Marmoripalatsi (Pietari)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marmoripalatsi Nevalta nähtynä.
Aleksanteri III:n patsas palatsin sisäpihalla.

Marmoripalatsi (ven. Мра́морный дворе́ц, Mramornyi dvorets) on klassistinen rakennusmuistomerkki Pietarissa Venäjällä. Se on saanut nimensä julkisivun ja sisätilojen koristeluun käytetystä marmorista. Vuosina 1768–1785 rakennetun palatsin on suunnitellut arkkitehti Antonio Rinaldi. Se sijaitsee Nevan rannalla Mars-kentän pohjoispuolella.[1]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marmoripalatsi kuuluu Talvipalatsin vieressä sijaitsevien edustusrakennusten ketjuun.[2] Palatsin rantakadun, Millionnaja-kadun ja niitä yhdistävän Marmorikujan puolelta se muodostaa suorakaiteen, jonka yhtenäisyyttä korostaa punaisella viipurilaisella graniitilla päällystetty pohjakerros. Sortavalan vaaleanharmaalla graniitilla verhoiltuja kahta ylintä kerrosta yhdistävät vaaleanpunaisesta Tiutian marmorista valmistetut korinttilaiset pilasterit.[3][4] Luonnonkiven käyttö julkisivujen koristelussa tuo mieleen 1600-luvun roomalaiset yksityispalatsit. Aikojen kuluessa eriväriset kivilaadut ovat haalistuneet.[5]

Rakennuksen pääsisäänkäynti on sen itäpuolella sijaitsevalla sisäpihalla, jonka paikalla virtasi 1700-luvulla Nevan ja Moikan yhdistänyt Krasnyi-kanava. Sisäänkäyntiä koristaa pylväikkö ja sen yläpuolella kohoava attika. Kellotornin ja ikkunanpuitteiden pehmeät muodot viittaavat barokkiin. Palatsin alkuperäinen loistelias sisustus on säilynyt ainoastaan pääportaikossa ja Marmorisalissa.[6] Niitä koristavat Fedot Šubinin ja Mihail Kozlovskin veistokset.[7]

Arkkitehti Pjotr Jegorov rakensi vuosina 1780–1788 palatsin itäpuolelle talousrakennuksen sekä rakennuksia yhdistävän aidan, jonka mallina on toiminut Kesäpuiston Nevan-puoleinen aita. Aleksandr Brjullov uudisti palatsin sisätilat 1840-luvulla. Samalla hän muutti talousrakennuksen uusrenessanssityyliseksi. Sen pihanpuoleiselle julkisivulle on sijoitettu kuvanveistäjä Peter Clodtin friisi ”Hevonen ihmisen palveluksessa”.[8]

Rakennuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katariina II rakennutti Marmoripalatsin suosikkiaan Grigori Orlovia varten.[9] Hänen kuoltuaan se toimi Puolan viimeisen kuninkaan Stanislaus Poniatowskin ja Venäjän keisariperheen jäsenten residenssinä. Vuosien 1917–1918 vaihteessa rakennuksessa sijaitsi työasiain kansankomissariaatti. 1920–1930-luvuilla siellä toimivat aineellisen kulttuurin historian akatemia, ulkomaisten kulttuurisuhteiden yhdistys ja kommunistisen akatemian Leningradin osasto. Vuonna 1937 palatsi luovutettiin Lenin-museon käyttöön. Leningradin piirityksen aikana pommituksissa vaurioitunutta rakennusta on sodan jälkeen useaan kertaan restauroitu.[2]

Vuodesta 1992 lähtien Marmoripalatsi toimii Venäläisen taiteen museon näyttelytilana. Siellä esitellään mm. museon nykytaiteen kokoelmia sekä järjestetään venäläisten ja ulkomaisten taiteilijoiden vaihtuvia näyttelyitä.[10]

Neuvostoaikana pääsisäänkäynnin edessä seisoi ”Pääoman viholliseksi” nimetty panssariauto, jonka päältä V.I. Lenin piti puheen palattuaan Suomen kautta Pietariin huhtikuussa 1917.[11] Vuonna 1997 sen tilalle pystytetiin Pavel Trubetskoin vuonna 1909 veistämä Aleksanteri III:n ratsastajapatsas, jonka alkuperäinen paikka oli Moskovan aseman viereisellä Znamenskaja-aukiolla (nykyinen Kapina-aukio).[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leningrad: rakennushistoriallisia muistomerkkejä, taidemuseoita, esikaupunkien palatseja ja puistoja: opaskirja, s. 153. Leningrad: Aurora, 1985.
  2. a b Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 395. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  3. Kirikov, B.M.: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 124. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6.
  4. Lisovski, V.G.: Sankt-Peterburg: otšerki arhitekturnoi istorii goroda, tom 1, s. 210. Sankt-Peterburg: Kolo, 2009. ISBN 978-5-901841-57-0.
  5. Kirikov, B.M.: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 124–125. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6.
  6. Kirikov, B.M.: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 125–127. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6.
  7. Lisovski, V.G.: Sankt-Peterburg: otšerki arhitekturnoi istorii goroda, tom 1, s. 211. Sankt-Peterburg: Kolo, 2009. ISBN 978-5-901841-57-0.
  8. a b Kirikov, B.M.: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 127. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6.
  9. Lisovski, V.G.: Sankt-Peterburg: otšerki arhitekturnoi istorii goroda, tom 1, s. 209. Sankt-Peterburg: Kolo, 2009. ISBN 978-5-901841-57-0.
  10. Russki muzei: Mramornyi dvorets: Istorija zdanija Viitattu 22.8.2010. (venäjäksi)
  11. Muštukov, L. & Tihonov, L.: Leningradin museot, s. 12–13. Moskova: Raduga, 1986. ISBN 5-05-000945-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 59.945176°N, 30.326799°E