Miranda (kuu)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Miranda as seen by Voyager 2 - GPN-2003-000005.jpg
Löytäminen
Löytäjät Gerard Kuiper
Löytöaika 16. helmikuuta 1948
Kiertoradan ominaisuudet
Planeetta Uranus
Keskietäisyys 129 872 km
Eksentrisyys 0,0013
Kiertoaika 1,413479 d
Inklinaatio 4,232°
Fyysiset ominaisuudet
Päiväntasaajan halkaisija 471,6 km
Pinta-ala 2 790 000 km²
Massa 6,59 × 1019 kg
Keskitiheys 1,20 g/cm³
Painovoima pinnalla 0,079 m/s²
Pyörähdysaika 1,413479 d
Akselin kaltevuus
Albedo 0,32
Pinnan lämpötila alin: K
keski: ~ 59 K
ylin: 86 K
Kaasukehän ominaisuudet
Kaasunpaine
Koostumus

Miranda on Uranuksen kuu, jonka löysi hollantilais-amerikkalainen tähtitieteilijä Gerard Kuiper vuonna 1948.[1] Se on saanut nimensä William Shakespearen näytelmässä Myrsky esiintyvän Prosperon tyttären mukaan. Mirandan koko on 480 × 468,4 × 465,8 kilometriä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verona Rupesin 12 kilometrin korkuinen siirrosrepeämä on Aurinkokunnan korkein kallionkieleke.

Miranda on Uranuksen ainoa geologisesti aktiivinen kuu. Se koostuu lähinnä silikaattimineraaleista ja metaanin orgaanisista yhdisteistä, ja sen pinta on todennäköisesti vesijäätä. Sitä halkovat paikoin 20 kilometrin syvyiset kanjonit sekä teräväpiirteiset rikkoutuneen maaston alueet, jotka kertovat kuun aktiivisesta menneisyydestä. On arveltu, että aktiivisuus on peräisin Uranuksen aiheuttamista vuorovesivoimista. Toisen, epätodennäköisemmän teorian mukaan tormäys toisen kappaleen kanssa on halkaissut Mirandan palasiksi, jotka myöhemmin ovat liittyneet jälleen yhteen eri tavoin.

Lisäksi Mirandan pinnalla on soikeita koronoja, syvennyksiä, jotka ovat syntyneet mahdollisesti lämpimän jään purkautuessa ylöspäin. Kraattereita on havaittavissa myös monien muiden muodostumien päällä, mikä kertoo niiden suhteellisen vanhasta iästä.

Mirandan radan kaltevuus Uranuksen päiväntasaajan suhteen (yli neljä astetta) on poikkeuksellisen suuri niin lähellä emoplaneettaansa kiertävälle kuulle. On mahdollista, että Mirandan kiertorata on joskus ollut 3:1 resonanssissa Umbrielin radan kanssa, mikä olisi aiheuttanut vuorovesivoimien välityksellä kitkaa kuun sisäosiin lämmittäen niitä ja siten mahdollistaen geologiset muutokset.

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toistaiseksi Mirandaa on päästy tutkimaan kunnolla vain kerran, kun Voyager 2-avaruusluotain ohitti sen tammikuussa 1986. Tutkijoiden onneksi Miranda sattui olemaan Uranuksen kuista se, jonka luotain ohitti kaikkein lähimmältä ja joka oli myös geologisesti kaikkein mielenkiintoisin. Luotain sai tarkkoja kuvia Mirandan eteläisestä pallonpuoliskosta, joka tuolloin oli kääntynyt kohti Aurinkoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]