Mäkileinikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mäkileinikki
Ranunculus bulbosus plant.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Leinikit Ranunculus
Laji: bulbosus
Kaksiosainen nimi
Ranunculus bulbosus
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Mäkileinikki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mäkileinikki Commonsissa

Mäkileinikki (Ranunculus bulbosus) on lähinnä Euroopassa tavattava monivuotinen, kuivien kasvupaikkojen leinikkilaji. Mäkileinikki on myrkyllinen kasvi.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkileinikin kukan verholehdet taipuvat alaspäin.
Mäkileinikin varren tyvi on mukulamainen.

Mäkileinikki kasvaa tavallisesti 15–30 cm pitkäksi. Kasvi on yksi- tai kaksivartinen. Varsi on pysty, pitkähaarainen, tyviosastaan siirottavakarvainen ja tyvestä mukulamainen. Varren yläosa on pitkälti lehdetön. Aluslehtiä on 2–5 kappaletta. Lehtien lapa on 2–5 cm pitkä ja kolmisorminen. Lehdykät ovat kolmihalkoisia, hampaisia ja keskilehdykkä tavallisesti melko pitkäruotinen. Varsilehtien lehdykät ovat melko kapea- ja niukkaliuskaisia. Kasvin ylimmät lehdet ovat kolmisormisia ja ehytlehdykkäisiä. Kukkaperä on uurteinen ja kukkapohjus on karvainen. Kukka on tavallisesti 20–25 mm leveä ja siinä on kaksi kehäkiehkuraa. Verhiö on viisilehtinen, verholehdet ovat taakäänteisiä, vaaleita ja valkokarvaisia. Myös terälehtiä on viisi kappaletta. Terälehdet ovat väriltään kullankeltaisia, leveän vastapuikeita ja niissä on mesikuoppa. Mäkileinikki kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Hedelmistössä on 2,5–3 mm pitkiä pähkylöitä, joissa on lyhyt, hyvin käyrä ota.[2][3]

Mäkileinikistä tunnetaan kahta eri alalajia, ssp. bulbosus ja ssp. aleae.[4]

Suomessa tavattavista leinikkikasveista mäkileinikki muistuttaa suuresti etelänleinikkkiä (Ranunculus sardous). Jälkimmäinen on kuitenkin yksivuotinen eikä sen varren tyvi ole mukulamainen.[4] Mäkileinikin voi sekoittaa myös aholeinikkiin (Ranunculus polyanthemos), niittyleinikkiin (Ranunculus acris) ja rönsyleinikkiin (Ranunculus repens).

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa mäkileinikkiä kasvaa Pyreneiden niemimaalta ja Britteinsaarilta Venäjän ja Ukrainan länsiosiin. Pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Etelä-Norjaan, -Ruotsiin ja -Suomeen sekä Baltian maihin, etelässä Etelä-Italiaan ja Pohjois-Kreikkaan. Lisäksi Kaukasuksen alueella lajilla on laajempi erillinen esiintymä. Euroopan ulkopuolella mäkileinikkiä esiintyy paikoin Turkissa ja Pohjois-Afrikassa. Ihmisen mukana laji on levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä tavataan lähinnä itärannikolla.[4] Alalajeista nimirotu ssp. bulbosus on vallitseva, alalaji ssp. aleae tavataan Etelä-Euroopassa Pyreneiden niemimaalta Italiaan, sekä Pohjois-Afrikassa.[4]

Suomessa mäkileinikkiä kasvaa paikoin yleisenä Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa, joissa se on muinaistulokas. Muualla Suomessa laji on harvinainen uustulokas, jota on aikaisemmin tavattu lähinnä rannikkokaupungeissa eri puolella maata.[1][5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkileinikki viihtyy aurinkoisilla kasvupaikoilla kuten niityillä, ahoilla, mäenrinteillä, kallioilla ja pihoilla. Toisinaan lajia voi tavata satamissa tulokkaana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 78.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 75, 78.
  3. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 178.
  4. a b c d Den virtuella floran: Knölsmörblomma (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 9.11.2011.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Mäkileinikin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 9.11.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]