Paavo Kairinen
Paavo A. Kairinen (5. maaliskuuta 1912 Yläne – 12. elokuuta 2000 Turku) oli suomalainen upseeri ja asekätkijä, joka pakeni vuonna 1945 perheineen Ruotsiin sekä vuonna 1947 edelleen Yhdysvaltoihin, jonka armeijassa hän palveli 21 vuotta. Kairinen on kirjoittanut omista ja toisten Marttisen miesten kokemuksista teoksen Marttisen miehet: asekätkijäveljet. Sotavuosista hän kertoi kirjassa JR 35 sotatiellä. Hänet palkittiin kolmella erilaisella Vapaudenristillä.[1]
Koulutus ja sotavuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kairinen pääsi ylioppilaaksi Turun suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1931. Vuosina 1934–1936 hän kävi Kadettikoulun 18. kurssin.[1]
Talvisodassa Kairinen toimi kranaatinheitinkomppanian päällikkönä Jalkaväkirykmentti 15:ssä ja jatkosodan alussa samassa tehtävässä Jalkaväkirykmentti 35:ssä[2]. Hänet ylennettiin kapteeniksi elokuussa 1941 ja nimitettiin rykmentin ensimmäisen pataljoonan komentajaksi vuonna 1942.[1]
Asekätkentä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jatkosodan loputtua majuri Paavo A. Kairinen sai komennuksen päämajaan. Siellä everstiluutnantti Usko Sakari Haahti kysyi hänen halukkuuttaan osallistua aseiden hajavarastoinnin järjestämiseen. Hajavarastointi, joka tultiin myöhemmin tuntemaan asekätkentänä, oli tarkoitettu sissisodankäyntiä varten, mikäli Suomi joutuisi Neuvostoliiton miehittämäksi. Kairinen suostui hänelle kaavailtuun tehtävään aseiden ja ampumatarvikkeiden hankinnassa.
Ollessaan kranaatinheitinkoulutuksen suunnittelijana puolustusvoimien pääesikunnassa Kairinen sai upseeritoveriltaan varoituksen suunnitteilla olevasta pidätyksestä. Hän erosi Suomen puolustusvoimien palveluksesta ja siirtyi Ruotsiin 14. syyskuuta 1945.
Marttisen ryhmän jälkijoukossa Yhdysvaltoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Marttisen miehet
Kairinen saapui perheineen New Yorkiin 14. tammikuuta 1947 muiden Marttisen miesten jälkeen. Vastaanotosta huolehti Suomalaiset Aseveljet Amerikassa -yhdistys. Yhdysvalloissa ryhmän jäsenet olivat aluksi pakolaisen asemassa. Sen jälkeen he työskentelivät sekalaisissa töissä sillä välin kun heidän asiaansa käsiteltiin Yhdysvaltain puolustushallinnossa. Kairinen työskenteli muun muassa toisen asekätkijän, Erkki Lahdenperän, kanssa kodinhoitotehtävissä.
Sotamiehestä everstiksi Yhdysvaltain armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marttisen miehet saattoivat värväytyä sotamiehinä Yhdysvaltain armeijaan 3. tammikuuta 1948. Typistetyn alokasvaiheen ja kielenopiskelun jälkeen joukosta tuli ensin talvisodankäynnin kouluttajia ja sitten aliupseereita. Koulutusvastuut laajenivat ja monipuolistuivat vähitellen ja ryhmä hajaantui eri yksiköihin. Suomalaisista tuli reservin upseereita 16. maaliskuuta 1950.[1]
Korean sodan vuoksi suomalaisupseerit kutsuttiin takaisin Yhdysvaltain armeijan palvelukseen toukokuussa 1951. Kairinen aloitti laskuvarjojääkärien kouluttajana Pohjois-Carolinassa. Syksyllä 1953 hänet komennettiin Saksaan erikoissodankäyntiryhmän kouluttajaksi. Hän organisoi vapaaehtoisesti Unkarin kansannousun pakolaisten avustustoiminnan ja tämän johdosta hänet kutsuttiin vuonna 1992 Vitez-ritarikunnan jäseneksi. Vuodesta 1959 Kairinen työskenteli Okinawalla, Etelä-Koreassa ja Taiwanissa. Vuonna 1963 hänet ylennettiin everstiluutnantiksi ja komennettiin Saksan Bad Tölziin, jossa hän suunnitteli ja johti Nato-maiden kanssa pidettyjä harjoituksia.[1]
Kairinen suoritti Fort Leavenworthissa sotakorkeakoulun ja ylennettiin vuonna 1968 everstiksi. Hän sai muun muassa The Legion of Merit -kunniamerkin. Kesäkuun alussa 1972 hän siirtyi eläkkeelle.[1]
Paluu Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavo A. Kairinen muutti takaisin Suomeen vuonna 1982 ja asettui Turkuun. Hän kuoli 88-vuotiaana elokuussa 2000.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kairinen, Paavo A.: Marttisen miehet: asekätkijäveljet. Porvoo, Helsinki, Juva : WSOY, 1987. ISBN 951-0-14664-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
