Leon Russell

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leon Russell
Leon Russel April 2009.jpg
Leon Russell 2009
Syntynyt 2. huhtikuuta 1942 (ikä 72)
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu Lawton (Oklahoma), Yhdysvallat
Tyylilajit country, rock, folk, rhythm and blues, folk rock, blues rock
Ammatit laulaja, lauluntekijä, kitaristi, pianisti
Soittimet laulu, piano, urut, kitara, bassokitara
Levy-yhtiöt Capitol, Shelter Records, Paradise Records

Leon Russell (s. Claude Russell Bridges, 2. huhtikuuta 1942) on Grammy-palkittu yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä, kitaristi ja pianisti. Hän syntyi Oklahomassa ja opiskeli Will Rogers High Schoolissa.

Russell oli alun perin arvostettu sessiomuusikko muun muassa Jerry Lee Lewisille, Phil Spectorille, The Rolling Stonesille, Dorsey Burnettelle ja Glen Campbellille.[1]

Hänen ensimmäinen menestyksensä lauluntekijänä oli "Delta Lady", jonka Joe Cocker levytti vuonna 1969. Hänen muita menestyksiään on "Superstar", josta ovat esittäneet omat versionsa muiden muassa Rita Coolidge ja The Carpenters.

Russell vuonna 1973.

Russell rakensi oman äänitysstudiona vuonna 1967, ja äänitti siellä yhdessä kitaristi Marc Bennon kanssa albumin Look Inside the Asylum Choir. Russellin ensimmäinen sooloalbumi on vuodelta 1970.[1] Soolouransa aikana hän on ottanut vaikutteita lukuisista tyylilajeista, kuten countrysta, rockista, folkista, R&B:stä, bluesista ja gospelista, mutta samanaikaisesti jatkanut myös säveltämistä ja uraansa sessiomuusikkona.

Russellin tunnetuimpien sooloalbumien joukkoon lukeutuu Carney (1972).

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1968 Look Inside (Asylum Choir) Smash Records
  • 1970 Leon Russell The Right Stuff
  • 1971 Asylum Choir DCC Compact Class…
  • 1971 Leon Russell and the Shelter People Capitol
  • 1972 Carney The Right Stuff
  • 1973 Hank Wilson's Back! The Right Stuff
  • 1973 Leon Live The Right Stuff
  • 1974 Stop All That Jazz The Right Stuff
  • 1975 Live in Japan Omnivore
  • 1975 Will O' the Wisp The Right Stuff
  • 1976 Wedding Album Wounded Bird
  • 1977 Make Love to the Music Wounded Bird
  • 1978 Americana Wounded Bird
  • 1979 One for the Road Columbia
  • 1979 Willie & Leon CBS Records
  • 1980 Life and Love Wounded Bird
  • 1981 The Live Album Wounded Bird
  • 1984 Hank Wilson, Vol. 2 Leon Russel Recor…
  • 1984 Solid State Paradise Music
  • 1992 Anything Can Happen Virgin
  • 1995 Hymns of Christmas Leon Russel Recor…
  • 1998 Hank Wilson, Vol. 3: Legend in My Time ARK 21
  • 1999 Face in the Crowd Saga Records
  • 1999 Blues: Same Old Song Paradise Island
  • 2000 Live at Gilley's Q Records / Atlan…
  • 2001 Guitar Blues Leon Russel Recor…
  • 2001 Signature Songs Leon Russel Recor…
  • 2001 Rhythm & Bluegrass: Hank Wilson, Vol… Leon Russel Recor…
  • 2002 Moonlight & Love Songs Leon Russel Recor…
  • 2007 Angel in Disguise Leon Russel Recor…
  • 2008 Almost Piano Leon Russel Recor…
  • 2008 Bad Country Leon Russel Recor…
  • 2008 In Your Dreams Leon Russel Recor…
  • 2010 The Union Decca

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Leon Russell all music guide. Viitattu 3.5.2013.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.