Kamakura

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kamakura
(鎌倉市(Kamakura-shi))
Symboli
Symboli
Location of Kamakura city Kanagawa prefecture Japan.svg
Valtio Japani
Alue Kantō
Prefektuuri Kanagawa
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 39,53 km²
Väkiluku (1.1.2008) 173 588
 – Tiheys 4 391 as./km²
Symbolit
 – Puu Cerasus jamasakura
 – Kukka Katkero (Gentiana)
Tsurugaoka Hachiman-gū
Kōtoku-inin suuri buddha 1800-luvun lopulla

Kamakura (jap. 鎌倉市, Kamakura-shi) on kaupunki Kanagawan prefektuurissa Japanissa pääkaupunki Tokion eteläpuolella. Kaupungissa on 173 588 asukasta (vuonna 2008) ja sen pinta-ala on 39,53 neliökilometriä.[1] Kamakura tunnetaan Kamakura-kaudella hallinneen Kamakura-shōgunaatin hallintopaikkana ja siten Japanin entisenä pääkaupunkina. Runsaiden historiallisten nähtävyyksien, suositun uimarannan ja Tokion läheisen sijainnin ansiosta kaupunki on nykyään merkittävä matkailukohde.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamakuran nimi lienee alun perin ainun kieltä ja tarkoittaa ”vuorten takana”. Kaupungin nimen kirjoittamiseen nykyään käytetyt kirjoitusmerkit tarkoittavat ”sirppivarastoa”.[2]

Kamakuran kaupunki perustettiin 600–700-luvuilla. Kaupungista tuli merkittävä vuonna 1192, kun Minamoto no Yoritomo perusti uuden shōgunaattinsa (bakufu) eli sotilashallintonsa sinne. Kamakura pysyi Japanin hallintokeskuksena vuoteen 1333 saakka.[2] Kaupunkiin rakennettiin tänä aikana kymmeniä monumentteja, joista merkittävimpiin kuuluvat Song-dynastian Kiinasta pakenevien munkkien perustavat zentemppelit. Vuonna 1219 valta siirtyi Minamoto-klaanilta Hōjō-klaanille, joka kukistui vuosisadan loppupuolen mongolihyökkäysten jälkeen, ja keisari Go-Daigo anasti vallan takaisin Kiotoon lopulta vuonna 1333. Viimeinen Hōjō-sijaishallitsija ja hänen noin 800 vasalliaan tekivät seppukun keisarin armeijoiden lähestyessä kaupunkia.[3]

Kamakura pysyi shōgunaatin kaatumisen jälkeenkin merkittävänä sotilaskeskuksena, mutta taantui 1400-luvun lopulla. Tämänkin jälkeen kaupungin temppelit houkuttelivat pyhiinvaeltajia. Uuden nousun kaupunki koki 1900-luvulla, kun siitä kehittyi matkailukohde ja Tokion nukkumalähiö.[3]

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamakura tunnetaan etenkin lukuisista buddhalaisista temppeleistään ja šintolaisista pyhäköistään. Pyhäköistä tärkein on kaupungin keskustassa sijaitseva Tsurugaoka Hachiman-gū mereltä pyhäkölle saakka johtavan Wakamiya-ōji-kadun pohjoispäässä. Se toimi Minamoto-klaanin suojelijapyhäkkönä vuodesta 1063 lähtien.[3]

Kaupungin pohjoisosassa sijaitsevista temppeleistä tärkeimpiä ovat vuonna 1282 perustettu Engaku-ji, kaupungin zentemppeleistä merkittävin Kenchō-ji, Tōkei-ji, Jōchi-ji ja Ennō-ji. Keskustan itäpuolella ovat muiden muassa Kamakura-gū-pyhäkkö sekä Zuisen-ji- ja Sugimoto-dera-temppelit. Länsipuolen kukkuloilla on esimerkiksi Zeniarai benten -pyhäkkö, joka tunnetaan tavasta pestä rahaa lähdevedessä talousonnen houkuttelemiseksi. Lähempänä merta lounaassa sijaitsevat suosittu Hase-deran temppeli ja kaupungin ehkä tunnetuin nähtävyys: Kōtoku-in suurine buddhapatsaineen (daibutsu). Temppelin Amida-buddhaa esittävä patsas valmistui vuonna 1252 ja se on 11,4 metrin korkuisena Japanin toiseksi suurin buddhapatsas. Ulkoilmassa olevaa patsasta suojasi alun perin rakennus, joka kuitenkin huuhtoutui mereen vuoden 1495 tsunamissa.[4][5]

Etelässä kaupunki kohtaa Tyynenmeren Sagamilahden Zaimokuza- ja Yuigahama-uimarantoineen.[4]

Sisarkaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamakuralla on viisi sisarkaupunkia, joista kolme sijaitsee Japanissa ja kaksi ulkomailla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Introduction to Kamakura Kamakura City. Viitattu 27.12.2012.
  2. a b Louis Frédéric: Japan Encyclopedia, s. 458. Harvard University Press, 2002. ISBN 9780674017535. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c Jan Dodd, Simon Richmond: The Rough Guide to Japan, s. 220–224. Rough Guides, 2001. ISBN 9781858286990. Teoksen verkkoversio.
  4. a b Cath Phillips: Time Out Guide Tokyo, s. 274–275. Time Out Guides, 2005. Teoksen verkkoversio.
  5. Chris Rowthorn: Lonely Planet Japan, s. 234–237. Lonely Planet, 2009. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]