Robert Fripp

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robert Fripp
Robert Fripp vuonna 2007
Robert Fripp kiertueella King Crimsonin kanssa vuonna 2007.
Syntynyt 16. toukokuuta 1946 (ikä 68)
Kotipaikka Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Dorset, Englanti
Aktiivisena 1968–
Tyylilajit progressiivinen rock, psykedeelinen rock, ambient
Soittimet kitara, mellotron
Yhtyeet King Crimson
League of Gentlemen
G3 (2004)
The League of Crafty Guitarists
Toyah Willcox
Fripp & Eno
Slow Music

Robert Fripp (s. 16. toukokuuta 1946 Dorset, Englanti) on kitaristi ja säveltäjä, joka on parhaiten tunnettu kenties King Crimson -yhtyeen perustajana ja ainoana pysyvänä jäsenenä. Hänen yli neljänkymmenen vuoden aikainen työnsä kattaa useita eri musiikkityylejä.

Varhaisura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frippin aikaisimmat ammattimaiset työt alkoivat vuonna 1967, kun hän haki yhtyeeseen, jonka muodostivat basisti Peter Giles ja rumpali Michael Giles. Vaikka live-yhtyeenä Giles, Giles and Fripp oli huonosti menestynyt, onnistui se silti julkaisemaan kaksi singleä, sekä yhden levyn The Cheerful Insanity of Giles, Giles and Fripp. Myöhemmin julkaistiin Giles, Giles and Frippin äänitysten kokoelma nimellä The Brondesbury Tapes.

Varhainen King Crimson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen hajoamisen seurauksena Fripp ja rumpali Michael Giles alkoivat suunnittella King Crimsonin perustamista vuonna 1968 yhdessä Greg Laken, Peter Sinfieldin ja Ian McDonaldin kanssa. Heidän ensimmäinen levynsä, In the Court of Crimson King, julkaistiin loppuvuodesta 1969. King Crimson hajosi pian tämän jälkeen ja muodostettiin uudelleen useita kertoja vuosien aikana. Robert Fripp on säilynyt King Crimsonin ainoana vakituisena ja alkuperäisenä jäsenenä[1].

Sivuprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

King Crimsonin vähemmän aktiivisina aikakausina Fripp harjoitti useita sivuprojekteja. Yhteistyössä Brian Enon kanssa hän äänitti levyt No Pussyfooting vuonna 1973 ja Evening Star vuonna 1975. Nämä kaksi levyä sisälsivät useita kokeiluja eri musiikkitekniikoista, kuten nauhakaiku, jolla tuli olemaan keskeinen rooli Frippin myöhemmissä töissä. Laitteisto oli niin karakteristinen Frippille, että sen tuottamia ääniä ruvettiin kutsumaan "Frippertronicsiksi".

Fripp vietti osan 1970-luvun lopusta poissa musiikkiteollisuudesta. Tänä aikana hän vaali kiinnostustaan Gurdjieffin opetuksiin, jotka tulisivat myöhemmin vaikuttamaan hänen työhönsä Guitar Craftilla. Hän palasi musiikkityön pariin studiokitaristiksi Peter Gabrielin samannimisellä levyllä, vuonna 1976, joka julkaistiin seuraavana vuonna. Fripp kiersi Gabrielin kanssa tukeakseen levyä, mutta pysyi sivussa ja esiteltiin yleisölle "Dusty Rhodesina".

Vuonna 1977, kolme vuotta King Crimsonin John Wettonin aikaisen inkarnaation jälkeen, Fripp sai puhelinsoiton Enolta, joka työskenteli David Bowien levyllä Heroes. Fripp suostui soittamaan kitaraa levyllä, mikä aloitti sarjan yhteistöitä eri muusikoiden välillä. Kohta Fripp oli mukana Peter Gabrielin toisella studioalbumilla ja teki yhteistyötä Daryl Hallin kanssa Sacred Songs -levyllä. Tänä aikana Fripp alkoi tehdä soolomateriaalia, jossa oli paljon muiden muusikoiden kanssa yhteistyössä tehtyä materiaalia, kuten Enon, Gabrielin ja Hallin, mutta myös Peter Hammillin, Jerry Marottan, Phil Collinsin, Tony Levinin ja Terre Rochen. Tämä materiaali muodosti lopulta hänen ensimmäisen soololevynsä, Exposure (1979), jota seurasi Frippertronics-kiertue samana vuonna. New Yorkissa Fripp osallistui Blondien ja Talking Headsin levyihin ja konsertteihin ja tuotti The Rochesin ensimmäisen levyn.

Frippin yhteistyö Buster Jonesin, Paul Duskin ja David Byrnen kanssa tuotti God Save the Queen/Under Heavy Manners -levyn 1980. Samana vuonna hän kasasi "second-division touring new wave instrumental dance bandiksi" eli "toisen divisioonan kiertäväksi uuden aallon instrumenttitanssiyhtyeeksi" kutsumansa yhtyeen, jonka nimeksi tuli League of Gentlemen. Jäsenet olivat Sara Lee, Barry Andrews ja Johnny Toobad.

King Crimsonin 1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1981 King Crimson muodostui uudelleen. Frippin lisäksi entisistä jäsenistä oli mukana rumpali Bill Bruford, kun taas uusia olivat amerikkalaiset Adrian Belew ja Tony Levin. Joukko esiintyi ensin nimellä "Discipline", mutta Fripp huomasi että yhtyeen jäsenet pitivät "King Crimsonia" parempana vaihtoehtona. Kolmen levyn julkaisun jälkeen tämä uusi King Crimson hajosi vuonna 1984 ja The League of Gentlemen hajosi pian tämän jälkeen.

Samaan aikaan Fripp teki kaksi levyä vanhan ystävänsä, The Policen Andy Summersin kanssa. Fripp ja Summers soittivat I Advance Masked -levyllä kaikki instrumentit. Bewitched oli enemmän Summersin projekti, joka tuotti kyseisen levyn ja teki sillä yhteistyötä muidenkin muusikoiden kuin Frippin kanssa.

Guitar Craft[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frippille tarjottiin opetuspaikkaa American Society for Continuous Eductionista (ACSE) Claymont Courtista, Länsi-Virginiasta 1984. Hän oli ollut tekemisissä ASCE:n kanssa vuodesta 1978, loppujen lopuksi sen hallituksessa, ja oli pitkään harkinnut kitaransoiton opettamista. Hänen kurssinsa, Guitar Craft, oli alkanut 1985, yksi tuotoksista oli performanssiyhtye The League of Crafty Guitarists, joka on julkaissut useita levyjä. 1986 hän julkaisi ensimmäisen kahdesta vaimonsa,Toyah Willcoxin kanssa yhteistyössä tehdystä levystä.

Soundscapes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fripp palasi äänittämään soolona vuonna 1994 käyttäen päivitettyä versiota Frippertronicsin tekniikasta, jossa hän käytti nyt nauhojen sijasta digitaalista tekniikkaa. Fripp julkaisi useita "Soundscapes"-levyjä kuten 1999, Radiophonics, A Blessing of Tears, That Which Passes, November Suite ja The Gates of Paradise. Kokoelma Pie Jesu sisältää materiaalia A Blessing of Tearsistäja The Gates of Paradisesta.

Vuonna 1993 julkaistiin ensimmäinen Frippin ja Japan-yhtyeen entisen laulajan sekä soolouraa luoneen David Sylvianin yhteislevy The First Day. Fripp oli myös ehdottanut Sylvianille King Crimson -jäsenyyttä, mistä tämä oli kieltäytynyt.

King Crimsonin myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhään 1994 Fripp kokosi jälleen King Crimsonin yhteen. Uusi kokoonpano koostui 1980-luvun jäsenistä sekä basisti Trey Gunnista ja rumpali Pat Mastelottosta. Kokoonpanoa kutsutaan "tuplatrioksi", sillä siinä oli kaksi kitaristia, kaksi basistia ja kaksi rumpalia. Tämä kokoonpano julkaisi vuonna 1995 studioalbumin THRAK sekä improvisatorisen livelevyn THRaKaTTaK. Vuosikymmenen lopussa King Crimson "fraktalisoitui" moneksi "projeKctiksi", joissa kaikissa soitti hieman eri kokoonpano tuplatrion jäsenistöstä. Crimson-historioitsija Sid Smith pitää 1999 julkaistua Bill Rieflinin, Frippin ja Gunnin levyä The Repercussions of Angelic Behavior musiikillisesti "crimsonilaisena" ja projeKcteihin läheisesti liittyvänä.[2]

Vuonna 2000 King Crimson julkaisi 12. studioalbuminsa The ConstruKction of Light. Sillä soittavat Fripp, Belew, Gunn ja Mastelotto. Sama kokoonpano levytti myös toisen albumin, The Power to Believe (2003).

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

King Crimsonin julkaisut on lueteltu yhtyeen omassa artikkelissa.
  • 1968 The Cheerful Insanity of Giles, Giles, and Fripp
  • 1973 No Pussyfooting (Brian Enon kanssa)
  • 1975 Evening Star (Brian Enon kanssa)
  • 1979 Exposure
  • 1981 God Save the Queen/Under Heavy Manners
  • 1981 The League of Gentlemen (League of Gentlemen)
  • 1981 Let the Power Fall: An Album of Frippertronics
  • 1982 I Advance Masked (Andy Summersin kanssa)
  • 1984 Bewitched (Andy Summersin kanssa)
  • 1985 Network
  • 1985 God Save the King (League of Gentlemen)
  • 1986 The League of Crafty Guitarists Live
  • 1986 The Lady or the Tiger (Toyah Willcoxin kanssa)
  • 1993 The First Day (David Sylvianin kanssa)
  • 1993 Kings
  • 1994 The Bridge Between (California Guitar Trio)
  • 1994 1999 Soundscapes: Live in Argentina
  • 1994 Damage (David Sylvianin kanssa)
  • 1995 Intergalactic Boogie Express: Live in Europe...
  • 1995 A Blessing of Tears: 1995 Soundscapes, Vol. 2 (live)
  • 1995 Radiophonics: 1995 Soundscapes, Vol. 1 (live)
  • 1996 That Which Passes: 1995 Soundscapes, Vol. 3 (live)
  • 1996 Thrang Thrang Gozinbulx (live, League of Gentlemen)
  • 1997 November Suite: 1996 Soundscapes - Live at Green Park Station
  • 1997 Pie Jesu
  • 1998 The Gates of Paradise
  • 1998 Lightness: Music for the Marble Palace
  • 1999 The Repercussions of Angelic Behavior (Bill Rieflinin and Trey Gunnin kanssa)
  • 2002 Pawn Shop Prize (Uncle Porky Can't Get No Tallerin kanssa)
  • 2004 The Equatorial Stars (Brian Enon kanssa)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eric Tamm: Robert Fripp: From King Crimson to Guitar Craft, Faber and Faber, 1990.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ralph Denyer: Suuri kitarakirja, s. 32. WSOY, 1984. ISBN 951-0-12491-5.
  2. Sid Smith: In the Court of King Crimson