Natsi-Saksan kulta
Natsi-Saksan kulta viittaa kultavaroihin, jotka natsi-Saksa siirsi mertentakaisiin pankkeihin toisen maailmansodan aikana. Natsihallinnon toimintatapoihin kuului rahoittaa sodankäyntiä uhriensa varallisuutta ryöstämällä ja keräämällä sitä varastoihinsa. Aika ajoin kultaa vaihdettiin koviin valuuttoihin käyttäen apuna monia peitejärjestöjä, joiden identiteettiä ja rahansiirtojen laajuutta ei tarkkaan tunneta.
Kullan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksan kulta- ja ulkomaisen valuutan varantojen hiipuminen olisi vaarantanut sotamateriaalin hankinnan, eikä natsien sotilasmahdin kasvattaminen olisi ollut mahdollista ilman jatkuvaa koneiden ja osien hankintaa ulkomailta. Kuitenkin 1930-luvun loppua kohden Saksan ulkomaanvaluutan varannot olivat käyneet kestämättömän heikoiksi; vuonna 1939 Saksa oli käyttänyt kaikki ulkomaisen lainanottokykynsä, ja suurin osa vaihdosta perustui suunnitelmatalouden vaihdantaan.[1]
Saksan pyrkimys omavaraisuuteen ja ulkomaanvaluutan varantojen säästämiseen kätkee kuitenkin taakseen virallisten varantojen kasvun, mikä selittyy varallisuuden ryöstöstä vastikään miehitetyistä Itävallasta, Tšekkoslovakiasta ja natsijohtoisesta Danzigista.[2] Arvellaan, että tuotot näistä kolmesta lähteestä lisäsivät Saksan virallista kultavarantoa 71 miljoonalla dollarilla vuosien 1937 ja 1939 välillä.[2] Tämän kätkemiseksi Reichsbank aliarvosti (devalvoi) virallisia varantojaan (vuonna 1939, 40 miljoonalla dollarilla verrattuna Englannin pankin arvioihin).[2]
Sodan aikana Saksa jatkoi tätä menettelyä entistäkin suuremmassa mittakaavassa. Se otti haltuunsa 550 miljoonan dollarin arvosta ulkomaisten hallitusten kultaa; tähän sisältyy 223 miljoonaa dollaria Belgialta ja 193 miljoonaa dollaria Alankomailta.[2] Sen sijaan lukuun ei sisälly yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä ryöstetty omaisuus, joiden johdosta todelliset määrät ovat vielä suuremmat.
Minne kulta päätyi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Se, mihin natsi-Saksan kulta eurooppalaisiin rahalaitoksiin vuonna 1945 kadottuaan on päätynyt ja missä se on nyt, on ollut monien kirjojen ja salaliittoteorioiden aiheena sekä johtanut vuonna 2001 siviilikanteeseen, jossa syytettyinä olivat Vatikaanin pankki, fransiskaanimunkkikunta ym.
Sveitsin keskuspankki (Schweizerische Nationalbank, SNB), sotaa edeltävän Manner-Euroopan suurin kultakaupan keskus, oli natsi-Saksalle luonteva kullan sijoituskohde.[3] Sodan aikana SNB vastaanotti 440 miljoonan dollarin arvosta kultaa, josta ryöstösaaliin osuudeksi arvioidaan 316 miljoonaa dollaria.[4]
Yksi väitetty natsien piilottama kulta-aarre on niin sanottu Suden kyynel, joka on tarinoiden mukaan haudattu maahan huhtikuussa 1945 toisen maailmansodan loppuvaiheessa ja jonka sijainti on piilotettu Gottfried Federleinin sävellyksen nuotteihin. Aarretta on etsitty tuloksetta Mittenwaldista.
Mafiakytkökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
On esitetty salaliittoteorioita SNB:n ja mafian välisistä kytköksistä. On arveltu, että toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina mafiapomo Lucky Luciano apureineen olisi onnistunut huijaamaan natseilta yli 300 miljoonan dollarin arvosta kultaa. Näitä väitteitä ei ole voitu näyttää toteen.
Kroatia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Natsien nukkevaltioista Ustašen hallitsema Kroatia ylläpiti keskitysleirejä sekä takavarikoi uhrien omaisuutta etnisissä puhdistuksissa, joiden tavoitteena oli puhdistaa "Suur-Kroatia" serbeistä, romaneista ja juutalaisista. Uhrien omaisuus talletettiin Kroatian valtionkassaan.
Vuonna 1948 Yhdysvaltain armeijan tiedustelupalvelun ns. Bigelowin raportti väittää, että Ustašen kukistumisen aikoihin vuonna 1945 brittiviranomaiset takavarikoivat 150 miljoonaa Sveitsin frangia Sveitsin-Itävallan rajalla, ja että loppurahat oli talletettu eräälle Vatikaanille kuuluvalle sveitsiläiselle pankkitilille. Tiedusteluraportti antaa myös ymmärtää, että yli 200 miljoonaa Sveitsin frangia olisi siirretty Vatikaaniin ja Vatikaanin pankkiin (Istituto per le Opere di Religione, IOR) roomalaiskatolisen papiston sekä fransiskaanimunkkien avustuksella. Vatikaanin pankki on kiistänyt väitteet.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alford, Kenneth D.: Nazi Millionaires: The Allied Search for Hidden SS Gold. Casemate Publishers and Book Distributors, 2002.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Medlicott, William: The Economic Blockade, Revised edition, s. 25–36. HMSO, 1978.
- ↑ a b c d UK Treasury correspondence, T 236/931.
- ↑ Eizenstat Special Briefing on Nazi Gold. Stuart Eizenstat, US State Department, 2 June 1998.
- ↑ "Switzerland and Gold Transactions in the Second World War" Bergier Commission, May 1998.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Text of the Civil Action of January 21, 2000: Factual Allegations, nos. 25 – 38.
- Nazi Gold and Art -- from Hitler's Third Reich and World War II in the News (Arkistoitu – Internet Archive)
- Swiss gold holdings and transactions during WW2
- PBS Frontline: Nazi Gold
- Report of the Swiss Bergier Commission