Shōgun

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee japanilaista arvonimeä. Shōgun on myös James Clavellin romaani ja romaanista tehty minisarja.

Shōgun (jap. 征夷大将軍, sei-i taishōgun) oli samurai-armeijan ylipäällikön ja Japanin todellisten hallitsijoiden arvonimi vuodesta 1192 aina Meiji-restauraatioon asti vuonna 1868, vähäisin keskeytyksin. Länsimaisiin kieliin lainattu sana shōgun tarkoittaa itse asiassa yksinkertaisesti kenraalia; japaninkielinen titteli sei-i taishōgun tarkoitti "suurta kenraalia, joka kukistaa barbaarit". Barbaarit viittasivat alun perin pohjoisen ainu-kansaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisessä merkityksessään pohjoisalueiden komentajana shōgun-arvonimi oli käytössä lähinnä 800-luvulla. Tällöin ei ollut kyse mistään laajemmasta vallasta Japanin muilla alueilla. Kun ainuväestö oli alistettu Honshū-saaren pohjoisnokkaan asti, arvo jäi pois käytöstä.

1100-luvulla Japani siirtyi niin kutsutusta klassisesta kaudesta feodaaliaikaan. Hoviaateliston valta alkoi murtua nousevan samurailuokan tieltä etenkin 1100-luvulla, jolloin feodalismi lujitti myös huomattavasti otettaan niin että suurten maaomistusten hallinta siirtyi poissa olevilta hoviaatelisilta paikallisille samuraijohtajille. Lopulta näiden mahtavimmat johtomiehet saivat huomattavaa valtaa valtionkin asioiden suhteen, hoviaatelin johtohenkilöiden sijasta. Syntyi samuraihallinto. Sen johtohahmolle titteliä kehitettäessä, vuonna 1192 otettiin käyttöön uudestaan shōgun-arvonimi. Ensimmäinen tällainen shōgun oli Minamoto no Yoritomo, joka siirsi Kioton keisarinhovilta todellisen vallan itselleen. Hän perusti Kamakuraan feodaalistyyppisen hallinnon, jossa kaikkea poliittista valtaa käytti samurailuokka, Kioton keisarin ja aristokraattien jäädessä vain nimellisiksi hallitsijoiksi. Shōgunien johtamaa keskushallintokoneistoa kutsuttiin nimellä bakufu kaikkien seuraavienkin shōgunaattien kausilla. Varsin pian Kamakura-shōgunaatti menettivät todellisen vallan alaisilleen samuraijohtajille, erityisesti Hōjō-klaaniin kuuluville ministereilleen.

Tokugawa-shōgunaatin ensimmäinen shōgun Tokugawa Ieyasu.

Tilanne alkoi purkautua 1300-luvun alkuvaiheilla, jolloin itsepäinen keisari Go-Daigo yritti palauttaa valtaa keisarinhallinnolle. Tuloksena riidoista ja sisällissodista seurasi, että kenraali Ashikaga sai shōgunin arvonimen ja vallan, ja käynnisti parisataa vuotta oman sukunsa vallassa pysyneen Ashikaga-shōgunaatin. Tämän shōgunaatin valta-asema heikkeni samuraisukujen välisten pikkusotien roihahdettua laajaksi sisällissodaksi 1400-luvun loppupuolella, ja Ashikaga-shōgunaatti musertui lopullisesti Sengoku-kauden lopussa. Sodan voittajaksi kohosi lopulta Oda Nobunaga ja tämän murhan jälkeen valta siirtyi käytännössä Toyotomi Hideyoshille. Kummallekaan heistä ei kuitenkaan myönnetty shōgunin arvonimeä.

Lopulta 1600-luvun alussa heidän liittolaisensa Tokugawa Ieyasu (jonka valtaannousuun Shōgun-romaani on juoneltaan löyhästi perustettu) varmisti vallan itselleen ja perusti Tokugawa-shōgunaatin. Näiden shōgunien aikana Japanin pääkaupungiksi tuli heidän tukikohtansa Edo, nykyiseltä nimeltään Tokio. Heidän shōgunaattinsa oli erittäin keskusjohtoinen ja yhteiskuntaa kaikilla tasoilla kontrolloiva. Japani muun muassa sulkeutui ulkomaailmalta lähes täysin. Noita pariasataa vuotta on kutsuttu jopa sotilasdiktatuurin kaudeksi. Shōgunien aika päättyi Meiji-restauraatioon 1868.

Kun Yhdysvallat ja Brittiläinen kansainyhteisö miehittivät Japania toisen maailmansodan päätyttyä (19451952), miehityshallinnon johtajaa, yhdysvaltalaista kenraali Douglas MacArthuria kutsuttiin toisinaan valkoihoiseksi shōguniksi.

Luettelo shōguneista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestys Omassa
shōgunaatissaan
Nimi Vallassa
    Ōtomo no Otomaro
2   Sakanoue no Tamuramaro 797–811?
-   Funya no Watamaro 813
-   Fujiwara no Tadabumi 940
3   Minamoto no Yoshinaka 1184
Kamakura-shōgunaatti
4 1 Minamoto no Yoritomo 1192–1199
5 2 Minamoto no Yoriie 1202–1203
6 3 Minamoto no Sanetomo 1203–1219
7 4 Kujō Yoritsune 1226–1244
8 5 Kujō Yoritsugu 1244–1252
9 6 Prinssi Munetaka 1252–1266
10 7 Prinssi Koreyasu 1266–1289
11 8 Prinssi Hisaaki 1289–1308
12 9 Prinssi Morikuni 1308–1333
Kemmu-restauraatio
13   Prinssi Moriyoshi 1333
14   Prinssi Nariyoshi 1335–1336
Ashikaga-shōgunaatti
15 1 Ashikaga Takauji 1338–1358
16 2 Ashikaga Yoshiakira 1358–1367
17 3 Ashikaga Yoshimitsu 1367–1394
18 4 Ashikaga Yoshimochi 1394–1423
19 5 Ashikaga Yoshikatsu 1423–1425
20 6 Ashikaga Yoshinori 1429–1441
21 7 Ashikaga Yoshikatsu 1442–1443
22 8 Ashikaga Yoshimasa 1449–1473
23 9 Ashikaga Yoshihisa 1473–1489
24 10 Ashikaga Yoshiki 1490–1493
25 11 Ashikaga Yoshizumi 1494–1508
26 10 Ashikaga Yoshitane 1508–1521
27 12 Ashikaga Yoshiharu 1521–1546
28 13 Ashikaga Yoshiteru 1546–1565
29 14 Ashikaga Yoshihide 1568
30 15 Ashikaga Yoshiaki 1568–1573
Tokugawa-shōgunaatti[1]
31 1 Tokugawa Ieyasu 1603–1605
32 2 Tokugawa Hidetada 1605–1623
33 3 Tokugawa Iemitsu 1623–1651
34 4 Tokugawa Ietsuna 1651–1680
35 5 Tokugawa Tsunayoshi 1680–1709
36 6 Tokugawa Ienobu 1709–1712
37 7 Tokugawa Ietsugu 1713–1716
38 8 Tokugawa Yoshimune 1716–1745
39 9 Tokugawa Ieshige 1745–1760
40 10 Tokugawa Ieharu 1760–1786
41 11 Tokugawa Ienari 1787–1837
42 12 Tokugawa Ieyoshi 1837–1853
43 13 Tokugawa Iesada 1853–1858
44 14 Tokugawa Iemochi 1858–1866
45 15 Tokugawa Yoshinobu 1866–1867

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marius B. Jansen: The Making of Modern Japan, s. 44. Harvard University Press, 2000. ISBN 0-674-00991-6.