Max Mosley
Wikipedia
Maxmilian Rufus Mosley (s. 13. huhtikuuta 1940 Lontoo) on brittiläinen Formula 1 -sarjan vaikuttaja.
Mosley on toiminut FIA:n presidenttinä vuodesta 1991. Hänen isänsä oli Sir Oswald Ernald Mosley, British Union of Fascists -puolueen perustaja. Nuorena Max valmistui oikeustieteellisestä ja hänellä oli oma patentteihin erikoistunut lakifirma. 20-vuotiaana Mosley kiinnostui moottoriurheilusta ja ajoi F2-luokassa, mutta lopetti huomatessaan, ettei hänestä tule maailmanmestaria. Hän siirtyi pyörittämään March-tallia ja toimi sittemmin tallipäällikköjen liiton lakimiehenä. 1980-luvulla hän harkitsi uraa politiikassa, mutta palasi moottoriurheilun pariin.
[muokkaa] Muuta
Vuonna 2002 englantilaista Labour-puoluetta kannattava Mosley kertoi poliittisista näkemyksistään F1 Racing-lehden haastattelussa. Mosley kertoi luottavansa pääministeri Tony Blairiin, mutta Mosleyn mielestä Blair keskittyi liikaa Britannian ulkopuolisiin asioihin saarivaltion sisäisen asiainhoidon kustannuksella. Kolumnissaan F1 Racing -lehdessä Mosley kertoi vuonna 2006 pitäneensä suunnitelmia Irakin sodasta järjettöminä. Samassa haastattelussa Mosley sanoi haluavansa tulla muistetuksi FIA:n presidenttinä joka teki siviililiikenteestä turvallisempaa.
Vuonna 2006 Mosley palkittiin ranskalaisella "Legion d'Honneur" mitalilla pitkästä työstään moottoriurheilun saralla.
Vauhdin Maailman julkaisemassa F1 Maailmassa arvioitiin vuonna 2007 Max Mosleyn omaisuuden olevan n. 330 miljoonaa dollaria, hieman vähemmän kuin Michael Schumacherilla. Mosleyn kerrotaan rikastuneen Bernie Ecclestonen juridisena neuvonantajana. Toki on muistettava että Mosleyn suku oli myös melko varakas. FIA:n puheenjohtajuudesta Mosley ei nosta palkkaa.
Mosley sai maaliskuussa 2008 epätoivottua huomiota kun News of the World julkaisi kuvia ja videon Mosleyn viisituntisista natsihenkisistä sadomasokistisista seksiorgioista viiden prostituoidun kanssa.[1]

