Saimaannorppa

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 9. joulukuuta 2011 kello 18.40 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saimaannorppa
Vanha valokuva saimaannorpasta
Vanha valokuva saimaannorpasta
Uhanalaisuusluokitus

Äärimmäisen uhanalainen[1][2] [3]

Äärimmäisen uhanalainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Hylkeet Phocidae
Suku: Pusa [4]
Laji: Norppa hispida
Alalaji: saimensis
Kolmiosainen nimi

Pusa hispida saimensis
(Nordquist, 1899)

Synonyymit
  • Phoca hispida saimensis Nordquist, 1899[5]
Saimaannorpan levinneisyys
Saimaannorpan levinneisyys
Katso myös

  Saimaannorppa Wikispeciesissä
  Saimaannorppa Commonsissa

Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis, vanh. Phoca hispida saimensis) on norpan alalaji, joka on sopeutunut elämään Saimaan järvialtaassa. Se on relikti, joka jäi saarroksiin Saimaaseen viimeisen jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena noin 8 000 vuotta sitten. Saimaannorppa on maailman uhanalaisin hylje ja Suomen ainoa kotoperäinen eli endeeminen nisäkäs.

Nykyisin saimaannorppia arvioidaan olevan noin 290 yksilöä (2011).[6] Tutkimuksin todennettuna pienin kanta oli noin 180 yksilöä vuonna 1990. Kannan kehittymistä seurataan tarkasti, ja alalajin sukupuutto on tällä hetkellä ”erittäin todennäköistä”,[7] sillä lisääntymiskykyisiä naaraita on vain noin 70.[8]

Ulkonäkö ja koko

Aikuisen saimaannorpan ruumiin pituus on 130–145 cm ja paino 50–90 kg.[8] Aikuisen saimaannorpan karvapeitteessä erottuvat selvästi norpan yksilölliset vaaleat rengaskuviot. Karvan perusväri on tummanharmaa, mutta myös lähes mustia yksilöitä on tavattu. Värityksessä on havaittu myös poikkeavaa punaruskeaa kasvojen ja kainaloiden alueilla. Saimaannorpan poikaset eli kuutit ovat tuhkanharmaita, poiketen jäämeren- ja itämerennorpan kermanvaaleista kuuteista sekä laatokannorpan mustanharmaista. Kuutin villan väritys on yksi alalajituntomerkki. Saimaannorpalla on muita norpan alalajeja leveämpi kallo ja lyhyempi kuono. Sillä on myös ruumiinpainoon nähden norpista suurin aivojen tilavuus.[9]

Lisääntyminen

Saimaannorppa tulee sukukypsäksi 4–5-vuotiaana.[8] Naaras synnyttää yhden poikasen eli kuutin keskimäärin kaksi kertaa kolmessa vuodessa.[10] Kuutti syntyy helmikuun loppupuolella lumipesään, joka on tehty yleensä selkävesien luotojen rantakinoksiin. Pesässä emo imettää poikastaan. Kuutin paino on syntyessä noin viisi kiloa ja huhtikuun loppuun mennessä se on nelinkertaistunut.[11] Käyttöpesän lisäksi jokaisella hylkeellä on 1–2 varapesää.[12]

Elintavat ja ravinto

Saimaannorppa on sopeutunut täysin makeaan veteen. Se viettää elämästään 65–80 % vedessä, suurimmaksi osaksi veden alla. Sukelluksissa se pystyy olemaan 20 minuuttia kerrallaan ja se pystyy myös nukkumaan vedessä. Karvanlähtöaikaan keväisin norppa paastoaa rantakivillä. Saimaannorpan keskimääräinen elinikä on 20 vuotta.[11]

Saimaannorppa käyttää ravinnokseen pieniä, parvissa liikkuvia kaloja, joita se syö muutaman kilon päivässä (noin 1 000 kiloa vuodessa). Tärkeimpiä ravintokaloja ovat särki, kuore, ahven ja muikku.[8]

Kanta

Saimaannorppia on arvioitu olleen enimmillään useita tuhansia ja niitä eli joka puolella Saimaata.[13] Vielä 1900-luvun alussa norppakanta on voinut olla tuhannen yksilön suuruinen.[14] Nykyään saimaannorpan talvikanta on Metsähallituksen seurannan mukaan 290 yksilöä (2011). Suojelun välitavoitteena on talvikannan kasvattaminen 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä.[14] Saimaannorppia on edelleen niin vähän, että satunnaisetkin tekijät, kuten sairausepidemia, voivat tappaa alalajin sukupuuttoon.[15] Suojelu- ja tutkimustyön ansiosta saimaannorpan kanta on kuitenkin kasvanut hitaasti 1980-luvun alusta, jolloin norppia oli vain noin sata yksilöä.[14]

2000-luvun alkupuolella synnytysikäisten naaraiden lukumäärän on arvioitu vaihdelleen 60–80 yksilön välillä. Vuodelle 2009 synnytyskykyisten naaraiden lukumäärä arvio oli 72 yksilöä.[16]

Populaatio on keskittynyt Keski-Saimaalle Savonlinnan etelä- ja pohjoispuolelle, jossa se on vahvistunut. Kanta on vahvin Pihlajavedellä sekä Haukivedellä Linnansaaren kansallispuiston alueella. Pohjoinen Saimaa oli aikoinaan vahvaa norppa-aluetta, mutta norppa on katoamassa viimeisten vanhojen yksilöiden kuollessa. Etelä-Saimaan kanta kärsi todennäköisesti 1980-luvulle asti alueen teollisuuden aiheuttamista korkeista myrkkypitoisuuksista.[17] Kokonaisuudessaan kanta on hieman toipunut, mutta norpat kärsivät lisääntyneestä häiriöstä pesimäaikana.[8]

Saimaannorpan kantaa seurataan tarkoin vuosittaisin laskennoin kevättalvella pesintäajan loppupuolella. Metsähallituksen tutkijoiden lisäksi laskentaan osallistuu runsaasti vapaaehtoisia. Laskennan onnistuminen riippuu Saimaan jäätilanteesta. Vuosina 2005–2006 jäätilanne oli heikko ja 2007 pesintäalueesta jäi tarkastamatta puolet. 2000-luvulla arvioidaan syntyneen vuosittain 50–60 poikasta lukuun ottamatta heikkoa poikasvuotta 2009, jolloin poikasmäärä oli 44. Osa poikasista löytyy pesästä kuolleena, ja normaali pesäpoikaskuolleisuuden määrä on noin 3 poikasta.

Syntyneet poikaset[18]
1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011
Laskenta 41 53 49 52 49 63 40 40 27 50 44 57 52
Arvio[16] 55,6 54,8 55,6 51 66 50,6 52 55,6 50,8 44
Kuolleita 2 2 8 2 2 6 5 5 3 3 3

Saimaannorppa ja ihminen

Linnansaaren kansallispuisto on hyvä norpan pesintäalue.

Historiallisesti saimaannorppa ei ollut koskaan merkittävä saaliseläin. 1800-luvun lopulla se luokiteltiin vahinkoeläimeksi, vuoteen 1948 asti siitä maksettiin tapporahaa. Vuonna 1955 saimaannorppa rauhoitettiin metsästykseltä, mutta kanta väheni edelleen 1960- ja 1970-luvuilla.[19]

Rauhoituksen jälkeiselle norppakannan hupenemiselle oli useita syitä. Merkittävintä oli verkkokalastuksen määrän kasvu Saimaalla ja käyttöön otetut sitkeät nailonverkot, joihin norppia sotkeutui ja hukkui. Eläinten lisääntymistä häiritsi metyylielohopea, jonka pitoisuudet Saimaalla olivat poikkeavan korkeita 1960-luvulla ja 1970-luvulla. Nykyisin ympäristömyrkyt eivät ole uhka saimaannorpalle. Saimaan vedenpinnan talviaikainen säännöstely 1920-luvulta 1990-luvun alkuun useina talvina romahdutti rantajäätä ja saimaannorppien pesiä aiheuttaen merkittävää, jopa 40 % pesäkuolleisuutta poikasille.[11] Tämä sukupuuton uhka on lähes poistunut Saimaan ja Vuoksen juoksutuslainsäädännön muutoksella.

Saimaannorppatutkimuksen ja eläimeen liittyvän vapaaehtoistoiminnan yhteistyöelimeksi perustettiin vuonna 1979 WWF:n Suomen rahaston saimaanhyljetyöryhmä. Työryhmän oli määrä selvittää saimaannorpan tilanne, uhkatekijät ja suojelutoimet. Ensimmäiset järjestelmälliset pesä- ja poikaslaskennat alkoivat ja suuren yleisön valistus alkoi. Saimaannorpan suojelun aloittaminen johti komiteamietintöön saimaannorpan suojelun toteuttamiseksi vuonna 1982.[11] Jo aiemmin, vuonna 1980 aloitettiin vapaaehtoiset kalastusrajoitukset, joista myöhemmin maksettiin korvauksia kalastuskunnille mietinnön perusteella. Vuonna 1991 saimaannorppa poistettiin riistaeläinten luettelosta ja sen suojelu siirtyi ympäristöhallintoon. Ympäristöhallinnossa saimaannorpan kannan seurannasta ja suojelusta vastaa Metsähallitus.

Koloveden ja Linnansaaren kansallispuistot ovat ainoita jo suojeltuja saimaannorpan elinalueita. Euroopan suojelualueverkolla, Naturalla, tullaan suojelemaan loput keskeiset elinalueet. Saimaannorppa on uhanalaisin eläin, joka asuu ainoastaan Euroopan unionin alueella. Nykyinen lainsäädäntö edellyttää tiukkaa saimaannorpan suojelua, johon Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin.

Suojelutilanne

Saimaannorpan tulevaisuus on edelleen uhattuna. Merkittävä riski on pienen kannan alttius tautiepidemioille. Myös ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa ongelmia pesinnälle, jonka onnistuminen riippuu voimakkaasti jää- ja lumitilanteesta. Saimaannorpan sopeutumiskykyä on vaikea arvioida. Suojeluohjelman tavoitteeksi on asetettu kanta, jota sukupuutto ei välittömästi uhkaa. Tämän on arvioitu olevan noin 400 yksilöä ja 80 kuutin syntyvyys.[20]

Saimaannorpalla ei ole luonnossa muuta merkittävää vihollista kuin ihminen. Pyydyskalastuksen seurauksena menehtyy suuri määrä norppia. Saimaalla kalastus on lähinnä vapaa-ajan- ja kotitarvekalastusta. Etenkin kalastamaan opettelevat kuutit joutuvat herkästi verkkoon, jonka vuoksi vaarallisten kalastusvälineiden käyttöä on nykyään rajoitettu 15.4.–30.6. Vielä 1980-luvulla 70–80 prosenttia poikasista menehtyi ensimmäisenä elinvuotenaan verkkoihin.[21]

Toinen vapaa-ajan toiminnasta aiheutuva uhka on moottorikelkkailun ja kesämökkien talvikäytön yleistyminen. Norppa on herkkä häirinnälle ja askelet tai tärinä aiheuttavat imettävälle emolle pakoreaktion. Saimaan kansallispuistot ovatkin norpan parhaita lisääntymisalueita.[21]

Saimaannorppa kulttuurissa

Tiedosto:5FinnischeMark Vorderseite.jpg
Suomalainen viiden markan kolikko vuodelta 1995.

Saimaannorppa on Suomen Luonnonsuojeluliiton tunnuseläin, ja sitä on luonnehdittu suomalaisen luonnonsuojelun symboliksi.[22] Sen suojelua varten perustettiin vuonna 2002 Nestorisäätiö. Eläin on kuvattu myös viiden markan kolikkoon. Luontokuvaaja ja -kirjailija Juha Taskinen on tehnyt useita saimaannorppaa käsitteleviä elokuvia ja kirjoja. Juha Vainion säveltämässä ja sanoittamassa laulussa Vanhojapoikia viiksekkäitä kuvaillaan saimaannorpan ja Nestori Miikkulaisen ystävyyttä ja kummankin yksinäisyyttä.

Lähteet

Hyvärinen; Kunnasranta; Nieminen; Taskinen: Hyle – Saimaan oma norppa. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3070-3.

Viitteet

  1. ↑ Norppatutkimus www.uef.fi. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 9.4.2010.
  2. ↑ Salivaara, Maarit: Saimaannorppa voi kadota kahdessa vuosikymmenessä Yle.fi. 16.06.2009. YLE Etelä-Karjala. Viitattu 09.04.2010.
  3. ↑ Pusa hispida saimensis IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  4. ↑ Wilson & Reeder: Pusa hispida saimensis Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 09.04.2010. (englanniksi)
  5. ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Pusa hispida saimensis (TSN 622064) itis.gov. Viitattu 23.6.2011. (englanniksi)
  6. ↑ Metsähallitus
  7. ↑ Saarinen, Juhani: Saimaannorpan sukupuutto on jo "erittäin todennäköistä" HS.fi. 16.2.2009. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 24.8.2009.
  8. ↑ a b c d e Saimaannorppa 17.8.2009. WWF Suomi. Viitattu 24.8.2009.
  9. ↑ Hyle, ss. 32–41
  10. ↑ WWF julistaa saimaannorpan pesärauhan Savonlinnassa Luontoon.fi. Viitattu 8.7.2010.
  11. ↑ a b c d Saimaannorppa - ja sen elinympäristö Saimaa (SLL 2010)
  12. ↑ Hyljekanta 2010 18.3.2009. Metsähallitus. Viitattu 9.7.2010.
  13. ↑ Lausunto Saimaan kalastusrajoituksista Suomen luononsuojeluliitto. Viitattu 8.7.2010.
  14. ↑ a b c Ympäristöministeriö 2011: Saimaannorpan suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma
  15. ↑ Lyytimäki, Jari & Hakala, Harri: Ympäristön tila ja suojelu Suomessa, s. 182. Gaudeamus, 2008.
  16. ↑ a b Saimaannorppa ja kalastus – seurantaryhmä II (2010)
  17. ↑ Hyle, ss. 18–29
  18. ↑ Metsähallituksen tiedotteet 1999-2011
  19. ↑ Asetus Saimaan hylkeen ja supikoiran rauhoittamisesta. Suomen asetuskokoelma 110/1955. Asetus tuli voimaan 4.3.1955.
  20. ↑ Hyle, ss. 136–140
  21. ↑ a b Hyle, ss. 124–133
  22. ↑ Manninen, Tuomas: Tehdään halleista biodieseliä! Ilta-Sanomat, 3.4.2009, s. 14.

Aiheesta muualla

Wikiuutiset
Wikiuutiset

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saimaannorppa&oldid=11008130”