuta 1963) on brittiläinen poliitikko, joka on toiminut Britannian alahuoneen puhemiehenä kesäkuusta 2009 lähtien. Ennen valintaansa puhemieheksi hän oli konservatiivipuolueen jäsen. Bercow oli aiemmin kovan linjan oikeistolainen, mutta hän muutti näkemyksiään vasemmistolaisemmiksi kansanedustajaksi tultuaan, ja aikoinaan hänen huhuttiin loikkaavan työväenpuolueeseen. Bercowin valinta puhemieheksi johtui muiden puolueiden tuesta, ja monet hänen entisistä puoluetovereistaan vastustivat valintaa.

Bercow pyrki kansanedustajaksi vuoden 1987 ja 1992 vaaleissa, mutta hävisi molemmat vaalit. Vuoden 1997 vaaleissa, Bercow valittiin edustamaan Buckinghamin vaalipiiriä. Bercow sai paikan varjohallituksessa vuonna 2001. Bercow toimi Iain Duncan Smithin ja Michael Howardin varjohallituksissa. Syyskuussa 2004, Bercow erotettiin varjohallituksesta osoitettuaan erimielisyyttä Howardin kanssa.

Puhemies Michael Martinin eron jälkeen Bercow ilmoitti aikeistaan asettua ehdokkaaksi puhemiesvaaleihin. Bercow voitti puhemiehen paikan. Bercow uudelleenvalittiin puhemieheksi vuosina 2010, 2015 ja 2017. Hänestä tuli ensimmäinen kansanedustaja sitten toisen maailmansodan, joka uudelleenvalittiin puhemieheksi kolme kertaa peräkkäin.

Vuonna 2014 Bercow nimitettiin Bedfordshiren yliopiston kansleriksi.

Lapsuus ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bercow syntyi juutalaiseen perheeseen Edgwaressa, Middlesexissä. Hänen isänsä isovanhemmat olivat juutalaisia, jotka saapuivat Britanniaan Romaniasta. Bercowin isä oli taksinkuljettaja. Bercow kävi Frith Manorin peruskoulua Woodside Parkissa, ja Finchley Manorhilliä, suurta peruskoulua North Finchleyssa. Nuoruudessaan Bercow on ollut Britannian paras tennispelaaja junioritasolla, mutta hän oli liian lyhyt jatkamaan uraansa.

Bercow valmistui erinomaisin arvosanoin yhteiskuntatieteistä Essexin yliopistosta vuonna 1985. Nuorena aktivistina Bercow oli oikeistolaisen Conservative Monday Clubin jäsenenä. Kuitenkin, 20-vuotiaana hän jätti seuran.

Ennen poliittista uraa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistuttuaan Essexin yliopistosta, Bercow valittiin konservatiivisen opiskelijajärjestön Federation of Conservative Studentsin (FCS) viimeiseksi puhemieheksi, vuonna 1986. Konservatiivipuolueen puhemies päätti hajottaa järjestön sen jälkeen, kun yksi järjestön jäsenistä syytti entistä pääministeriä, Harold Macmillania sotarikoksista. Bercow sai konservatiivipuolueen johdon huomion, ja vuonna 1987 hänet nimitettiin Conservative Collegiate Forumin (FCS:n seuraajan) varapuhemieheksi.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtuutettu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1986 Bercow valittiin Lambethin valtuustoon, ja toimi valtuutettuna vuoteen 1990. Vuonna 1987 hänet nimitettiin valtuustoryhmän varapuheenjohtajaksi.

Erityisavustaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995 Bercow nimitettiin apulaisvaltiovarainministeri Jonathan Aitkenin erityisavustajaksi. Aitken eron jälkeen Bercow toimi ministeri Virginia Bottomleyn erityisavustajana.

Ura parlamentaarikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bercow vuonna Puolassa vuonna 2010

Bercow hävisi vuoden 1987 vaaleissa Motherwell Northin vaalipiirissä, ja uudelleen vuoden 1992 vaaleissa Bristol Southin vaalipiirissä. Vuonna 1996 hän maksoi tuhat puntaa tilaushelikopterista, jotta hän voisi osallistua kahden konservatiivisen vaalipiirin, Buckinghanmin ja Surrey Heathin valintakokouksiin samana päivänä. Hän sai ehdokaspaikan Buckinghamista.

Bercow valittiin ensimmäisen kerran parlamenttiin vuoden 1997 vaaleissa Buckinghamista äänienemmistöllä. Sitten hänet uudelleenvalittiin suuremmallakin enemmistöllä vuoden 2005 vaaleissa. Hänet uudelleenvalittiin taas vuoden 2010 vaaleissa, mutta pienemmällä äänimäärällä.

Vuonna 2003 Bercow kehui pääministeri Tony Blairin puhetta Irakin joukkotuhoaseista. Hän kirjoitti: "Onnittelut erinomaisesta puheesta Irakia koskevassa keskustelussa. Tässä asiassa, kuten monissa muissa ulkoasioissa, olet näyttänyt erinomaista johtajuutta." Marraskuussa 2003 uusi konservatiivijohtaja Michael Howard nimitti Bercowin varjohallitukseen. Kuitenkin, Bercow ajautui ristiriitaan Howardin kanssa, ja erotettiin varjohallituksesta syyskuussa 2004. Vuonna 2001 hän kannatti Monday Clubin jäsenten kieltämistä puolueen jäseniksi. Bercow on ollut itse seuran jäsen (ks.edellä).

Bercow voitti Stonewall-palkinnon vuonna 2010 työstään tukea tasa-arvoa ja LGBT-yhteisöjen oikeuksia.

Huhut loikkauksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konservatiivipuolueen kansanedustaja Quentin Davies loikkasi työväenpuolueeseen kesäkuussa 2007. Tämän jälkeen puolueessa alkoi kiertämään huhuja, että Bercow olisi todennäköisesti seuraava konservatiivipuolueen kansanedustaja, joka jättää puolueen.

Bercow ei kuitenkaan loikannut, mutta syyskuussa 2007 pääministeri Gordon Brown ilmoitti, että Bercow oli hyväksynyt työväenpuolueen tarjouksen tulla työväenpuolueelle neuvonantajaksi työväenhallituksen keskusteluissa erityistarpeiden lasten tuesta. Konservatiivien puhemies Caroline Spelman, vahvisti, että tämä tehtiin puolueen suostumuksella. Bercowilla on ollut pitkäaikainen kiinnostus tähän aiheeseen, sillä hänen pojallaan Oliverilla on diagnosoitu autismi.

Alahuoneen puhemies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bercow puhumassa Institute for Governmentille, 2011

Bercow oli pitkään kampanjoinut tullakseen puhemieheksi. 20. toukokuuta 2009, hän ilmoitti virallisesti aikomuksestaan asettua ehdolle puhemiesvaaleissa.

Puhemiesvaalien ensimmäisellä kierroksella, Bercow sai 179 ääntä – enemmän kuin kukaan muu ehdokas, mutta voittoon tarvitaan enemmistö. Kolmannella ja viimeisellä kierroksella, hän voitti Sir George Youngin, äänin 322–271. Hänen valintaansa sai kuningattaren hyväksynnän myöhemmin sinä iltana ja hänestä tuli virallisesti Britannian alahuoneen 157. puhemies. Hän luopui puolueensa jäsenyydestä tultuaan valituksi, kuten puhemiehillä on tapana tehdä.

Bercow on ensimmäinen juutalainen, joka tomii alahuoneen puhemiehenä, ja ensimmäinen puhemies, joka ei käytä perinteisiä kaapuja, kuten hänen edeltäjillään on tapana.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bercow on naimisissa Sally Illmanin kanssa vuodesta 2002 ja heillä on kolme lasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:John Bercow