Henrik Gabriel Porthan

Johan Erik Hedberg: Henrik Gabriel Porthan, 1799.

Henrik Gabriel Porthan vuoden 1935 Suomen Punainen Ristin avustuspostimerkissä postimerkissä

Henrik Gabriel Porthan (8. marraskuuta 1739 Viitasaari – 16. maaliskuuta 1804 Turku) oli Turun akatemian professori ja kirjastonhoitaja, fennofiili ja Suomen 1700-luvun humanistisen kulttuurin merkittävin hahmo.

Lapsuus

H. G. Porthan oli sukujuuriltaan karjalainen. Hänen isänsä puolelta suku johti viipurilaiseen kauppiaaseen Kustaa Purtaseen, jonka poika oli päässyt pappisuralle ja vaihtanut nimensä asianmukaisesti hienompana pidetyksi Porthaniksi. Isä toimi kirkkoherrana Viitasaarella, jossa Henrik Gabriel syntyi 1739. Isä tuli mielisairaaksi Henrik Gabrielin ollessa viiden, ja tämä päätyi enonsa, Kruunupyyn kirkkoherra Gustaf (Kustaa) Jusleniuksen huollettavaksi. Gustaf Juslenius oli ensimmäisen fennofiilin Daniel Jusleniuksen poika, jolta Porthan sai vaikutteita kansallisiin harrastuksiinsa. Toinen Porthanin suomalais-isänmaallisuuteen vaikuttanut hahmo oli piispa C. F. Mennander. Porthanin ajattelun ohjenuorana olivat kuitenkin ennen muuta valistusfilosofian empiiriset ja rationaaliset menetelmät.

Ura

Porthan aloitti opiskelut 15-vuotiaana Turussa ja valmistui maisteriksi vuonna 1760. Tämän jälkeen Porthan toimi palkattomana kaunopuheisuuden dosenttina ja yksityisopettajana. Vuonna 1770 Porthan perusti yhdessä serkkunsa P. Jusleenin ja C. F. Fredenheimin kanssa Aurora-seuran. Seuraan liittyi Porthanin nimenomaisesta pyynnöstä muun muassa Kokkolan silloinen kirkkoherra Anders Chydenius, piispa Karl Fredrik Mennander ja muita merkkihenkilöitä.

Kirjeessään Anders Chydeniukselle 6. lokakuuta 1770 Porthan hahmotteli seuran aikeita ja pyrkimyksiä seuraavasti:

Täällä Turussa on perustettu seura, jonka tarkoituksena on vaalia ja levittää keskuuteemme ennen kaikkea kaunokirjallisuuden harrastusta. Seura on myös pättänyt maanmiestensä luettavaksi julkaista viikkolehteä, joka tulee sisältämään sekä uutisia Turusta ja muilta Suomen paikkakunnilta että kirjoituksia maan historiasta, maantieteestä, kielestä jne. Samaten siihen tulee kuvauksia kaikensäätyisten huomattavien maanmiestemme elämästä, tietoja Suomen koulujen tilasta, lyhyitä selostuksia ja tietoa taloudellisista asioista, katsauksia maan ja kaupunkien elinoloihin ja liikenteeseen ym... Seura ei voi saavuttaa päämääriään, elleivät sitä tue eri puolilla Suomea asuvat taitavat ja kunnioitettavat henkilöt. Sen vuoksi on päätetty ottaa joukko poissa olevia jäseniä. Tällöin on seuran piirissä erikoisesti muistettu herra Kirkkoherran tunnetusti laajat tiedot ja isänmaallinen ajatustapa.

Osana toimintaansa seura alkoi näin melko koruttomasti julkaista Suomen ensimmäistä sanomalehteä, Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo, vuonna 1771. Lehti perustettiin alun pitäen edellä mainittujen sisältöjen ohella myös yleisen tieteellisen ja akateemisen sivistyksen laajempaa julkaisemista varten. Lehti ilmestyi 1771-78 ja 1782-85 jatkuen tämän jälkeen "Åbo Tidningar" -nimisenä. Kirjoitustensa monipuolisuuden ja laadukkaan tason johdosta lehden merkittävyys oli oloissamme ainutlaatuinen. Lehden sivuilla esiintyivät kirjoittajina itsensä Porthanin lisäksi muun muassa Calonius, J. J. Tengström ja F. M. Franzén.

Vuonna 1772 Porthan nimitettiin Turun yliopiston kirjastonhoitajaksi. Hän kartutti yliopiston kirjavarastoa etenkin vanhoilla suomalaisilla teoksilla, mikä merkitsi Suomen kansalliskirjaston alkua. Vuonna 1777 Porthan nimitettiin kaunopuheisuuden professoriksi, virkaa haki myös Gabriel Tidgren. Porthanin luennot olivat tavattoman suosittuja, ja hän herätti oppilaissaan suurta ihailua. Paitsi Cicerosta ja Horatiuksesta, hän luennoi kosolti myös muista aiheista: Grotiuksen ja edelleen Pufendorfin kehittämästä luonnonoikeudellisesta filosofiasta, oppihistoriasta ja jopa arkkitehtuurista. Porthan matkusteli paljon Suomessa ja vuonna 1779 hän teki matkan Saksaan, tavaten sikäläisiä oppineita.

Porthan oli hyvin kiinnostunut Suomen kansallisesta menneisyydestä. Hän oli omaksunut metodisesti uuden tavan käyttää lähteitä kriittisesti. Siksi hän tyrmäsikin monet aiemmat teoriat epätieteellisinä, esimerkiksi näkemykset suomen ja heprean sukulaisuudesta, joita muun muassa Daniel Juslenius oli esittänyt. Porthan tutki suomalaista kansanrunoutta ja historiallisia kysymyksiä, kuten Paavali Juusteinin piispainkronikkaa ja pirkkalaisia. Porthania on sanottukin "Suomen historian isäksi". Tämän uuden, empiirisellä pohjalla alkaneen kansallisen tutkimustyön seurauksena alkoivat väitöskirjat nyt, romantiikan ajan kynnyksellä, käsitellä oman maan historiaa, kansanperinnettä, kansanrunoutta ja suomen kieltä. Suomen kielen arvostuksestaan huolimatta Porthan ei nähnyt ongelmaa siinä, että Suomessa käytettiin kahta muutakin kieltä (ruotsi ja latina), eikä vastustanut esimerkiksi sosiaaliseen nousuun liittynyttä kielenvaihtoa ruotsiin, vaan ainoastaan ruotsin kielen levittämistä pakolla.

Porthanin merkityksen vuoksi aikakautta on sanottu Porthanin ajaksi. Hänen perintönsä vaikutus 1800-luvun alun kansallisen kulttuurin nousussa (esimerkiksi Turun romantiikka) on suuri.

Tuotanto

Vuosina 1766 - 1778 Porthanilta oli ilmestynyt viidessä osassa väitöskirja De Poesi Fennica (Tutkimus suomalaisesta runoudesta), joka perustui hänen lukuisilla keräys- ja tutkimusmatkoillaan muistiin merkitsemiinsä kansanrunoesityksiin sekä hänen tietoihinsa muun muassa antiikin runoudesta. Porthanin tutkimus oli uraauurtava myös uudenaikaisen metodinsa vuoksi. Runonäytteitä esittämällä hän selvitteli ja eritteli kansanrunoutemme muotoja ja lainalaisuuksia. Teoksessa onnistuttiin ensimmäisen kerran selittämään muun muassa kalevalainen runomitta.

Vuonna 1779 tekemällään ulkomaanmatkalla Porthan tutustui Saksan tieteelliseen elämään ja uusiin eurooppalaisiin hengenvirtauksiin. Kohdistaessaan huomionsa tämän jälkeen uudelleen oman maansa ja kansansa sivistyshistoriaan Porthan teki useammallakin eri alalla perustavanlaatuista tieteellistä esityötä. Hän selvitti muinaissuomalaisten alkuperää, tutki suomalaisten muinaisia uskomuksia (De superstitione veterum Fennorum theoretica et practica, 1782), suomalaisten loitsutaitoa (De fama magiae Fennis attributa, 1789), suomalais-ugrilaisia kieliä, sananlaskuja, murteita ym.

Porthanin pääteoksena on pidetty vuosina 1784-1800 ilmestynyttä laajaa, 56-osaista selvitystä Paavali Juusteinin piispainkronikasta (M. Pauli Juusten Chronicon Episcoporum Finlandensium). Aikaisemmilla teoksillaan hän oli luonut kuvan suomalaisten sivistyksen tilasta pakanuuden ajan lopulla; tällä teoksella joka sisälsi alkuteosta monin verroin laajemmat selitysosiot Porthan valotti onnistuneesti myös Suomen keskiaikaa.

Porthanin kriittinen metodi

Porthan oli ärsyyntynyt edeltäjiensä, goottilaisten historiankirjoittajien, mielikuvituksellisista tutkimustuloksista ja olemattomasta lähdekritiikistä. Goottilaisen perinteen mukaisesti kirjoittaneet puhuivat avoimesti luottamuksestaan todennäköisyyteen, "probabilitas", ja käyttivät sitä historiallisena metodina huomattavalla vapaudella. Todennäköisyyskäsitys joutui kuitenkin vastatusten absoluutin totuuden kanssa kartesiolaisen vallankumouksen ja rationalismin myötä. Suomessa tätä uutta suuntausta tuli ensimmäisenä edustamaan Porthan.

Porthan esitti tutkimustaan ohjaavat periaatteet väitöskirjassaan "Historiallisesta skeptisismistä", jota pidetään ensimmäisenä Suomessa ilmestyneenä historian metodioppina. Se oli suunnattu ennen kaikkea ylioppilaille, joita Porthan opasti luennoitsijana ja professorina.

Porthanin kriittisyyden tunnuksena oli "sobria dubitatio", järkevä epäily. Se tarkoitti käytännössä uutteraa vaivannäköä, materiaalin hankkimista ja eri teosten tietojen vertailua. Keskeistä oli lähteiden määrän paljous, dokumentointi ja tallentaminen. Porthan ammensi matemaattis-tilastollisista tutkimusmenetelmistä, jotka esiteltiin 1700-luvulla uutuuksina. Niiden yhteisenä nimittäjänä oli intohimo laskea, luetella, taulukoida ja rekisteröidä. Väestölaskennasta esimerkiksi innostuttiin kun ajateltiin, että valtakunnan mahti on suorassa suhteessa sen väestömäärään. Maan pitkän historian toteen näyttämiseksi taas alettiin kerättiin muinaismuistoja. Niihin laskettiin kaikki oman maan luonnonoloja, hallintoa, taloutta ja väestön kuvausta valaiseva aineisto. Mitä enemmän materiaalia löydettiin, sitä kunniakkaampana maa sai pitää muinaisuuttaan.

Laskenta ja tallennus tulivat myös historiankirjoitukseen. Ruotsin historiaa kirjoittanut Anders Botin korosti lähteiden määrää laadun takeena ja vannotti käyttämään vähintään kahta yhtäpitävää lähdettä. Hänen kollegansa Jonas Hallenberg taas vyörytti esiin mahdollisimman monia arkistolähteitä tallentamisfunktiossa. Porthanin piispainkronikan selityksissä yhdistyvät molemmat suuntaukset, joista hän on saanut myös maineensa lähdekriittisenä ja nykyajan historiankirjoituksen vaateet täyttävänä tutkijana. Porthan ei kuitenkaan ollut vapaa edeltäjiensä perinnöstä, vaan käytännössä hän johti tutkimustuloksensa todennäköisyyspäätelmin. Asiat joko tuntuivat todennäköisiltä tai ainakaan ne eivät olleet epätodennäköisiä. Näin kriittisyyttä jäi edustamaan lähinnä aiemmin sanotun dokumentointi.

Katso myös

• Henrik Gabriel Porthanin patsas
• Suomi-kuva
• Porthania

Lähteet

• Tommila, Päiviö: Suomen historiankirjoitus : Tutkimuksen historia. WSOY, Porvoo, 1989.
• Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. E-kirja. (Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi, Suolatut säkeet, SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2) Ellibs, Turku, 2007. 978-952-99867-3-6 (PDF) kirja www:ssä

Aiheesta muualla

• Kari Tarkiainen: Porthan, Henrik Gabriel (1739–1804) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 17.3.2011. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Henrik Gabriel Porthan 375 humanistia -sivustolla 1.1.2015, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta

Kirjallisuutta

• Porthan, Henrik Gabriel: Valitut teokset. (Kääntänyt, esipuheen ja johdannon kirjoittanut Iiro Kajanto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 373) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-717-260-5