Mykeneläisen kulttuurin tuho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mykeneläisen kulttuurin tuho noin 1200–1050 eaa. pronssikautisessa Kreikassa oli tapahtumasarja, jossa mykeneläinen kulttuuri romahti. Soturikuninkaiden valta luhistui. Palatsit tuhoutuivat, kirjoitustaito hävisi, kaukokauppa romahti ja väestö väheni. Romahdusta seurasivat Kreikan niin kutsutut ”pimeät vuosisadat”. Tuhon syitä ei vieläkään täsmälleen osata sanoa. Tavallisimpina syinä on pidetty merikansojen, doorilaisten ja muiden ulkopuolisten hyökkäyksiä, kapinoita, sotia, kuivuuden aiheuttamaa nälkää, tulvia, maanjäristyksiä ja kulkutauteja.[1][2] Palatsikeskusten romahduksen jälkeen nousi pienempiä kyliä. Ne olivat klaaninpäälliköiden eli basileusten johtamia. Joillain alueilla mykeneläinen kulttuuri säilyi pitkään. Kauden lopussa Kreikka siirtyi rautakaudelle.

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläiset palatsikeskukset tuhoutuivat noin 1250–1050 eaa. Asutus harveni ja väestö väheni. Kauden lopulla tai pian sen jälkeen tuli uusia hautaustapoja. Uusi pukusolkityyppi ilmestyi.

Vuosien 1250–1050 eaa. välillä jotkut paikat, kuten Mykene, tuhoutuivat useaan kertaan. Noin 1200 eaa. tapahtuneen tuhon jälkeen Mykene elpyi joksikin aikaa, mutta romahti lopullisesti viimeistään 1050 eaa.[1]

Lähes kaikki mykeneläisen Kreikan keskukset tulivat tuhotuiksi noin vuoden 1250–1200 eaa. paikkeilla. Tuho näyttää edenneen pohjoisesta etelään niin, että esimerkiksi Theba tuhoutui ennen Peloponnesoksen mykeneläiskeskuksia.[3] Mykene, Tiryns ja Midea tuhottiin LHI IIB2 -kauden lopussa, ja Pylos joskus LHI IIB2 -kaudella. Pyloksesta on säilynyt lineaari-B -savitaulu, jonka mukaan meren rantaa vartioitiin ja pohjoisesta tuli vihollinen. Savitaulujen mukaan hyökkääjät veivät papit pois.[4]

Ateena oli ainoita keskuksia, joka säilyi tuholta kokonaan tai ainakin vähemmin vaurioin. Mykenen kaupungin hävitti luultavasti maanjäristys noin vuonna 1200 eaa., ja lopullisesti linnavuoren rakennukset tuhottiin ja ilmeisesti poltettiin noin vuonna 1100 eaa., minkä seurauksena paikka hylättiin. Näihin aikoihin asutus harveni Kreikassa.

Asutuskuvion kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anthony Snodgrassin mukaan 1200-luvulla eaa. LH IIIB-kaudelta on noin 320 löytöpaikkaa, 1100-luvulla LH IIIC-kaudelta noin 130 paikkaa ja submykeneläiseltä-varhaisprotogeometriselta kaudelta keramiikasta päätellen vain 40 löytöpaikkaa. Joko keramiikan tekotaito oli harvinaistunut, tai väestö vähentynyt tuntuvasti. Cunliffen mukaan LH IIIB -kaudelta tunnetaan 628 paikkaa ja hautausmaata, mutta LH IIIC -kaudelta enää 147. Tämä merkitsee paikkojen vähentymistä neäjännekseen.[5] LH IIIC-kaudella oli vielä isohkoja keskuksia, kuten Mykene, Lefkantí, Argos ja Peratí sekä saarilla Emporeiós ja Ialysos.[6]

Noin 1100 eaa. löytöpaikkojen määrä vähenee. Romahdus tapahtui joskus välillä 1175–1050 eaa. Vuoden 1125 eaa. jälkeen suuria keskuksia ei Kreikassa ollut ennen vuotta 1050 eaa.[7]

Vincent Desboroughin mukaan väestö kutistui äkkiä kymmenekseen aiemmasta noin vuonna 1100 eaa. vuosien 1100–1000 eaa. välillä joillain alueilla. Esimerkiksi eteläisen Argoliin alueella ja Lakoniassa oli löytöjen mukaan hyvin vähän asuinpaikkoja.[8] Keramiikka ja hautaustavat muuttuivat vuoden 1100 eaa. tienoilla. Näihin aikoihin mykeneläiset perhehaudat vaihtuivat yksittäis- ja uurnahautauksiin. Esimerkiksi Attikassa submykeneläinen saviastiatyyppi korvasi mykeneläisen osin jo 1125 eaa., ja protogeometrinen tyyli alkoi noin 1050 eaa. Mutta Euboialla mykeneläinen tyyli jatkoi vuoteen 1000 eaa. asti, Ithakalla 950 eaa. asti ja Makedoniassa 900 eaa. asti. Asutuskeskukset alkoivat kasvaa uudelleen vuosina 1050–1000 eaa.[9]

Joidenkin mukaan Tirynsin väestö ei olisi vähentynyt vielä silloin kun palatsi tuhoutui. Noin 1300 eaa. Tirynsissä asui noin 10 000 ihmistä 20–25 hehtaarin alalla. Väestö kasvoi yhä, vaikka palatsi tuhoutui 1200 eaa. Se oli 1150 eaa. noin 15 000.[10][11][12] Väestökato lienee tullut tämän jälkeen.

Tuhon syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykenen palatsikulttuurin tuhon syytä ei tiedetä. Aiemmin tuhon syynä on usein pidetty vihamielisten kansojen, kuten merikansojen, hyökkäyksiä rannikkoalueilla, niin kutsuttua doorilaisvalloitusta, tai mykeneläisten kuningaskuntien keskinäisiä sotia tai sisäisiä levottomuuksia tai kapinoita.[13][14][15][16] Lisäksi nykyään kulttuurin tuhoutumiseen uskotaan olleen näiden lisäksi muitakin syitä, kuten kaupan katkeaminen itään merirosvouksen vuoksi ja siitä aiheutunut taloudellinen kriisi, sekä luonnonkatastrofit, kuten Argoliin alueella ollut maanjäristys tai ilmastonmuutos ja sen mukanaan tuoma nälänhätä. Kulttuurin kukistuminen saattaa olla seurausta jostakin näistä syistä tai kaikkien näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Merikansat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikansat olivat joukko kansoja, jotka ryöstelivät itäisen Välimeren aluetta noin 1200–1180 eaa.[3] ja saattoivat tuhota myös mykeneläisiä kaupunkeja.

Myöhäishelladisen kauden alussa noin 1190 eaa. ilmestyi uusi keramiikkatyyli, jota tavataan myös Troijasta, Kyprokselta, Libanonista, Sardiniasta ja Etelä-Italiasta. Jotkut liittävät tämän merikansoihin.[17] Esimerkiksi Israelin alueelle asettuneiden filistealaisten keramiikka muistuttaa loppuvaiheen mykeneläistä keramiikkaa.[3] Tällöin merikansat ovat joko mykeneläisen teknologian omaksuneita pohjoisen kansoja tai osin pakenevia mykeneläisiä.[3] Erään näkemyksen mukaan noin 1300 eaa. valtaansa laajentaneiden[18] esikelttiläisten uurnakenttäheimojen paine olisi ajanut mykeneläisen kulttuurin hävittäneet kansat liikkeelle, tai uurnakenttä-ihmiset olivat itse merikansoja.[3]

Doorilaisvalloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisena selityksenä on pidetty pohjoisesta saapuneiden doorilaisten saapumista alueelle. Tämä niin kutsuttu doorilaisvalloitus olisi tapahtunut noin 1200–1050 eaa. Doorilaiset olisivat saattaneet saapua maahan pitkän ajan kuluessa monena aaltona. Toisen näkemyksen mukaan doorilaiset olivat alkujaan paikalla pitkään asunut luoteiskreikkalainen heimo, joka alkoi ryöstellä ja vallata rauta-aseiden avulla mykeneläisiä rikkaita kaupunkeja. Jotkut arkeologit epäilevät koko ajatusta doorilaisvalloituksesta, sillä sitä ei ole kyetty vahvistamaan arkeologian keinoin.[19][20] Doorilaisvalloituksen sijaan kyse saattaa olla ennemmin mykeneläisten sisäisistä kiistoista sekä erilaisista levottomuuksista tai kapinoista. Kreikkalaisessa mytologiassa tapahtumat kytketään herakleideihin. Nämä saattoivat olla karkotettu mykeneläinen klaani, joka onnistui palaamaan 1000-luvulla eaa. käyttämällä hyväksi mykeneläisissä keskuksissa jo valmiiksi vallinnutta sekasortoa.[13][20][21]

Kuivuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykenen loppuaikoina maata rasittivat joidenkin tietojen mukaan katovuodet.[13][14][15][16] Joidenkin tutkijoiden mukaan koko Itäisen Välimeren alueella oli kuivuus.[22][23][22] Se loi nälänhätää. Tämä olisi ajanut kansoja liikkeelle kohti Mykeneä, pois Mykenestä tai kansaa kapinaan Mykenessä. Kuivuus jatkui joidenkin tietojen mukaan satoja vuosia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Harris, Nathaniel: Antiikin Kreikka. Alkuteos History of ancient Greece, 2000, suom. Veikko Ahola. Helsinki & Jyväskylä: Gummerus, 2001. ISBN 951-20-5905-3.
  • John Camp Elizabet Fisher: Antiikin Kreikan maailma. Otava, 2004. ISBN 951 1 19249 3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Harris 2001, s. 21.
  2. ↑ Camp & Fisher 2004, s 57
  3. ↑ a b c d e Camp & Fisher 2004, s. 56–57.
  4. ↑ The Fall of the Mycenaean Civilization (Arkistoitu – Internet Archive) Historywiz 2008.
  5. ↑ Figure 1 – Decline in the number of recorded sites and cemeteries in Greece Ancient History Encyclopedia. Viitattu 18.4.2017.
  6. ↑ Syriopoulos, K. T.: Eisagoge eis ten arkhaian Hellenike historian. Hoi metabatikoi khronoi apo tes mykenaikes eis ten arkhaiken periodon, 1200–700 p.Kh., 2 vols (Athens, 1983–4) Map 2 Greece in the making 1200–479 BC, second edition, Robin Osborne, Routledge 2017.
  7. ↑ after K. T. Syriopoulos, Eisagoge eis ten arkhaian Hellenike historian. Hoi metabatikoi khronoi apo tes mykenaikes eis ten arkhaiken periodon, 1200–700 p.Kh., 2 vols (Athens, 1983–4) Map 3, Greece in the making 1200–479 BC, second edition, robin osborne, Routledge 2017 http://cw.routledge.com/textbooks/9780415469920/images.asp
  8. ↑ Greek Dark Age Ancient History Encyclopedia. Viitattu 18.4.2017.
  9. ↑ fter A. M. Snodgrass, An Archaeology of Greece (Berkeley, 1987) Figure 52 Greece in the making , Second Edition, Robin Osborne, Routledge 2017.
  10. ↑ The Philistines and Aegean Migration at the End of the Late Bronze Age 16 June 2014. Cambridge University Press.
  11. ↑ Archaeological Sites of Mycenae and Tiryns whc.unesco.org.
  12. ↑ International Dictionary of Historic Places: Southern Europe 1 January 1994. Taylor & Francis.
  13. ↑ a b c Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Mykeneläinen kulttuuri”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 357.
  14. ↑ a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Mykene”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 356.
  15. ↑ a b Mycenae Ancient Greece. Viitattu 1.2.2017.
  16. ↑ a b Mycenae: History Ministry of Culture and Sports. Viitattu 1.2.2017.
  17. ↑ Boileau, M.-C.; Badre, L.; Capet, E.; Jung, R.; Mommsen, H. (2010). "Foreign ceramic tradition, local clays: the Handmade Burnished Ware of Tell Kazel (Syria)". Journal of Archaeological Science. 37 (7): 1678–1689. doi:10.1016/j.jas.2010.01.028.
  18. ↑ South East Europe pre-history summary to 700BC (Arkistoitu – Internet Archive). Transition to Iron Age.
  19. ↑ Camp & Fisher, s. 57.
  20. ↑ a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Doorilaiset”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 138.
  21. ↑ Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Herakleidit”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 207–208.
  22. ↑ a b Publication: Drought and societal collapse 3200years ago in the Eastern Mediterranean: A review ResearchGate. Viitattu 9.4.2017. (englanniksi)
  23. ↑ Kaniewski, David & Van Campo, Elise & Guiot, Joël & Le Burel, Sabine & Otto, Thierry & Baeteman, Cecile: Environmental Roots of the Late Bronze Age Crisis. Plos One, 14.8.2013, nro 8, s. e71004. PubMed:23967146. doi:10.1371/journal.pone.0071004. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mykeneläisen_kulttuurin_tuho&oldid=21298644”