Abdulla Tukay

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Abdulla Tukai)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Abdulla Tukay
Габдулла Тукаев
Gabdulla Tukajev
Ğabdulla Tuqay
Tukay, vuonna 1912.
Tukay, vuonna 1912.
Henkilötiedot
Syntynyt1886
Kazanin kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut1913 (27 vuotta)
Kazan, Venäjän keisarikunta
Kirjailija
SalanimiŞüräle
Tyylilajit Romantiikka, Realismi, Satiiri
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Abdulla Tukay (tat. Ğabdulla Möxämmätğärif ulı Tuqay, ven. Габдулла Мухамедгарифович Тукаев, Gabdulla Muhamedgarifovitš Tukajev; 18861913) oli tataarilainen kansallisrunoilija, kriitikko ja julkaisija. Venäjän keisarikunnan Kazanin kuvernementissa syntynyt Tukay kuoli tuberkuloosiin nuorena, mutta ehti elämänsä aikana tehdä merkittävän vaikutuksen työllään. Häntä pidetään modernin tataarikirjallisuuden sekä kirjallisen kielen perustajana.[1][2][3]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ğabdulla Tuqay (suomentataarilaisittain Abdulla Tukay[1]) syntyi Quşlawıçin kylässä, Kazanin kuvernementissä. Hänen isänsä oli kylässä toiminut mullah Möxämmätğärif Möxämmätğälim ulı Tuqayıv, joka kuoli Tukayn ollessa viiden kuukauden ikäinen. Kun myös Tukayn isoisä kuoli, Tukayn äiti Mämdüdä joutui lähtemään takaisin isänsä luokse. Äiti-Mämdüdä meni naimisiin Sasna-kylän mullahin kanssa, joka myöhemmin suostui ottamaan Tukayn mukaan perheeseensä. Tätä ennen Tukay oli jonkun aikaa oleskellut kotikylässään asuneen vanhemman naisen luona. Kun hänen äitinsä kuoli, Tukay joutui lähtemään isoisänsä, mullah Zinnätulla Zäynepbäşir ulın luokse. Isoisä oli köyhä eikä pystynyt kunnolla ruokkimaan perhettänsä, minka takia hän lähetti Tukayn vossikan seurassa Kazaniin toivoen heidän löytävän sieltä perheen, joka voisi adoptoida hänet. Kaupungissa sijainneelta Yaña-Bistän alueelta kotoisin oleva nahkuri Möxämmätwäli sekä hänen vaimonsa Ğäzizä täyttivät isoisän toiveet.[4]

Tukayn adoptiovanhempien sairastuttua hän joutui kuitenkin palaamaan takaisin isoisänsä luo. Tukay ei pitkään viipynyt hänen luonaan vaan löysi Zinnätullan eteenpäin lähettämänä uuden adoptioperheen Qırlayn kylästä. Perheen pää, talonpoika Säğdi pisti Tukayn madrasaan opiskelemaan. Tukay kuvaili kyseisen paikan olleen tärkeä tuona aikana hänen ”valaistumisensa” kannalta.[4]

Myöhemmin uralskilaiset kauppiaat Ğäliäsğar Ğosmanov ja hänen vaimonsa Ğäzizä (Tuqayn täti) pyysivät Quşlawıçista kotoisin olevaa talonpoikaa tuomaan Tukayn heille. Heidän omat lapsensa olivat kuolleet, ja he halusivat adoptoida omia sukulaisiaan. Tukayn sen aikaista adoptioperhettä uhkailtiin, jotta kyseinen asia onnistuisi.[4]

Taas uuden perheen huoteissa, tällä kertaa Uralskissa, Tukay aloiti opiskelut Motíğía-madrasassa ja samanaikaisesti venäläisessä koulussa. Hän kiinnostui kyseisessä koulussa venäläisestä kirjallisuudesta ja sen inspiroimana alkoi kirjoittaa runoja. Kun Aleksandr Puškinin satavuotisjuhlaa vietettiin kaupungissa, Tukay innostui hänen töistään.[4]

Tukayn adoptioisä yritti saada hänet kiinnostumaan kauppiaan työstä, mutta ilman menestystä. Kun hän kuoli, Tukay muutti madrasan tiloihin. Kyseisessä madrasassa Tukay opiskeli ahkerasti: hän suoritti viidentoista vuoden ajaksi tarkoitetun jakson kymmenessä. Intohimostaan huolimatta hän eli tuona aikana edelleen köyhyydessä.[4]

Aikuisikää lähestyessään Tukayn persoona oli muuttunut. Hän ei pitänyt huolta fyysisestä olemuksestaan ja oli aloittanut tupakan polttamisen sekä alkoholin juonnin. Aikaisemmin madrasassa opittuja asioita kohtaan hänestä tuli hyvin kriittinen. Myöskään Koraania hän ei enää ollut kiinnostunut lukemaan. Runous viehätti enemmän ja enemmän.[4]

Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uralskin aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abdulla Tukay oli opiskeluvuosinaan kiinnostunut kansanperinteistä ja runoudesta. Hän luki arabian-, persian-, turkin- ja vanhan tataarinkielistä runoutta sekä keräsi häntä kiinnostaneita lauluja, eepoksia ja satuja.[5]

Tukayn ollessa teini-iässä hän tapasi opiskelemassaan madrasassa vierailleen runoilijan, Mirxäydär Çulpanín. Hän oli ensimmäinen elävä runoilija, joka teki vaikutuksen Tukayhin. Çulpanín kirjoitustyyli oli vanhaa tataarinkieltä aruz-runousrytmillä kirjoitettuna.[5]

Tukay pääsi vuonna 1904 töihin rehtorin pojan, Kamil "Motíğí" Töxfätullinin perustamaan kustantamoon. Samaan aikaan Tukay opetti nuorempia oppilaita madrasassa käyttäen venäläisessä koulussa opittuja menetelmiä. Motíğí oli aikaisemmin julkaissut Tukayn oodeja hänen organisoimassaan käsinkirjoitetussa lehtisessä, jossa Tukayta kuvailtiin nimikkeellä ”madrasan ensimmäinen runoilija”.[5]

Ennen Lokakuun manifestia tataarinkielisten sanomalehtien julkaisu oli kiellettyä. Kun siitä tuli sallittua, Motíğí alkoi ostamaan venäjänkielistä lehteä nimeltään Uralets, johon hän painoi lisäksi oman kansansa kielisiä julkaisuja, koska hän ei ollut tarpeeksi varakas perustaakseen omaa sanomalehtiyritystä. Tukay hoiti tekstin latomisen kyseiseen lehteen, jonka nimeksi tuli Fiker.[5]

Motíğín seuraava lehti oli nimeltään Älğasrälcadid, johon Tukayn ensimmäisiä varsinaisia runoja julkaistiin. Tukay oli myös samoihin aikoihin mukana monen eri tataarilehden julkaisuissa, joista yhteen hän kirjoitti itse. Hänen vuorokautensa jakautuivat kahteen osaan: päiväsaikaan hän työskenteli typografian parissa sekä oikolukijana ja illalla/yöllä hän keskittyi omiin kirjoituksiinsa. Eri lehtien parissa työskentelyn lisäksi Tukay jakoi sosiaalidemokraattisia esitteitä sekä käänsi niitä myös tataarin kielelle. Kyseisten aikojen huomattavampia Tukayn tekeleitä oli runo Millätä ja artikkeli Bezneñ millät, ülgänme, ällä yoqlağan ğınamı?[5]

Abdulla Tukaysta oli muodostunut satiristi, jonka kohteena oli usein liberaalisuutta vastustava muslimipapisto. Kielenä oli edelleen vanha tataarin kieli paitsi silloin, kun Tukay kirjoitti talonpojille, jolloin hän käytti tataarirunoudelle uutta modernia tataaria.[5]

Vuonna 1906 Tukayn teokset käsittelivät muun muassa isänmaallisuutta. Joitain teoksien nimiä olivat esimerkiksi Gosudarstvennaya Dumağa, Sorıqortlarğa ja Kitmibez!, joista jälkimmäisessä hän kuvaili tataarien olevan venäläisten veljeskansaa ja mainitsi Turkkiin maahanmuuttamisen olevan mahdoton idea.[5]

Tukaysta tuli seuraavana vuonna kaikkien Motíğín aikakausilehtien johtava runoilija sekä julkaisija. Hän oli lähtenyt madrasasta pois ja muuttanut hotelliin saatuaan kerättyä itselleen tarpeeksi rahaa. Ultrakonservatiiviksi kuvailtu Bayan al-Xaq -niminen henkilö ja Tukay lehtineen joutuivat kiistaan toistensa kanssa näinä aikoina. Al-Xaq usutti joukkovainoa liberaalisten lehtien kimppuun. Helmikuussa Motíğí menetti julkaisuoikeutensa.[5]

Näiden aikojen jälkeen Tukay oli eristänyt itsensä politiikasta ja keskittyi lähinnä omiin runoihinsa. Tukay kirjoitti vuoden 1906 kesän ja vuoden 1907 syksyn aikavälillä yli 50 runoa sekä 40 artikkelia. Hän oli siirtynyt moderniin tataarin kieleen, jonka ensimmäinen runo oli Puškinin inspiroima Şüräle.[5]

Motíğí yritti vielä perustaa uutta lehteä ja kutsui Tukayn mukaan projektiin, mutta suosionsa takia tämä oli saanut jo työtarjouksen Kazanista.[5]

Kazanin aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abdulla Tukay tapasi pian kaupunkiin saapumisensa jälkeen tataarikirjallisuuden intellektuelleja. Joitain kyseisiä hahmoja olivat muiden muassa näytelmäkirjailija Ğäliäsğar Kamal ja runoilija Säğit Rämiev, joista molemmat myös työskentelivät lehdissä. Joitakin päiviä myöhemmin Tukay meni armeijan kutsuntoihin, joissa hänet kuitenkin vapautettiin heikon terveydentilansa vuoksi.[5]

Tukay (ensimmäinen oikealta) Äl-İslax -lehden toimittajien kanssa.

Kazanissa Tukay pääsi pianFatix Ämirxanin ja Wafa Bäxtiärevin johtaman Äl-İslax-lehden toimitukseen töihin. Lehti ei kuitenkaan pystynyt pienen budjettinsa vuoksi maksamaan Tukaylle kunnon palkkaa, minkä takia hän toimi huolitsijana toisessa yrityksessä. Tukay oli saanut työtarjouksia rikkaammilta lehdiltä, mutta hän kieltäytyi, koska ne olivat poliittisesti eri mieltä hänen kanssaan. Näinä aikoina Tukay jatkoi itsenäistä opiskeluaan. Hän muun muassa luki venäläistä kirjallisuutta sekä opetteli saksan kieltä. Häntä kiinnosti myös normaalien työläisten elämä, jota hän seurasi viettämällä aikaa pubeissa.[5]

Vuosien 1907–1908 aikana Tukay kirjoitti noin 60 runoa sekä 20 artikkelia lehteen, jossa hän työskenteli. Osa hänen kirjoituksistaan julkaistiin myös satiirisessa Yäşen-lehdessä, ja hänen runojaan painatettiin kahdeksi kirjaseksi. Kyseisen ajan tunnetuimmassa satiirisessa teoksessaan Peçän Bazarı yaxud Yaña Kisekbaş hän taas kerran pilkkasi muun muassa yhteisön papistoa. Tukayta ihailleet nuoret kävivät usein tapaamassa häntä Bolğar-hotellissa, jossa hän oleskeli.[5]

Tukayn yksityiselämästä ei tiedetä juurikaan muuta kuin se, että hän oli ihastunut 15-vuotiaaseen ihailijaansa, tyttöön nimeltään Zäytünä Mäwlüdova. Kyseisiä tunteita hän ilmaisi monissa runoissaan. Heidän välilleen ei kuitenkaan kehittynyt varsinaista suhdetta.[5]

Abdulla Tukay kuoli tuberkuloosiin 27-vuotiaana.[3]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abdulla Tukayn mukaan on nimetty muun muassa katu Kazanissa sekä Tatarstanin taidealan palkinto.[6]

Suomentataari vaikuttaja Ymär Daher ja hengenheimolaiset perustivat Tukayn nimeä kantavan kulttuuriseuran 1960-luvulla.[7]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Abdulla Tukay.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 173. nimen muoto suomentataarilaisittain. Gummerus Kirjapaino oy, 2004. ISBN ISBN 952-91-6753-9.
  2. "Тукай, Габдулла". Tatar Encyclopaedia (in Tatar). Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.
  3. a b Лишь значительные темы славу вечную приносят history-kazan.ru. Viitattu 15.2.2022.
  4. a b c d e f Early Life tukay.informatikaexpert.ru. Viitattu 8.5.2021.
  5. a b c d e f g h i j k l m n Literary Life tukay.informatikaexpert.ru. Viitattu 8.5.2021.
  6. Gabdulla Tukay (1886-1913) kzn.ru. Arkistoitu 22.12.2009. Viitattu 15.2.2022.
  7. Antero Leitzinger: Mishäärit - Suomen vanha islamilainen yhteisö, s. 218. Helsinki: Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3.