Kranaatinheitin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee raskasta tulitukiasetta. Kiväärin piippuun kiinnitettävä heitintä käsittelee artikkeli Kranaatinheitin (rynnäkkökivääri).
Sotilas ampumassa 60-millimetrisen kranaatin.
Saksalaisen 10 cm Nebelwerfer 35 −kranaatinheittimen rakennepiirros. (Baseplate = vastin, bipod = tuki, barrel = putki)

Kranaatinheitin on jalkaväen raskas tulitukiase, jolla ammutaan yleensä epäsuoraa tulta. Kranaatinheitintä pidetään yksinkertaisuutensa ja ampumatarkkuutensa puolesta tehokkaana jalkaväen aseena. Heittimen tehokas kantama vaihtelee kaliiperista ja ampumatarvikkeesta riippuen, suomalaisen 81 Krh 71Y:n kantama on noin kuusi kilometriä, 120 Krh 92:n kantama noin kahdeksan kilometriä. Suomen puolustusvoimien käytössä olevat heitintyypit ovat Tampellan kehittämiä, ja Tampellan ja nykyisin Patria Vammas Oy:n valmistamia. Huomaa, että kranaatinheitin on eri asia kuin kranaattikivääri, vaikka kranaattikivääristä puhutaan usein kranaatinheittimenä.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kranaatinheittimessä on yleensä neljä osaa: vastin, tuki, putki ja suuntain.

Suuntain on suuntaamiseen tarkoitettu laite, jota käyttävät suuntaaja ja apusuuntaaja. Suuntaajan tehtävänä on huolehtia kollimaattoriviivan ja kiinnityspisteeseen yhdensuuntaisuudesta, kun taas apusuuntaaja katsoo vesivaakamaisista kuplista, että heitin on suorassa.

Vastin on metallinen levy, jossa on nivelkuoppa sekä piikkejä, joiden avulla sen on tarkoitus pureutua alustaansa heittimellä ammuttaessa. Vastimen tarkoitus on tukea putken pohjaa ja välittää rekyyli maahan. Heittimen putki kiinnittyy nivelkuoppaan.

Tuki kiinnitetään jousikehdostaan heittimen putken yläosaan. Tuki käsittää sivusuuntauskoneiston, korosuuntauskoneiston, tasauskoneiston, istukan suuntaimelle sekä jousituskoneiston rekyylin vaimentamiseksi.

Putki on yksinkertainen, yleensä sileäputkinen ja suustaladattava, johon ammus pudotetaan. Osuessaan putken iskuriin kranaatin panos räjähtää lähettäen kranaatin lentoon. Iskuri voi olla kiinteä (yleensä kevyissä kranaatinheittimissä, kaliiperi 81-82 mm), jolloin ammus lähtee valuttuaan putken pohjalle, tai se voi toimia laukaisukoneiston välityksellä (raskaat kranaatinheittimet, kaliiperi yli 100 mm), jolloin heitin laukaistaan laukaisunarulla. Putken pohjassa on nivelpallo, joka oikeassa kulmassa asetettuna lukittuu vastimen nivelkuoppaan. Vastimeen kiinnitettynäkin putki voi kääntyä täydet 360 astetta.

Ammukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisia 81 mm:n kranaatinheittimen ammuksia. Ylhäältä lukien: sirpalekranaatti, fosforikranaatti, valaisuammus

Kranaatinheittimien ampumatarvikevalikoimaan kuuluu useita erityyppisiä ammuksia. Kranaatinheittimen laukausyhdistelmä käsittää itse ammuksen, yleensä ammuksen kärkeen asetettavan sytyttimen (yleensä iskusytytin) ja sarjapanoksen, joka koostuu ammuksen pyrstön sisään laitettavan peruspanoksesta ja 0-5 pyrstön kaulalle asetettavasta lisäpanoksesta. Heittimen iskurin sytyttäessä peruspanoksen sytyttää se puolestaan lisäpanokset.

Sirpalekranaatit räjähtävät iskusytyttimen osuessa esteeseen tai optisen herätesytyttimen havaitessa kranaatin olevan ennaltamäärätyllä korkeudella maanpinnasta. Ilmassa räjähtäneen kranaatin sirpalevaikutus on moninkertainen maassa räjähtäneeseen verrattuna. Sirpalekranaatin sirpalevaikutus on maastosta riippuen useita kymmeniä metrejä. Räjähdysaineena käytetään yleensä trotyyliä, kuori voi olla esimerkiksi valurautaa.

Savuammuksissa on pohjasytytin, joka maahan törmätessään alkaa savuttaa. Kevyen kranaatinheittimen savuammuksen savutusaika on noin neljä minuuttia. Savuammuksia käytetään omien joukkojen suojaamiseen, vihollisen sokaisemiseen tai harhauttamiseen.

Valaisuammukset räjähtävät aikasytyttimen vaikutuksesta ilmassa valaisten alla olevan alueen 30-40 sekunniksi.

Kuorma-ammus sisältää useita pienempiä tytärammuksia, jotka levittäytyvät laajalle alueelle emoammuksen räjähtäessä laajentaen kranaatin vaikutusalaa.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain 92. divisioonan kranaatinheitinkomppania tulittaa 81 mm:n kranaatinheittimellä saksalaisia Massan lähellä Italiassa luultavasti marraskuussa 1944.

Kranaatinheittimistön etuna on suuri tulinopeus (esimerkiksi 120 Krh 92: 12-15 ls/min), aseen suhteellinen keveys tykistöön verrattuna (120 Krh 92: 486 kg kuljetuskunnossa), nopea asemaanmenokyky ja tuliasemasta lähtö. Haittapuolia on lyhyehkö kantama sekä suuresta ampumakulmasta johtuva helppo paikannettavuus vastatykistötutkilla. Koska kranaatinheitin ampuu yläkulmilla, soveltuu se käytettäväksi myös peitteisessä maastossa ja asutuskeskuksissa. Näistä syistä kranaatinheittimet soveltuvat erityisen hyvin jalkaväen välittömään tukemiseen. Kranaatinheittimet kuuluvat yleensä pataljoonien (81 tai 120 mm) ja komppanioiden (60 tai 81 mm) kokoonpanoihin. Lisäksi esimerkiksi brittiarmeijalla on ollut jalkaväkijoukkueessa kahden miehen käytettävä pienoiskranaatinheitin (51 mm).

Kevyet 81 mm:n kranaatinheittimet ovat suurvalta-armeijoiden mekanisoiduissa yksiköissä pääasiassa poistuneet käytöstä, ja ne on korvattu tehokkaammilla, yleensä ajoneuvoihin asennetuilla 120 mm:n heittimillä. Kevyempiä kranaatinheittimiä (60-81 mm) käytetään kevyiden joukkojen, esimerkiksi sissi- ja erikoisjoukkojen tukena.

Heittimistö on siirtymässä yhä enemmän ajoneuvoalustalle Neuvostoliiton Afganistanissa menestyksekkäästi käyttämän 82 mm Vasilek-heitinjärjestelmän innoittamana. Tästä esimerkkinä suomalais-ruotsalainen 120 millimetrin AMOS-kranaatinheitinjärjestelmä, sekä Suomessa jo useita vuosia aktiivisessa käytössä ollut kranaatinheittimellä varustettu telakuorma-auto.

Suomessa käytössä olevia perinteisiä raskaita kranaatinheittimiä ovat 120 Krh 92, 120 Krh 92 76, 120 Krh 85 92, 120 Krh 38 77 ja 120 Krh 3842 77. Näistä kolme ensimmäistä ovat Tampellan valmistamia tyyppejä ja kaksi viimeistä Suomessa modifioitua sotasaaliskalustoa.

Suomalaisen kranaatinheittimistön kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen kranaatinheitinryhmä ampumassa kevyellä 81 KRH 71 Y -kranaatinheittimellä.
Kranaatinheitinjoukon taktinen merkki.

Suomessa kranaatinheittimistöä käytetään joko kevyin kranaatinheittimin joukkueittain jalkaväkikomppanioissa tai raskain kranaatinheittimin komppanioittain jalkaväkitapataljoonassa.

Kevyet kranaatinheittimet on sijoitettu itsenäisesti toimiviin kranaatinheitinjoukkueisiin, jotka toimivat komppanioiden tulitukiosastoina.

Raskaita kranaatinheittimiä käytetään puolestaan kranaatinheitinkomppanioittain tukemaan pataljoonan taistelua.[1]

Jalkaväkikomppanian, kaupunkijääkärikomppanian ja torjuntakomppanian kranaatinheitinjoukkueeseen kuuluvat joukkueenjohtaja, tasoryhmä, kolme heitinryhmää sekä ilmatorjuntakonekivääriampuja. Tasoryhmään kuuluu laskija-aliupseeri, viestialiupseeri ja neljä viestimiestä. Heitinryhmään kuuluu heittimenjohtaja, suuntaaja, apusuuntaaja, lataaja, panostaja ja kaksi ammusmiestä. Heitinryhmän aseena on kevyt kranaatinheitin. Joukkue liikkuu tuettavan komppanian tyypin mukaan joko perävaunullisilla pyörätraktoreilla, panssariajoneuvoilla, maastokuorma-autoilla, telakuorma-autoilla tai jalan.

Panssari-,jääkäri- ja jalkaväkipataljoonan sekä mekanisoidun taisteluosaston kokoonpanoon kuuluu kranaatinheitinkomppania. Komppaniaan kuuluu komppanianpäällikkö, komppaniaupseeri, komento- ja huoltojoukkue, viesti- ja mittausjoukkue sekä kolme tulijoukkuetta (TORK:ssa kaksi).

Viesti- ja mittausjoukkueeseen kuuluu tulitoimintaupseeri, joka toimii joukkueenjohtajana, kaksi ajoneuvon kuljettajaa, tasoryhmä, viestiryhmät 1 ja 2 sekä mittausryhmä. Viesti- ja mittausjoukkueen tasoryhmään kuuluu tasoaliupseeri ja kaksi viestimiestä. Viestiryhmä 1:n kuuluu viestimestari ja neljä viestimiestä. Viestiryhmä 2:n kuuluu viestialiupseeri ja neljä viestimiestä.

Mittausryhmän muodostavat mittausupseeri, mittausaliupseeri, suuntakehäaliupseeri ja kuusi mittausmiestä. Tulijoukkueeseen kuuluu joukkueenjohtaja, tasoryhmä ja kolme heitinryhmää. Tulijoukkueen tasoryhmään kuuluu laskija-aliupseeri ja kaksi viestimiestä. Heitinryhmän kokoonpano on sama kuin kranaatinheitinjoukkueessa, mutta aseena on raskas kranaatinheitin. Joukkue liikkuu kuljetuspanssarivaunuilla (PsP ja MekTstOs), maastokuorma-autoilla (JP (Ps)), telakuorma-autoilla (JP (Tka)) tai traktoreilla (JvP).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Epäsuora tuli (pdf) (s. 64) Reserviläisjohtajan opas. 1996. Suomen puolustusvoimat. Viitattu 29.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kranaatinheitin.