Kangasperhonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kangasperhonen
Callophrys rubi-01 (xndr).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Alaheimo: Nopsasiivet Theclinae
Suku: Callophrys
Laji: rubi
Kaksiosainen nimi
Callophrys rubi
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kangasperhonen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kangasperhonen Commonsissa

Kangasperhonen, joissakin lähteissä vihernopsasiipi, (Callophrys rubi) on pieni sinisiipien (Lycaenidae) heimoon kuuluva päiväperhonen. Se on levinnyt laajalle palearktisella alueella.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kangasperhosen siipien yläpinta on tasaisen ruskea, mutta sen näkee luonnossa yleensä vain lentävällä yksilöllä, sillä perhonen lepää siivet tiukasti yhdessä. Siipien alapinta kauttaaltaan metallinkiiltoisen vihreä, joskin lennon loppupuolella väri voi olla lähes kokonaan poiskulunut. Takasiipien alapinnalla voi olla heikko valkoinen täplärivi. Perhosen otsa on vihreä ja verkkosilmien ympärys valkoinen. Siipien kärkiväli on 20–30 mm, naaras on koirasta suurempi.[1][2][3]

Toukka on vihreä ja sillä on keltaisia merkkejä selässä.[2]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levinneisyysalue käsittää Euroopan, Pohjois-Afrikan, Vähän-Aasian ja Siperian Amur-joelle ja Kamtsatkalle saakka. Suomessa sitä tavataan koko maassa, mutta Lapissa ja etenkin tunturiseuduilla esiintyminen on paikoittaisempaa.[2][4]

Lentoaika alkaa levinneisyysalueen eteläisemmissä osissa jo maaliskuussa ja pohjoisessakin toukokuussa. Vuosittain on yleensä yksi sukupolvi, mutta Pohjois-Afrikassa, ja satunnaisesti muuallakin, on osittainen toinen sukupolvi. Suomessa kangasperhonen on kevään ensimmäisiä lentäjiä ja varhaisimmat yksilöt on tavattu huhtikuussa. Ensimmäisen sukupolven lentoaika jatkuu pohjoisimmassa Suomessa jopa heinäkuuhun.[5][6]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kangasperhonen on "jokapaikanlaji", jonka elinympäristöä ovat niin kuivat kankaat tai rämeet kuin tunturikoivikot tai niityt ja oikeastaan se puuttuu vain kaupunkien keskustoista. Myös jalopuumetsistä sitä tapaa harvoin. Merkittävä elinpaikkavaatimus on kuitenkin runsas valon määrä. Kangasperhonen on paikkauskollinen ja koiraat valtaavat pieniä reviirejä, joita ympäri lennellen ne odottavat naaraita. Usein koiraat myös ärhentelevät toisilleen lentäen hetkittäin toisiaan kiertäen. Perhoset ruokailevat usein pajujen kukilla.[2][6]

Naaras munii munat yksitellen ravintokasvien kukannuppuihin tai niiden lähelle. Munat kuoriutuvat noin viikkoa myöhemmin ja toukat syövät kukkia ja kehittyviä marjoja. Toukkavaihe kestää noin kuukauden ja toukilla on korkeintaan vähäinen suhde muurahaisten kanssa. Koteloituminen tapahtuu kuivilla elinpaikoilla sammalten alle ja kosteammilla kasvin varrelle lähelle maanpintaa. Kangasperhonen talvehtii kotelona. Keväällä se on ensimmäinen kotelosta kuoriutuva päiväperhonen ja vain aikuistalvehtijat aloittavat lentonsa aikaisemmin.[2][6]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka on polyfagi eli sen ravintokasveihin kuuluu suuri määrä lajeja, muun muassa juolukka (Vaccinium uliginosum), mustikka (Vaccinium myrtillus), kanerva (Calluna vulgaris), vadelma (Rubus idaeus), hiirenvirna (Vicia cracca) ja metsäapila (Trifolium medium).[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7. s. 244
  2. a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae. ArtDatabanken, SLU, 2005. 91-88506-51-7. s. 235–236
  3. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  4. Pertti Pakkanen: Kangasperhonen. Suomen Perhostutkijain Seura.
  5. Perhosviki
  6. a b c Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. BugBook Publishing, 2014. 978-87-993512-9-9. s. 131
  • Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kijayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]