Pronssikauden päättyminen Euroopassa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pronssikauden päättyminen Euroopassa ja Lähi-idässä oli levotonta aikaa, jolloin merikansat ryöstelivät itäisen Välimeren ympäristöä. Näiden kansojen menestys lienee perustunut ajan mittapuun mukaan moderniin pronssiaseistukseen. Rauta tuli yleiseen käyttöön vasta merikansojen hyökkäyksen jälkeen. Monien kaupunkien hylkääminen noihin aikoihin saattoi johtua ainakin osaksi myös kuivuuden[1] aiheuttamasta viljakadosta.

Pronssikauden loppu oli itäisen Välimeren alueella erityisen raju muutos noin 1200 eaa. Alueella liikkui ryösteleviä merikansoja, ja Mykenen Kreikka, Turkin heettiläisten valtakunta, ja useat nykyisen Libanonin, Syyrian ja Kanaanin kaupungit romahtivat. Ainakin tilapäinen tuho kosketti miltei kaikkia itäisen Välimeren piirin merkittäviä keskuksia lukuun ottamatta Egyptiä. Monet pronssikautiset kaupungit, mm. Mykene, Hattusa ja Ugarit hylättiin kokonaan. Kyprostakin ryösteltiin näihin aikoihin. Merikansat hyökkäsivät Egyptiä vastaan, mutta egyptiläiset onnistuivat kukistamaan hyökkäysyritykset.[2]

Merikansojen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauta ei liene tullut samaan aikaan kuin kaupunkeja tuhottiin. Pronssikauden päättymisen epävakaus lienee liittynyt uusien aseiden ja taistelutapojen kehitykseen. Taistelujen voittajiksi tuli panssaroitu, heittokeihäin ja pitkin miekoin taisteleva jalkaväki. Tämä sopii näkemykseen, että Välimeren itäosaa ryöstelleet merikansat olisivat olleet esikelttiläisen uurnakenttä-kulttuurin sotapäälliköiden johtamia heimoja. Uurnakenttien tekijät eivät tunteneet rautaa, mutta taistelussa tehokkaat pitkät miekat, kypärät ja rintapanssarit [3].

Kuivuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan kuivuus tuhosi satoja laajalla alueella Lähi-idässä, Turkissa, Kreikassa jne[4]. Esimerkiksi Kreikka on lähellä vähäsateista aluetta, ja pienikin ilmamassojen muutos muuttaa nykyisen Turkin ja Etelä-Kreikan ja Libyan vähäsateiseksi[5], niin kuin viime vuosisadalla kävi vuosina 1954-1955[6]. Joidenkin tutkijoiden mielestä vuoden 1200 eaa. tienoilla vallinnut kuivuus tuhosi sadon ja lopulta palatsienkin viljavarastot ehtyivät. Tämä nosti mykeneläisen kansan kapinaan, jossa palatsit poltettiin ja johtajat surmattiin[7].

Neljä selitystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välimeren pronssikausi väistyi vuoden 1200 eaa. tienoilla nopeasti rautakauden tieltä. Siirtymä kesti noin 50 vuotta, ja sen aikana itäisen Välimeren pronssikautiset kaupunkivaltiot tuhoutuivat. Tuholle on esitetty neljä selitystä: maanjäristys, kuivuus, sisällissota tai merikansojen hyökkäys.[2]

Maanjäristys on epäuskottava selitys, koska yleensä kaupungit rakennettiin järistyksen jälkeen uudelleen, mutta nyt ne autioituivat. Kaupunkien raunioista ei kaivauksissa löydy mitään arvokasta, niin kuin yllättävän luonnonmullistuksen jälkeen pitäisi. Sisällissota taas ei selitä sitä, miksi kaikki kaupungit romahtivat niin pienessä ajassa. Kuivuus selityksenä ei kelpaa sen vuoksi, että kaivauksen osoittavat monissa kaupungeissa olleen runsaat viljavarastot. Nämä päätelmät viittaavat siihen, että merikansat aiheuttivat hyökkäyksillään ja rautaisilla aseillaan pronssikauden päättymisen.[2]

On myös arveltu, että rauta olisi otettu käyttöön vasta sitten, kun pronssin seosmetalleja tinaa ja kuparia toimittavat kauppatiet katkesivat.[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brian Fagan, Pitkä kesä, Gummerus 2008, s 288
  2. a b c Niels-Peter Granzow Busch: Merikansat olivat pronssikauden valtioiden kauhu. Tieteen Kuvalehti Historia, 2010, nro 6, s. 14-19. Bonnier.
  3. a b Angus Konstam, Historical atlas of the celtic world, Checkmark Books New York 2001, ISBN 0-8160-4761-8, s. 14.
  4. Fagan 2008, s 288
  5. Fagan 2008, s 289, s 290
  6. Fagan 2008, s 289-191
  7. Fagan 2008, s 293