Koolen–de Vriesin oireyhtymä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koolen–de Vriesin oireyhtymä on synnynnäinen oireyhtymä, joka johtuu KANSL1-geenin mutaatiosta tai kyseisen geenin kattavasta mikrodeleetiosta kromosomialueella 17q21.31.[1]

Koolen–de Vriesin oireyhtymä aiheuttaa jo usein vastasyntyneellä todettavan hypotonian, joka vaikeuttaa imemistä sekä syömistä ja voi olla elinikäinen. Mahdollinen on myös laryngomalasia eli kurkunpään poikkeavuus, joka aiheuttaa sisäänhengityksen vinkuvan äänen varsinkin rasituksen yhteydessä. Useimmilla Koolen–de Vriesin oireyhtymästä kärsivistä todetaan kehitysvamma, joka yleensä on vaikeusasteeltaan lievä tai keskivaikea. Käytöshäiriöt ovat mahdollisia. Lisäksi on raportoitu autismin kirjon häiriötä, ADHD:ta, levottomuutta, impulsiivisuutta, stereotyyppisiä toimintoja, masennusta ja psykoosia. Epilepsia kehittyy ennen viidettä ikävuotta noin 30–50 %:lle Koolen–de Vriesin oireyhtymästä kärsivistä. Oireyhtymän liittyvä apraksia saattaa olla lapsuuden mittaan lieventyvää. Usein sairastuneilla on parempi valmius ymmärtää kuin tuottaa kieltä. Toistuvat infektiot ovat potilailla yleisiä, mutta taipumus niihin monissa tapauksissa vähenee vuosien mittaan. Koolen–de Vriesin oireyhtymän yhteydessä esiintyy myös kasvonpiirteiden poikkeavuuksia. Näihin voivat kuulua ylöspäin suuntautuneet silmäluomien raot, kapeat luomiraot, osin silmän sisäkulmaa peittävä ihopoimu, muodoltaan päärynänkaltainen nenä, korostunut nenänpää sekä isot tai ulkonevat korvat. Nämä kasvonpiirteet saattavat korostua lapsen varttuessa. Karsastusta, kaukotaitteisuutta ja ptoosia on esiintynyt oireyhtymästä kärsivien silmissä.[1]

Useimmilla Koolen–de Vriesin oireyhtymää sairastavista pojista todetaan piilokiveksisyys. Myös muita synnynnäisiä rakennepoikkeamia voi ilmetä ainakin sydämessä, munuaisissa, virtsateissä ja sukupuolielimissä. Aivojen rakennepoikkeamia voivat olla esimerkiksi aivokammioiden laajentuma, aivokurkiaisen puuttuminen ja Arnold–Chiarin epämuodostuma (tyyppi I). Muita joskus oireyhtymään liitettyjä löydöksiä ovat olleet pienikokoisuus, kuopparinta, selkärangan poikkeavuus, lonkan sijoiltaanmeno, sormien pitkä ja kapea ulkomuoto sekä jalkojen hoikkuus. Koolen–de Vriesin oireyhtymän periytymistapa on autosomaalinen ja vallitseva. Sitä siis esiintyy sukupuolesta riippumatta. Useimmissa tapauksissa kuitenkin oireyhtymä on seurausta uutena syntyneestä mutaatiosta. Oireyhtymän esiintyvyys ei ole tiedossa, mutta kromosomideleetion 17q21.31 yleisyydestä on esitetty arvioita väliltä 1/16 000 – 1/55 000.[1]

Erotusdiagnostisesti huomionarvoisia tiloja ovat muiden muassa Prader–Willin oireyhtymä, 22q11.2-deleetio-oireyhtymä, Fragile-X-oireyhtymä, Angelmanin oireyhtymä ja Ohdon oireyhtymän SBBYS-tyyppi. Koolen–de Vriesin oireyhtymän hoito on oireenmukainen. Usein potilaat ovat elinikäisen tuen tarpeessa. Aikuisiässä itsenäisesti toimeen tulemisen mahdollisuus on yksilöllisesti vaihteleva. Koolen–de Vriesin oireyhtymä tunnistettiin vuonna 2006 eri tutkimusryhmien tekemän työn ansiosta. Tila nimettiin kahden alankomaalaisen geneetikon mukaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Johanna Rintahaka, Koolen-de Vriesin oireyhtymä Tukiliitto 26.10.2022, viitattu 11.7.2023