Sergei Paradžanov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sergei Paradžanov armenialaisessa postimerkissä.

Sergei Iosifovitš Paradžanov (ven. Серге́й Ио́сифович Параджа́нов, armeniaksi Սարգիս Հովսեփի Փարաջանյան, Sargis Hovsepi Paradžanjan; 9. tammikuuta 1924 Tbilisi21. heinäkuuta 1990 Jerevan) oli armenialaissyntyinen neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja ja taiteilija. Paradžanovia on pidetty yhtenä elokuvataiteen suurimmista nimistä, mutta vain hyvin suppea yleisö tuntee hänen omaperäiset teoksensa.

Sergei Paradžanov syntyi armenialaiseen perheeseen Neuvostoliittoon kuuluneen Georgian pääkaupungissa. Hän opiskeli Tbilisin rautatie-instituutissa ja konservatoriossa. Vuonna 1945 hän pääsi Neuvostoliiton elokuvakouluun VGIK:iin, jossa hän opiskeli Igor Savtšenkon ja Oleksandr Dovženkon johdolla. Vuonna 1947 Paradžanov pidätettiin syytettynä homoseksuaalisuudesta. Vuonna 1950 hän nai tataaritytön, jonka tämän sukulaiset murhasivat.[1]

Paradžanov valmistui VGIK:istä vuonna 1951.[2] Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli kurssityöhön perustunut Andriješ (1955). Vuonna 1956 Paradžanov meni naimisiin ukrainalaisen Svetlana Štšerbatšukin kanssa, jonka kanssa hänellä on yksi lapsi. Pariskunta erosi vuonna 1962.[1]

Paradžanov kuvasi Ukrainassa kolme dokumenttielokuvaa, komedian Perši porubok (”Huippujätkä”, 1958), elokuvat Ukrajinska rapsodija (”Ukrainalainen rapsodia”, 1961) ja Kvitka na kameni (”Kukka kivellä”, 1962). Hänen läpimurtoteoksensa oli ukrainalaiseen kansanperinteen aiheisiin perustuva, hutsulimurteella kuvattu ”Menneitten sukupolvien varjot” (Tini zabutyh’ predkiv, 1964). Elokuva sai suuren kansainvälisen arvostelumenestyksen. Sosialistisen realismin kaanoneiden rikkominen johti kuitenkin ohjaajan seuraavan elokuvan Kyjivski freski (”Kiovan freskot”) kieltämiseen.[1]

Vuonna 1966 Paradžanov muutti Armeniaan, jossa hän kuvasi keskiaikaisesta armenialaisrunoilijasta Sajat Novasta kertovan samannimisen elokuvan. Ideologisista syistä ohjaaja joutui muuttamaan elokuvaansa ja antamaan sille nimen ”Granaattiomenan väri”. Sergei Jutkevitšin muokkaama sensuroitu versio (1969) joutui sekin pitkäksi aikaa hyllylle.[1]

Joulukuussa 1973 Paradžanov pidätettiin Kiovassa syytettynä homoseksualismista ja seuraavana vuonna hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan. Ulkomaiset kulttuurivaikuttajat kampanjoivat ohjaajan puolesta, ja ranskalainen kirjailija Louis Aragon pyysi henkilökohtaisesti Leonid Brežneviltä hänen vapauttamistaan. Paradžanov pääsi vankilasta vuoden 1977 lopussa. Ohjaaja palasi Tbilisiin, jossa hän jatkoi työtään omaperäisenä kuvataiteilijana. Vuonna 1982 Paradžanov pidätettiin uudestaan syytettynä lahjonnasta, ja hän vietti lähes vuoden paikallisesssa vankilassa.[1]

Vuonna 1984 Paradžanov ohjasi Georgiassa elokuvan ”Linnakkeen legenda” (Ambavi Suramis tsikhisa). Hänen ensimmäinen taidenäyttelynsä järjestettiin Tbilisissä vuonna 1985. Vuonna 1988 ohjaaja kuvasi Azerbaidžanissa Mihail Lermontovin teokseen perustuvan elokuvan ”Ašik-Kerib – satu rakastuneesta ašugista” (Ašiki Keribi). Vuonna 1989 Paradžanov alkoi kuvata kesken jäänyttä omaelämäkerallista elokuvaa Khostovanank (”Tunnustus”).[1] Ohjaaja kuoli syöpään 66 vuoden ikäisenä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Sergei Parajanov Films & Bio Viitattu 29.11.2009. (englanniksi)
  2. Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 317. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]