Marburgin tauti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marburgin tauti on hengenvaarallinen verenvuotokuume, jota aiheuttaa Marburg-virus.[1] Sekä virus että sairaus ovat sukua Ebolalle, ja ovat peräisin samalta Afrikan alueelta (Ugandasta ja länsi-Keniasta). Taudin isäntäeläintä ei tunneta.

Tartunta leviää eritteiden (veri, ulosteet, sylki, oksennus, siemenneste) välityksellä. Hoitoa tai rokotetta ei ole olemassa. Potilaat kärsivät korkeasta kuumeesta ja ripulista, oksentelevat ja verta vuotaa ruumiin aukoista. Kuolema tulee tavallisesti viikon sisällä. Vähintään 25 % sairastuneista menehtyy.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikean diagnoosin tekeminen voi olla hankalaa, sillä Marburg-verenvuotokuumeen oireet ovat samanlaisia kuin useissa muissa tartuntataudeissa, kuten malariassa, lassakuumeessa tai lavantaudissa. Tilanne on entistä hankalampi, jos kyseessä on yksittäistapaus.

Sairaudelle on ominaista 3-9 päivän itämisajan jälkeen tuleva äkillinen kuume, päänsärky ja lihaskivut. Viikon sisällä iholle ilmaantuu ihottumaa, joka haalistuu ja alkaa hilseillä muutamien päivien kuluttua, (tätä on vaikeampi havaita mustaihoisella mutta sen huomaaminen on tärkeää erotusdiagnostiselta kannalta), jonka jälkeen alkaa oksentaminen, rinta- ja suolistokivut sekä ripuli. Tämän jälkeen vauriot alkavat kasaantua: iho muuttuu keltaiseksi, potilas muuttuu houreiseksi, joskus myös aggressiiviseksi ja elimet alkavat pettää, samalla kun potilas vuotaa verta jokaisesta ruumiinaukosta. Potilas saattaa vajota tajuttomuuteen. Toipumisvaiheessa voi ilmetä jälkisairauksia, kuten silmätulehdusta, hepatiittia, kivesten turpoamista ym. Sairaus on erittäin tappava; terveydenhuollon tasosta riippuen 25-100 % potilaista menehtyy. Osalle potilaista kehittyy psyykkisiä häiriöitä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset epidemiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virus havaittiin ensimmäisen kerran 1967, kun 31 ihmistä sairastui saksalaisessa Marburgin pikkukaupungissa, sitten myös Frankfurt am Mainissa sekä silloisen Jugoslavian Belgradissa. Epidemiassa oli 25 ensisijaista infektiota, joista kuoli 7 potilasta, sekä 6 toissijaista infektiota, jotka kaikki selvisivät. Tartunta sai alkunsa virukselle altistuneista laboratoriotyöntekijöistä, jotka käsittelivät apinoita tai niiden kudoksia.

Epidemian alkulähteeksi paljastuivat sairastuneet Cercopithecus aethiops-apinat, jotka oli tuotu Ugandasta poliorokotteiden kehittämistä varten. Apinoiden maahantuojana oli Behringwerke, paikallinen yritys jonka alkuperäinen toimintasuunnitelma oli kehittää seerumeita jäykkäkouristusta ja kurkkumätää vastaan.

Tämän jälkeen Marburgia tavattiin vuonna 1975 kun Zimbabwessa ollut matkailija kuoli ja kaksi hänen seurassaan ollutta sairastui Marburg-viruksen oireisiin. Marburgia on löydetty kahdesti myös henkilöstä joka on matkannut Keniassa, Elgon-nimisellä vuorella.

Angolan epidemia 2004-2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2005 alussa Maailman terveysjärjestö WHO alkoi tutkia Angolassa puhjennutta tunnistamatonta verenvuotokuume-epidemiaa, joka keskittyi maan koillisosaan. Epidemian arveltiin alkaneen jo maaliskuussa 2004 Uigen provinssin lastenosaston ahtaissa tiloissa. Eräs lääkäreistä huomasi, että erään sittemmin menehtyneen lapsen oireet viittasivat verenvuotokuumeeseen. 22. maaliskuuta 2005 taudinaiheuttaja tunnistettiin lopulta Marburg-virukseksi; tällöin kuolleiden määrä lähestyi jo sataa. Angolan terveysviranomaiset ovat ilmoittaneet viruksen levinneen seitsemään maan 18 provinssista; 16. toukokuuta todettuja tartuntatapauksia oli 336, joista 292 oli menehtynyt.

WHO:n mukaan epidemian alkuvaiheessa Angolan kuolleista 80 % oli alle 15-vuotiaita, mutta sittemmin lasten osuus on pudonnut 30-40 % tienoille. Virus vaati myös aikuisuhreja, mm. 14 sairaanhoitajaa ja kaksi ulkomaalaista lääkäriä.

Angolasta saapuvia lentoja on alettu tarkkailla mahdollisten tartuntojen varalta mm. Portugalissa. Angolan hallitus on pyytänyt kansainvälistä apua; koko maassa on vain noin 1200 lääkäriä, ja eräät provinssit joutuvat tulemaan toimeen vain kahdella lääkärillä. Lääkärit ilman rajoja ilmoitti, että ryhmän saapuessa epidemian keskellä sijainneeseen sairaalaan ryhmä havaitsi sen olevan vailla vettä ja sähköä. Tartuntatien selvittämistä vaikeuttaa teiden ja muun infrastruktuurin tuhoutuminen kymmeniä vuosia kestäneen sisällissodan aikana. Maaseutu on edelleen täynnä maamiinoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marburg-virus tohtori.fi. Viitattu 26.7.2012.